Jukka Nissinen : Vilna Live – “Königsberg savolaisille!”

(Humu Records / Jukan Musiikki 2025)

Kun vieremäläinen trubaduuri ja kulttuurin monitoimihahmo, Jukka Nissinen tarttuu kitaraan, ilmassa on aina hienoinen vaaran ja vapauden tuntu. Tuore vinyylijulkaisu, “Vilna Live” taltioitiin artistin vuoden 2023 Baltian-kiertueella Liettuan pääkaupungissa. Kyseessä ei ole mikään liiaksi siloiteltu hittikimara. Taltiointi tapahtui Liettuan Vilnassa sijaitsevassa Lukiskiun kadun Kompressorine -taidetilassa paikallisen klubin henkilökunnan toimesta paikassa, jossa Nissinen esittää uransa tuohonastista materiaalia riisutulla soundillaan mutta silti pääosin sähköisesti.

Vinosti kauniin harras “Luulit mua uskovaiseks” avaa pelin aivan kuin Bob Dylanin ja Tommi Liimatan tarkkasilmäistä sosiaalista observointia suoltavana metamorfoosina. Nopeatempoisempi, vaikkakin edeltäjäänsä keskinkertaisempi keittokomeroboogie, “Pakastepizza” sisältää villemiettismäistä, kekseliästä moottoriturpailua. ‘On with the show..’ ja taiderockmainen, maamme pääkaupungin Vallilan maisemiin sijoittuva, ilmeisesti taiteilijalle hyvinkin omakohtainen ihmissuhdeavautuminen, “Hetken kukka” tuo ensi kerran kunnolla tunnetta ja heittäytymistä live-settiin.

Albumin sympaattisimpiin biiseihin kuuluva, kromaattisen kaltaisesti laskevalla säkeistökitaroinnilla ja Noitalinna Huraan mieleen tuovan, herkähkön kertsin muodostama “Robottilintu” on biisinä selkeästi Nissisen tuotannon kärkikastia. Outoiluvaihteella käyvänä Peitsamona rockaava “Peruna on perusruokaa” on kauttaaltaan nokkelaa rokkikliseiden päälaelleen kääntöä, minkä kai pitäisi herättää kuulijakunnassa hersyvää naurua, mutta lopputulos ei jotenkaan vaan lähde täällä suunnassa. A-puoliskon päättävä, “Tää on mahtavaa” on kuitenkin kokonaisuuden kärkitavaraa niin biisinä, vaihtelevan dynaamisuuden suhteeen ja myös siksi, että siinä on jotain Hassisen Koneen alkumetreiltä aistittavissa olleen kaltaista vaikuttavuutta.

B-puolen käynnistävä “Hölmöt rakastuu” tuo kuvioihin The Kinksin Ray Daviesin tyyppistä, häpeilemättömän tarinankerronnan ja mukaansatempaavan biisinkirjoituksen sulavuutta. Periaatteessa semisti irkkupunkki-muottiin sävelletty “Pumpulilähtö” on rinta kaarella vedettyine, sodanvastaisine kertosäkeineen erinomainen sävellys mutta vaatisi biisinä täysin toimiakseen taakseen täydemmän bändisovituksen. Bob Geldof-tyyppinen duurissa paasattu Stokiksen matkan sopivasti katkaiseva matkalaulurallattelu, “Laivalla” nousee erääksi kokonaisuuden tehokkaimmaksi biisiksi, vaikka olisi voinut ollakin kkestoltaan puolet pitempi.

Baltian-kiertueenkeikkakumppaneitten, Kadonnut Manner -yhtyeen Lauri Mannerin ja Joakim Oinaksen kitaroin ja bassoin tukema remellys “En halua kuolla vielä” ja vanhan ajan lastenlaulun kaltainen, yläkoulun biologian oppimäärää auttavasti avaava “Hyttynen” tuovat moniäänisyydessään stereokuvaan hieman lisää vivahdetta albumin loppumetreille. Kokonaisuudesta irrallisena välittyvä, Viron etelä-rajan tunumassa Suur Munamäen näkötornissa taltioitu “Maisema” on periaatteessa kokonaisuuden summaava, vaikkakin hieman puolivillainen bonusbiisi.

Albumin soundi on rehellisen lo-fi: sähkökitara särisee juuri oikealla tavalla ja laulu on lähellä, melkein iholla. Se muistuttaa ajasta, jolloin musiikkia ei tehty algoritmeille vaan välitettäväksi ihmisille intiimissä tilassa. “Vilna Live” on dokumentti artistista, joka on löytänyt oman äänensä ja uskaltaa luottaa siihen kaikkine kehitysosa-alueineen ja rajoittuneisuuksineen. Se on lämminhenkinen, hieman vino ja ennen kaikkea äärimmäisen inhimillinen julkaisu, joka vahvistaa Nissisen aseman yhtenä sukupolvensa oivaltavimmista ja rohkeimmista lauluntekijöistä.

Nissisen tekstien absurdi arki muuttuu Vilnan illassa joksikin suuremmaksi; se on todiste siitä, että suomenkielinen vaihtoehtokantri ja autotallifolk toimivat mainiosti myös kansainvälisissä kinkereissä, kunhan asenne on kohdallaan.

3/5