Kadotetut : Peilin eteen – “Iän ja ajan muovaama sofistikoituneisuus”

Stadin avarakatseiset uuden aallon punk-veteraanit, Kadotetut palaa kahdeksan vuoden jälkeen levytyskantaan. “Peilin eteen” on riemastuttavan freesi mini-albumi, jolle laulaja-basisti Ahti Pelttarin luotsaama, viisimiehinen rakkauden prikaati on kaivanut pöytälaatikon kätköistä muutaman yhtyeen alkuaikoina syntynyttä mutta syystä tai toisesta aikanaan levyttämättä jäänyttä biisiä. Lisäksi kylkeen on tyrkätty pari uudempaa mutta matkaan oivasti istuvaa rallia.

Jo ensikuulemalta Kadotetut pysäyttää vahvalla presenssillään kuuntelijan paneutumaan biiseihin ja teksteihin. Vuonna 1979 perustettu Kadotetut kuulostaa vuonna 2026 häkellyttävän ajassa kiinni olevalta yhtyeeltä. Nuorten, kirkasotsaisten miesten taistelulaulut ovat muovautuneet viiltävän näkemyksellisiksi valistuksiksi tässä typeryyden ajassa. – Varsinkin uudempien biisien prisman läpi niitä tarkasteltuna. Mini-albumi soi orgaanisesti, hiomattoman mutta tasapainousen kuuloisesti. Yhtte ei soita eikä yli yritä tuumaakaan liikaa. Lisäksi ikä ja kokemus pukevat paitsi Pelttarin, myös koko yhtyeen ilmaisua. Nolla Nolla Nolla -yhtyeestä tuttu kitaristi, Pete Ehrström, Juha “Parzi” Partanen sekä basisti Markku “PO” Olkkonen hoitavat Kadotettujen rytmisektion nöyrän työn vuosikymmenten varmuudella mutta silti selvästikin innosta tinkimättä.

Varsin Sex Pistols -henkinen, upeasti rullaavasti sodanvastaista kirkasotsaisuutta julistava avausbiisi “Me ei haluta mennä” on kuulunut yhtyeen keikkasettiin jo pidemmän aikaa. Kyseessä on samalla toisen perustajajäsenen, kitaristi Ari “Fage” Fagerströmin ensimmäinen kontribuutio yhtyeen sävellystyöhön. Heti perään tuleva, lennokkaaksi The Clash -henkiseksi rämäytykseksi puettu kannanotto puupäisestä, modernista, ksenofobisesta isänmaallisuudesta. Uutta materiaalia oleva “Kuollut leijonani” valaisee viisi kiihkoilun vuosikymmentä selkeäksi harhaan johdatuksen jatkumoksi, jota vastaan täytyy ajattelevan ihmisen yksinkertaisesti jaksaa taistella. Vinyylin A-puolen päättävä, 1981 tehty, “Tie ja totuus” on Pelttarilta henkilökohtaisempi ihmissuhdekoukeroiden kuluttavuuteen liittyvä tilitys, jonka suoraviivaisissa melodioissa on havaittavissa ajankuvan mukaisesti elinvoimaisen Pelle Miljoona OY:n kaikuja.

B-puolen avaava nimikkobiisi, “Peilin eteen” heijastelee rukiisesti rockaavaa The Buzzcocks -soundia yhdistettynä jalostuneempaan amerikkalaisen, kolmannen aallon punkin melodisuuteen. Kotimaisen poliittisen teatterin mädännäisyydelle sofistikoituneesti ‘kesoa’ näyttävä “Just sä” on myös ainoastaan pari vuotta vanha kappale, mutta soundillisesti kokonaisuuden hiomattomin ja soitannollisesti “punkein” repäisy, joka istuu erinomaisesti minu-albumin räävittömimpänä biisinä kokonaisuuden koho-kohdaksi. B-puolen päättää kantrahtavalla rockabilly- sovituksella pintakäsitelty mutta Kadotettujen keikoilla reippaammin repäistyyn versioon verrattuna hieman laiskansutjakkaasti hölköttelevä, vaikkakin erinomaisen kertosäkeen omava, “Onnentalo”. Vuoden 1985 satoa oleva, yhtyeen kokeellisemman ajan tuotantoa oleva kappale olisi ehkä kaivannut muiden kokonaisuuden biisien tapaan ekstra-potkun persauksille tuotantovaiheessa.

Pienistä kehitysosa-alueistaan huolimatta “Peilin eteen” on parasta Kadotettuja likipitäen 41 vuoteen, ja paikoin parasta ikinä. Kunpa vain saman ikäpolven veteraanipunkkareista ja nuoremmista punkkaripolvistakin löytyisi yhtä paljon näkemyksellisyyttä, älykkyyttä, ja luovuuden paukkuja kuin näissä charmantisti ikääntyneissä Stadin kujakolleista.

4½/5