• Punk-bändi Night Birds saapuu Kutoselle

    Punk-bändi Night Birds saapuu Kutoselle

    Melodista punkrockia ja 80-lukulaista hardcorea soittava yhdysvaltalainen Night Birds saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yksi tämän hetken kuumimmista uusista punk-bändeistä päättää Euroopan-kiertueensa Kuudennelle Linjalle maanantaina 11. elokuuta. Illan avaa kotimaisen hardcore-punkin keskeisiin nimiin kuuluva Ydinperhe. The Other Side of Darkness by Night Birds Keväällä 2009 New Jerseyssä perustettu Night Birds tunnetaan kiivastempoisesta ja surf-vaikutteisesta punkrockista, […]

  • You Me At Six ja Mando Diao kiinnitetty Ruisrockiin

    You Me At Six ja Mando Diao kiinnitetty Ruisrockiin

    4.-.6. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin ohjelma kasvaa kahdella ulkomaisella rock-yhtyeellä. Turun Ruissalossa kesällä valloittavat uusien albumiensa myötä ajankohtaiset You Me At Six ja Mando Diao. Brittien tämä hetken suurimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva You Me At Six saapuu Ruisrockiin tammikuussa ilmestyneen neljännen albuminsa siivittämänä. ”Cavalier Youth” -pitkäsoitto on yhtyeen ensimmäinen Brittien albumilistan ykkössijan napannut albumi, joka on nostanut […]

  • Rock’n’roll-pioneeri The Hollies saapuu Suomeen

    Rock’n’roll-pioneeri The Hollies saapuu Suomeen

    Yksi maineikkaimmista 1960-luvun brittiyhtyeistä, Manchesterista kotoisin oleva The Hollies saapuu Suomeen syksyllä. Lauluharmonioistaan tunnettu rock’n’rollin pioneeri konsertoi Tampere-talossa tiistaina 16. syyskuuta ja Finlandia-talossa seuraavana iltana 17. syyskuuta. Konserttien lipunmyynti käynnistyy tiistaina 8. huhtikuuta. Vuonna 1962 Manchesterissa perustettu The Hollies on nimetty rock’n’roll -legenda Buddy Hollyn mukaan. 60-luvun puolivälistä lähtien yhtye niitti listasijoituksia toisensa jälkeen ja […]

  • Spotify vaarassa, tekijänoikeusjärjestö vaatii lisää rahaa

    Spotify vaarassa, tekijänoikeusjärjestö vaatii lisää rahaa

    Viime aikoina vahvassa kasvussa olleet streamauspalvelut ovat joutuneet viimein tekijänoikeusjärjestön hampaisiin tekijöille maksettavien korvausten takia. Mm. Spotifyta on syytetty pienistä korvauksista tekijöille ja nyt siihen ollaan hakemassa muutosta. “Striimauspalvelut maksavat vajaan sentin per kuuntelu ja tämä ei ole millään perusteltavissa oleva korvaus pitkällä aikavälillä. Eihän pienemmille artisteille jää mitään käteen tuollaisesta korvauksessa. Yritä siinä sitten […]

  • Leon Russell saapuu Helsinkiin syyskuussa

    Leon Russell saapuu Helsinkiin syyskuussa

    Tänä vuonna 72 vuotta täyttävä yhdysvaltalainen muusikkolegenda Leon Russell tekee alkusyksystä Euroopan kiertueen ja saapuu sen tiimoilta myös Suomeen. Gospel-vaikutteisen bluesrockin ja kantrin suuriin artistinimiin lukeutuva Leon Russell esiintyy Savoy-teatterissa, Helsingissä, torstaina 4. syyskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 7. huhtikuuta Lippupalvelussa. Oklahoman Tulsasta kotoisin oleva Leon Russell on yhdistellyt musiikissaan kantria, rhythm & bluesia, rockia, […]

  • Zakk Wylde tuo jälleen Societynsä Suomeen

    Zakk Wylde tuo jälleen Societynsä Suomeen

    Zakk Wylde tuo jälleen Black Label Societynsa Suomeen heinäkuussa. Huhtikuussa uuden albuminsa ”Catacombs of the Black Vatican” julkaiseva yhtye esiintyy Tampereen Klubilla sunnuntaina 6. heinäkuuta ja Helsingin The Circuksessa seuraavana iltana 7. heinäkuuta. Konserttien lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 2. huhtikuuta. Zakk Wylde perusti Black Label Societyn pidettyään taukoa kitaristinpestistään Ozzyn bändissä, jossa mies soitti luottokitaristina 1980-luvun […]

  • Flow-kiinnityksinä mm. britti The Horrors ja amerikkalainen Real Estate

    Flow-kiinnityksinä mm. britti The Horrors ja amerikkalainen Real Estate

    Helsingin Suvilahdessa nähdään ensi kesänä lontoolainen garagerock-yhtye The Horrors, jonka toukokuussa julkaistavan Luminous-albumin musiikkilehti NME on jo ehtinyt hehkuttaa vuoden odotetuimmaksi levyksi. Samainen lehti nosti yhtyeen myös viimeisimmän numeronsa kanteen. Muita uusia ulkomaisia kiinnityksiä ovat yhdysvaltalainen, kitaravetoisesta indierockistaan tunnettu Real Estate, elektronisen soulin kuumin tulokas, brittiläinen FKA Twigs, yhdysvaltalainen synapop-yhtye Poliça ja niin ikään yhdysvaltalainen, […]

  • Suominousu: Profane Omen, Amoral & MyGrain – Get In The Ring

    Suominousu: Profane Omen, Amoral & MyGrain – Get In The Ring

    Helsingin Nosturissa juhlitaan tänään yhteensä 35-vuotista taivalta, kun lavan valtaavat Profane Omen, Amoral ja myGrain. Bändit sulkeutuivat yhdessä viime viikolla Soundaholics-studiolle Lahteen ja tuon session hedelmä on nyt julkaistu. Yhteisiä synttäreitä juhlistamaan nauhoitettiin koveri Guns’n’Rosesin Get in the Ring -rallista. KEIKKA: 35 YEARS OF PROFANE OMEN, AMORAL & MYGRAIN 28.3.2014 Helsinki, Nosturi , ovet 20:00 […]

  • All Abroad: Jeremy Irons & The Ratgang Malibus – Wind Seized

    All Abroad: Jeremy Irons & The Ratgang Malibus – Wind Seized

    Kyllä nuo ruotsalaiset tuntuvat osaavan space/stoner/psychedelic-henkisen rokin tekemisen. Tuore todiste siitä on Jeremy Irons & The Ratgang Malibus -yhtyeen tuleva kakkoslevy Spirit Knife. Tässä maistiainen ensi kuun lopulla julkaistavasta tuotoksesta.

  • Stevie Wonder saapuu Helsinki Classic Festivalin päätähdeksi

    Stevie Wonder saapuu Helsinki Classic Festivalin päätähdeksi

    R&B:n ja soulin arvostetuimpiin sankareihin lukeutuva amerikkalaistähti Stevie Wonder on varmistunut Kaisaniemen puistossa keskiviikkona 9. heinäkuuta järjestettävän Helsinki Classic Festivalin pääesiintyjäksi. Wonder on ollut Suomessa varsin harvinainen vieras, sillä edellisestä Suomen visiitistä on ehtinyt kulua jo 10 vuotta ja sitä edellisestä lähes 30 vuotta. Ennen pääesiintyjää lavalle nousevat myös soulia ja R&B:tä yhdistelevä amerikkalainen Cody […]

  • Edguy saapuu parille keikalle Suomeen

    Edguy saapuu parille keikalle Suomeen

    Tobias Sammetin johtama power metal -viisikko Edguy tuo levyjulkaisukiertueensa Suomeen syyskuussa. Saksalaiset rytyyttävät Jyväskylän Lutakossa keskiviikkona 24.9. ja seuraavana päivänä 25.9. Helsingin Tavastialla. Vuoden 1995 debyytistään lähtien Edguy on lanannut omaa latuaan kitaravetoisten sävellysten ja isojen melodioiden kosmoksessa. Urallaan yli kaksi miljoonaa albumia myyneen Edguyn tuorein pitkäsoitto “Space Police – Defenders of the Crown” julkaistaan […]

  • Suominousu: Kytänsoittajat – Töölö palaa ja kuolee

    Suominousu: Kytänsoittajat – Töölö palaa ja kuolee

    Teemu Bergmann (Kakka Hätä-77, Pää Kii, The Heartburns, Vaasankatu SS jne.) on jälleen kasannut uuden bändin Kytänsoittajat. Tässä maistiaisena tulevan seiskan avausraita.

  • All Abroad: Damon Albarn – Heavy Seas of Love

    All Abroad: Damon Albarn – Heavy Seas of Love

    Damon Albarn on viimein saamassa julki debyyttisoololevyään ja näin levyn julkaisun kynnyksellä on pistetty pihalle jo levyn neljäs sinkku, melko brittihenkistä toimintaa siis. Tässä biisissä ovat mukana myös Brian Eno ja The Leytonstone City Mission Choir.

  • Suominousu: Khroma – Collapse

    Suominousu: Khroma – Collapse

    Khroma on ehtinyt lyhyessä ajassa tehdä paljon, Euroopan-kiertueitakin on alla jo kolme. Nyt bändi on valmis debyyttialbumin julkaisuun. Superraskas electro-metal raikaa tällä uudella sinkulla todella vakuuttavasti, edelleen.  

  • Death metal -pioneeri At the Gates kolmelle klubikeikalle

    Death metal -pioneeri At the Gates kolmelle klubikeikalle

    Ruotsalainen death metal -pioneeri At The Gates nähdään marraskuussa kolmella klubikeikalla Suomessa. Yhtye julkaisee loppuvuodesta uuden ”At War With Reality” -albumin 19 vuoden odottelun jälkeen. Vastikään vahvistetun upouuden albumin julkaisukiertue saapuu hurmioittamaan metallikansaa ensin Tampereen Klubille torstaina 20. marraskuuta, josta bändi jatkaa seuraavaksi illaksi Jyväskylän Lutakkoon ja päättää Suomen klubikiertueensa Helsingin Nosturiin lauantaina 22. marraskuuta. […]

  • Porispere rantautuu Kirjurinluodolle hieman totuttua myöhemmin

    Porispere rantautuu Kirjurinluodolle hieman totuttua myöhemmin

    Neljättä kertaa Porin Kirjurinluodolla järjestettävästä Porispere-festivaalista nautitaan tänä vuonna viikkoa totuttua myöhemmin eli 8.-10. elokuuta. Porispere-organisaatio lupaa kesän railakkaimmat päätösbileet! Porispere julkaisee nyt ensimmäiset artistikiinnityksensä. Lisää julkistuksia ja päiväkohtainen ohjelma on luvassa myöhemmin keväällä. Ensi kesänä Lokki-lavalla ja sen liepeillä nähdään kovia ulkomaisia bändejä, kuten irlantilaista folkpunkia esittävä suosikkiyhtye Flogging Molly (USA/IRL), jenkkiläinen metalcore-yhtye August […]

  • Progemetallisti Riverside ja monta kotimaista kiinnitetty Ilosaareen

    Progemetallisti Riverside ja monta kotimaista kiinnitetty Ilosaareen

    Joensuun Ilosaarirock julkaisi uusia yhtyeitä heinäkuun festivaalille. Joensuun Laulurinteellä esiintyvät puolalainen progemetalliyhtye Riverside sekä kotimaiset Pää Kii, Lapko, Risto, Oranssi Pazuzu, Santa Cruz, Wasted, The Blanko, Death Hawks, Rauhatäti & Tes La Rok, Aksim & Musta Barbaari, Pietarin Spektaakkeli, Lieminen ja Night Lives. Puolalainen Riverside on noussut 13 vuotta kestäneellä urallaan Euroopan progemetalliyhtyeiden kärkijoukkoon ja […]

  • All Abroad: Arch Enemy – War Eternal

    All Abroad: Arch Enemy – War Eternal

    Laulajavaihdoksestaan tiedottanut Arch Enemy esittelee uuden jäsenensä Alissa White-Gluzin, kanadalaisen The Agonist -yhtyeen entisen laulajan, tällä tuoreella 6. kesäkuuta julkaistavan yhdeksännen studioalbuminsa nimiraidalla.

  • Pitti pieni pyöri – Stam1na jyräsi turbovaihteella

    Pitti pieni pyöri – Stam1na jyräsi turbovaihteella

    Stam1na Pakkahuone, Tampere 22.3.2014 Kyllä Stam1nan kelpaa. Yhtye pokkaa keikan aikana kultalevyn tuoreimmasta albumistaan ja pistää Pakkahuoneen sankkalukuisen väen pähkinöiksi. Lemiläinen Stam1na on viettänyt tien päällä reilun kuukauden uuden SLK-albuminsa tiimoilta. Tuoreen rieskan maistiaiset antoivat odottaa flirttailua mustan metallin kanssa, mutta kokonaisuutena uutukainen tarjoaa pääosin tuttua ja helposti tunnistettavaa Stam1naa. Ilta alkoi uudella paskalla, kuten […]

  • Suominousu: Joose Keskitalo – Ah mikä varjo

    Suominousu: Joose Keskitalo – Ah mikä varjo

    Joose Keskitalon seitsemäs albumi nimeltään Ylösnousemus juuri ennen pääsiäistä 11.4. Tässä ensimmäinen maistiainen tulevasta.  

  • Kulttiyhtye Chrome Fight Night II:n pääesiintyjäksi

    Kulttiyhtye Chrome Fight Night II:n pääesiintyjäksi

    Ääniwalli-klubilla järjestettävän Fight Night II – Nightmare City -tapahtuman lauantain pääesiintyjäksi on varmistunut Helios Creedin johtama kulttiyhtye Chrome, joka päättää Euroopan-kiertueensa Helsinkiin. Esimerkiksi Nirvanan, Nine Inch Nailsin, Butthole Surfersin ja Ministryn merkittäviin innoittajiin lukeutuva yhdysvaltalaisbändi saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. 1970-luvun puolivälissä San Franciscossa perustettu Chrome tunnetaan yhtenä psykedeelisen punkin, kokeellisen happorockin ja industrial-musiikin edelläkävijöistä. Pitkän […]

  • All Abroad: Combichrist  – From My Cold Dead Hands

    All Abroad: Combichrist – From My Cold Dead Hands

    Norjalainen aggrotech-pumppu Combichrist on juuri julkaissut uuden We Love You -albuminsa ja From My Cold Dead Hands on ensimmäinen maistiainen tuolta levyltä.

  • Neljäs Helsinki Music Marathon tarjoaa ensi kertaa myös ulkomaisia akteja

    Neljäs Helsinki Music Marathon tarjoaa ensi kertaa myös ulkomaisia akteja

    Järjestyksessään neljäs ilmainen kaupunkifestivaali Helsinki Music Marathon valloittaa taas kaupungin ravintolat tällä viikolla kolmeksi päiväksi (27.-29.03.) huikealla kattauksellaan. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä festivaali on kutsunut tällä kertaa bändejä myös ulkomailta ja tarjoaa sen lisäksi tietenkin musiikkityylejä suomalaisen musiikkikentän eri laidoilta. ”Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä festivaali lähtee ajatuksesta, että syksyllä surun kautta pimeyteen, mutta keväällä valon […]

  • The Hauntedin keikat siirtyvät syksyyn

    The Hauntedin keikat siirtyvät syksyyn

    Ruotsalaisen death metal -yhtye The Hauntedin kevään kiertue siirtyy syksyyn bändin albumin äänitysten viivästymisen vuoksi. Samalla myös huhtikuulle julkistettujen Suomen-keikkojen päivämäärät muuttuvat. Viime vuonna uudistuneen kokoonpanon myötä comebackin tehnyt The Haunted nähdään tiistaina 23. syyskuuta Jyväskylän Lutakossa ja seuraavina iltoina Tavastialla ja Tampereen Klubilla. Alkuperäisille päiville vahvistettu kotimainen lämmittelijä Tuoni on mukana myös syksyn keikoilla. […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.