-

Deadmau5, Martin Garrix ja Knife Party kiinnitetty Weekend Festivalille
Viime vuonna ennakkoon loppuunmyydyn Weekend Festivalin uusimpia artistikiinnityksiä ovat maailman suurimpiin elektronisen tanssimusiikin nimiin lukeutuva Deadmau5, kuuma uusi tanssimusiikkinimi Martin Garrix sekä australialainen DJ-duo Knife Party. Muita tänään julkistettuja artisteja ovat mm. suomalaisen konemusiikin veteraani Alex Kunnari, yhdysvaltalainen Deorro sekä Orkidea & Friends kokoonpanossa esiintyvät kotimaiset huiput Orkidea, Super8 & Tab, DJ Proteus, Orion, Heikki […] -

Suominousu: Mikko Joensuu – Land of Darkness
Mikko Joensuu (Joensuu 1685) starttaa soolouransa kahden biisin EP:llä, joka julkaistaan 7. maaliskuuta. Melkoisissa sfääreissä liikutaan biisissä niin visuaalisesti kuin soundeissakin. Joensuu tarjoilee todella hyvän kuuloista synkähköä tunnelmointia tällä EP:n “A-puolella”. Vähän tulee U2 mieleen tästä. -

Suominousu: Kuolemanlaakso – Tuonen tähtivyö
Kuolemanlaakso on pistämässä pihalle toista albumiaan. Suomenkielistä deathdoomia olisi jälleen tarjolla. Jos olet aikaisemmin missannut, niin bändin vokalistinahan on mm- Swallow the Sunista tuttu Mikko Kotamäki. -

Indica – Akvaario
2014, KHY Suomen Musiikki Yli vuosikymmenen popkuvioissa vaikuttanut Indica oli iso vastine vastaavalle Tiktakille. Indican laulaja/lauluntekijä Jonsu on alusta asti kirjoittanut yhtyeen kaikkien albumien biisit. Näin on nytkin. “Akvaario” on valoisin ja helposti lähestyttävin Indica-albumi tähänastisista julkaisuista. Jonsu on jättänyt tarut ja keijukaiset kirmailemaan mättäille omiin atmosfääreihinsä. Nyt hän käsittelee muun muassa arkipäivää, tarkastelee parisuhteen […] -

Paula Jaakkola – Holy
2013, Music with Wings LLC New Yorkissa jo pitkään vaikuttaneen laulaja/lauluntekijä, pianisti, kosketinsoittaja Paula Jaakkolan uusi debyyttialbumi on monessa mielessä hyvä esimerkki siitä miten intensiivisellä työllä suomalainen ja alkujaan jazztaustainen artisti on luonut näkyvyyttä ja kontakteja suuressa musakaupungissa. Työ on haasteellinen, ei helppo, mutta tuloksia antava. Basisti Ape Anttilan tuottama 13 biisin kokonaisuus ovat ehjää […] -

Suominousu: Sammal – Tähdelle kuolemaan
Kotimainen progrock on jälleen nousussa. Iso ansio tästä kuuluu varmasti Svart Recordsille, jonka suojissa Sammalkin majailee. Bändin kakkosalbumi No. 2 julkaistaan helmikuun puolessa välissä. Ensimmäinen sinkku on tämä Tähdelle kuolemaan. -

mm. Alice in Chains ja Portishead saapuu Ilosaareen
Heinäkuussa järjestettävä Joensuun Ilosaarirock julkaisi kertarysäyksellä valtaosan kesän ohjelmistostaan. Laulurinteelle saapuvat muun muassa grunge-suuruus Alice in Chains, ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Portishead sekä Britannian kuumin naistähti Ellie Goulding. Lisäksi Ilosaarirockissa nähdään Harlem-räppäri A$AP Ferg, tanskalainen konemuusikko Trentemøller, kesän ainoan Suomen keikkansa soittava ruotsalainen Mustasch sekä aiemmin julkaistut Rob Zombie ja Haim. Ulkomaisten artistien lisäksi Ilosaarirock […] -

Suominousu: Yournalist – Doggie Bag
Turkulaisen Yournalistin voisi kuvitella uuden Plays Jazz -albumin nimen perusteella vaihtaneen jazziin, mutta kyllä bändi edelleen indiehenkisen poprockin parissa pyörii. Doggie Bag on levyn tuore kakkossinkku. -

Cut Hands korvaa Black Sunroofin Muissa maailmoissa -festivaalilla
Korjaamolla 20. helmikuuta käynnistyvän Muissa maailmoissa -festivaalin ohjelma on täydentynyt brittiläisen William Bennettin sooloprojektilla Cut Hands. Cut Hands korvaa esiintymisensä perjantailta 21.2. perumaan joutuneen Black Sunroofin. Bennett tunnetaan erityisesti kulttimainetta nauttivan Whitehouse-duon perustajana. Power electronics -genren uranuurtaja Whitehouse oli keskeinen tekijä brittiläisen industrial- ja noise-musiikin nousussa. Vuonna 2011 debyyttialbuminsa Afro Noise I julkaisseen Cut Handsin […] -

Billy Bragg kesäkuussa Suomeen
Englantilainen vasemmistoaktiivi, yhteiskuntakriitikko ja maailman kauneimpien rakkauslaulujen isä Billy Bragg soittaa kesäkuussa kaksi keikkaa Suomessa. Mies ja sähkökitara nähdään Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina 6. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla 7. kesäkuuta. Liput Savoyn keikalle tulee myyntiin keskiviikkona 12. helmikuuta ja Tampereen keikalle torstaina 13. helmikuuta. Billy Braggin ura alkoi punkin myötä vuonna 1977. Kuusi vuotta myöhemmin mies […] -

Mark Kozelek päättää kiertueensa Helsinkiin
Red House Painters- ja Sun Kil Moon -yhtyeistä tuttu Mark Kozelek päättää kevään Euroopan-kiertueensa Helsinkiin. Surumielisiä lauluja akustisen kitaran tukemana esittävä yhdysvaltalaismuusikko soittaa Kuudennella Linjalla alkuillan konsertin lauantaina 12. huhtikuuta. 2000-luvun taitteessa hajonneen Red House Paintersin sekä edelleen aktiivisen Sun Kil Moonin keulahahmona tunnettua Mark Kozelekia pidetään kaihomielisen vaihtoehtorockin mestarina. Uutta tuotantoa poikkeuksellisen nopealla tahdilla […] -

Suominousu: Tuomo – Tokophobia
Tuomo julkaisi vastikään uuden The New Mystique -albuminsa. Uudella levyllä soul on vaihtunut kovin moderniin elektroniseen soundiin, mutta hyvältä tämäkin kuulostaa. -

Vain Kuolemaa – osa 4
Neljännessä osassa pääosan ottaa Stam1nan Hyrde. BTW, uusi Stam1na-albumi SLK on myös juuri saapunut kauppoihin. -

Elton John juhlistaa 40-vuotta vanhaa Goodbye Yellow Brick Road -levyä kiertueella
Megatähti Elton John tuo marraskuussa Follow The Yellow Brick Road -kiertueensa Suomeen. 40 vuotta sitten julkaistua ”Goodbye Yellow Brick Road” –albumia juhlistava Elton John esiintyy Helsingissä Hartwall Arenalla maanantaina 10. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy ystävänpäivänä, perjantaina 14. helmikuuta. Tuleva Follow The Yellow Brick Road -kiertue juhlistaa vuonna 1973 julkaistua ”Goodbye Yellow Brick Road” -klassikkoalbumia. Levyltä […] -

Kultabassokerho tuo kaksipäiväiset rap-festarit The Circukseen
Helsingin Circuksessa järjestetään 21.–22. helmikuuta kaksipäiväinen rap-musiikkiin painottuva Toppen-festivaali. Tapahtumassa nähdään laaja kattaus suomirapin kovimpia ja tuoreimpia nimiä sekä järjestetään KBK Awards 2014 -palkintojenjako. Festivaalin takana on Bassoradion suosituin erikoisohjelma ja kahdesti Vuoden klubiksi valittu Kultabassokerho. Liput maksavat alkaen 14,50 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Lippupalvelussa. Perjantain pääesiintyjä on juuri uuden levynsä julkaiseva huippusuosittu […] -

Suominousu: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Jauheliha
“Elektronis-psykedeelinen post-muniinpuhaltelu-sludge-jazz doom-punk”, noin ne kuvailevat itseään. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin kolmas pitkäsoitto julkaistaan tänään. Tässä levyn avausraita Jauheliha. -

Suominousu: Heikki Kuula – Rataraato ft. Pää kii, Paperi T
Heikki Kuula on pistänyt hynttyyt yhteen punkkareiden kanssa ja lopputulos kuulostaa oikeasti aika hyvältä. “Mä oon kussu kaikkien muroihin”, tiivistetään tässä raidassa. -

The Prodigy Provinssiin, myös muita ulko- ja kotimaisia kiinnityksiä
Yksi maailman johtavista konemusiikkiyhtyeistä The Prodigy saapuu Provinssiin. Viimeksi vuonna 1997 Törnävänsaaren ekstaasiin ruoskineen yhtyeen isoimpia hittejä ovat ”Voodoo people”, ”Smack My Bitch Up”, ”Firestarter”, ”Breathe”, ”Omen” ja ”No Good (Start the Dance)”. Uutta materiaalia yhtye on vihjannut julkaisevansa vielä ennen kesää. Kolmikko pokkasi vuonna 2012 European Festival Awardseissa ”Headliner of the Year” -pystin. Kovassa […] -

Dubsteppiä Nosturiin, Foreign Beggars saapuu Suomeen
Dubstepista, elektronisesta tanssimusiikista ja hiphopista tunnettu Foreign Beggars saapuu Nosturiin perjantai-iltana 9. toukokuuta. Liput The Prodigyn kanssa kiertäneen ja yhteistyötä niin Skrillexin kuin Noisiankin kanssa tehneen brittikokoonpanon keikalle tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 10. helmikuuta. Tanssilattiat räjäyttävistä live-keikoistaan tunnettu Foreign Beggars julkaisi ensimmäiset levynsä jo vuosituhannen alkupuolella, mutta suurempaa huomiota kokoonpano saavutti 2010-luvun taitteessa. Dubstepin, drum’n’bassin […]




