Category: Uutiset
-

One Directionin vetovoima ei ihan riittänytkään kahteen stadionkeikkaan, sunnuntain keikka peruttu
Ei tainnut ihan sitten riittääkään One Directionin vetovoima kahteen stadionkeikkaan Suomessa, kun sunnuntaina 28. kesäkuuta keikka on nyt peruttu. Tiedotteessa kyllä mainitaan, että peruutus johtuu kiertueaikataulujen muutoksesta – toisaalta onhan peruminen huonosti myyvässä ja siirtäminen johonkin parempaan maahan myös kiertueaikataulumuutos. Muuten tuo olisi vielä uskottavaa, että jonkinlaisesta pakottavasta muutoksesta olisi kyse, mutta kun sunnuntain lipun […] -

Threesome Weekend juhlistaa rock-triojen hienoutta
Rock-triojen hienoutta juhlistava Threesome Weekend tuo venäläisen zen-punk-orkesteri Stepanov’s Starlingsin Bar Looseen lauantaina 10.1.2015. Loosen lavalla nähdään myös helsinkiläisorkesterit Whoop! ja The Siren Brothers. Tapahtuma käynnistyy jo perjantaina 9.1.2015 Tampereen Dog’s Homessa. THREESOME WEEKEND 9.1.2015 Dog’s Home, Tampere Liput 5 € 10.1.2015 Bar Loose, Helsinki Liput 6 € -

Räppärit Stalley ja Smoke DZA saapuvat Suomeen
Talvelle ja keväälle on jälleen varmistunut mielenkiintoisia yhdysvaltalaisia rap-artisteja, kun Rick Rossin levymerkillä debyyttialbuminsa hiljattain julkaissut Stalley sekä New Yorkista saapuva Smoke DZA saapuvat omille klubikeikoilleen Helsinkiin. Kuudennen Linjan YO! Kuudes Linja Raps -klubi jatkaa laadukkaiden ulkomaisten rap-artistien tuomista Helsinkiin, kun New Yorkin Harlemista kotoisin oleva Smoke DZA nähdään Kuudennen Linjan lavalla lauantaina 14.2.2015. Illan […] -

The Prodigyltä uusi albumi maaliskuussa
The Prodigy on juuri kertonut, että heidän kuudes albuminsa, nimeltään The Day Is My Enemy, julkaistaan 30. maaliskuuta. Biisilista pistettiin myös julki ja 12. tammikuuta on luvassa jotain lisää (voisi kuvitella ekan sinkkuraidan ilmestyvän tuolloin). The Day Is My Enemy 1. The Day is My Enemy 2. Nasty 3. Rebel Radio 4. Ibiza feat. Sleaford Mods 5. […] -

Till Lindemann sooloilee Peter Tägtgrenin avustuksella
Jonkinlaiseksi Rammstein-faniksi tunnustautuvalle, viime yön saatiinvarsin mielenkiintoinen pieni vihje tulevasta Rammstein-vokalisti Till Lindemannin soolosta. Yksinkertaisesti nimen Lindemann saaneen projektin Facebook-sivuille postattiin yöllä kuva, jossa on mukana myös mm. Pain/Hypocricy-miehenä tunnetuksi tullut Peter Tägtgren. Mitään sen kummempaa ei tosin vielä ole paljastettu tulevasta, mutta Tägtgrenin voisi kuvitella olevan tuottajana tuossa mukana ja voisi kuvitella miehen vääntävän biittejäkin, […] -

Joe Cocker on kuollut
Englantilainen laulaja-lauluntekijä Joe Cocker on kuollut 70-vuoden ikäisenä keuhkosyöpään (Yorkshire Postin mukaan ainakin). Cockerin agentti Barrie Marshall tosin ei kertonut BBC:lle kuolinsyytä. Cocker aloitti uransa 60-luvun lopulla ja ensimmäisen hittinsä hän sai Beatles-koverista A Little Help From My Friends eikä Woodstock-esiintymisestäkään varmasti haittaa ollut uran alussa. Ottaen huomioon, että Cocker on britti, niin hänen suurin […] -

Serenassa lutrataan jälleen teknon tahtiin maaliskuussa
Pohjoismaiden suurin vesipuistotapahtuma, Waterland, valtaa Espoon Serenan jälleen maaliskuussa. Waterland 2015 järjestetään 13.–14. maaliskuuta Serenan vesipuistossa. Liput tulivat hiljattain myyntiin Tiketissä, ja jo nyt on yli puolet lipuista myyty. Festivaalin pääesiintyjä on perjantaina 13.3. lavalle nouseva Oliver Dollar. Perjantaina nähdään Waterlandissa myös Hardstyle-tähtikaksikko Da Tweekaz sekä useita hittejä tehtaillut slovenialainen tech-house tuottaja Mike Vale. Lauantaina […] -

Punk-veteraani The Boys saapuu Suomeen
The Boys oli olennainen osa punkin ensimmäistä aaltoa 70-luvun puolivälissä. Se oli myös ensimmäinen brittiläinen punk-bändi, joka sai levytyssopimuksen (1977). Nyt, vuonna 2014, bändi on julkaissut ensimmäisen studioalbuminsa sitten vuoden 1981. Levy kantaa nimeä Punk Rock Menopause ja se on tyylipuhdasta The Boysia: rouheaa kitarointia, selkeitä melodioita, tappavia koukkuja ja tiukkaa yhteensoittoa. Alkuperäisjäsenistöstä mukana ovat […] -

Flow’n ensimmäiset kiinnitykset julki
Flow Festival julkisti ensimmäiset kiinnityksensä ensi kesäksi. Popimmalle puolelle on tarjolla britti Florence and the Machine, konepuolelle amerikkalainen Major Lazer, “nörttirokkareille” brtitti Alt-J, kokeellisemman ystäville amerikkalainen Flying Lotus, dj-vetoisesta tykkääville norjalainen Todd Terje, hoppareille amerikkalainen Run The Jewels, synapunkin ystäville amerikklainen Future Islands ja indienörteille amerikkalainen Foxygen. Flow’n kolmen päivän Early Bird -lippuja on myynnissä […] -

Indiepoppari The Dø saapuu Suomeen
Indiepoppari, ranskalais-suomalainen, The Dø saapuu keväällä odotetulle klubikeikalle Suomeen. Tänä syksynä kolmannen albuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla maanantaina 9. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 19. joulukuuta Tiketissä. The Døn muodostavat Olivia Merilahti ja Dan Levy, jotka nousivat yhdeksi indie-kentän seuratuimmista kaksikoista vuonna 2008 julkaistulla debyyttilevyllään ”A Mouthful”. Levy singahti tuolloin Ranskan listaykköseksi ja toi […] -

Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle
Ruotsalaiset poplaulajat Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle Suomeen tammikuussa. Tarttuvaa ja tanssittavaa elektropoppia esittävät Alina Devecerski ja Linnea Henriksson nähdään Turun Klubilla perjantaina 30. tammikuuta ja heti seuraavana iltana Korjaamolla, Helsingissä. Korjaamolla illan kattausta täydentää myös LCMDF-dj´t. Liput keikoille tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 19. joulukuuta. KEIKAT Pe 30.1.2015 Klubi, Turku La 31.1.2015 […] -

Koneellista viikonloppua vietetään tietenkin myös ensi kesänä, viime kesästä tarjolla nyt aftermovie
Suureen suosioon noussut Weekend Festival järjestetään elokuussa 2015 jälleen Helsingin Kyläsaaressa. Nyt jo neljännen kerran järjestettävä Weekend Festival jatkaa tutulla musiikillisella linjallaan tuoden uutta väriä Suomen festivaalitarjontaan. Kyläsaaressa 7.-8. elokuuta 2015 pidettävän festivaalin artisteja aletaan julkaista ensi vuoden alussa. Weekend Festivalin liput tulevat myyntiin 16. helmikuuta, mutta ennakkomyyntiin on mahdollista rekisteröityä jo nyt osoitteessa www.wknd.fi. […] -

Provinssiin lisättiin ulkomaisia indie-orkestereita
Ensi kesän Provinssin ohjelmisto vahvistuu jälleen neljällä uudella kiinnityksellä, joista kaikki lähestyvät folk-, pop- ja indie-musiikkia erilaisista näkökulmista. Provinssin uusimmat julkistukset ovat ruotsalaissisarusten tähdittämä folk-yhtye First Aid Kit, ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva brittiartisti Passenger, elektronista musiikkia folk-popiin yhdistelevä saksalaiskaksikko Milky Chance sekä suomalais-ranskalainen pariskunta Eva & Manu. Provinssin 145 euroa maksavien 4 päivän joululippujen myynti […] -

Blues-legenda John Mayall palaa Suomeen minirundille
Viime keväänä ääriään myöten täydessä The Circuksessa konsertoinut John Mayall palaa syksyllä 2015 kolmen keikan merkeissä Suomeen. Brittiläisen blues-legendan (mies on syntynyt 1933 ja eka levykin tuli jo 1965) Hands That Play The Blues -kiertueen pysähdyspaikat ovat tiistaista 8. syyskuuta alkaen Helsingin Kulttuuritalo, Turun Logomo ja Tampere-talo. Tapahtumien liput tulevat myyntiin tiistaina 16. joulukuuta. Helsingin-konsertin […] -

Saksalainen Modern Pets tuo toistamiseen garagepunkinsa näytille Suomeen
Saksalainen autotallipunk-yhtye Modern Pets saapuu toista kertaa urallaan Suomeen. Lauantaina 7. helmikuuta Bar Loosessa järjestettävä tapahtuman ohjelmiston täydentävät kotimaiset punkrock-yhtyeet The Splits ja Dead Girl. Keikan ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Nopeatempoista autotallirockia ja melodista 77-punkia yhdistelevä Modern Pets on vuodesta 2010 toiminut berliiniläinen yhtye. Vertauksia The Undertonesista Richard Helliin ja The Hivesiin keränneen Modern […] -

Hämeenlinnaan avattava uusi tapahtumapuisto starttaa isosti AC/DC:llä
Live Nation tuo Hämeenlinnan uuden tapahtumapuiston avajaiskonserttiin maailman suurimpiin rockbändeihin lukeutuvan australialaisyhtye AC/DC:n. Marraskuussa uuden levynsä julkaissut AC/DC vihkii puiston käyttöön megakonsertissa keskiviikkona 22. heinäkuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa keskiviikkona 17. joulukuuta. ”Tämän komeampaa alkua Kantolan tapahtumapuisto ei voisi saada! Olemme innokkaina odottaneet, että pääsemme julkistamaan ensimmäisen maailmanluokan konsertin. Nyt kaupunki ja seudun toimijat voivat […] -

Múm-yhtyeestä sooloilemaan lähtenyt Ólöf Arnalds saapuu Suomeen
Múm-yhtyeestä soolouralle siirtynyt laulaja ja multi-instrumentalisti Ólöf Arnalds konsertoi Helsingin Kuudennella Linjalla keskiviikkona 11. helmikuuta. Neljännen albuminsa aikaisemmin tänä vuonna julkaisseen islantilaismuusikon keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Indiehenkisestä taidepopista ja islantilaisesta folk-perinteestä innoitusta hakevan artistin tuotanto on kerännyt vertauksia Kate Bushista Vashti Bunyaniin. KEIKKA Ke 11.2.2015 Helsinki, Kuudes Linja LIPUT: – ennakkoon Tiketistä alk. […] -

Japanilaista instrurockia saadaan Kutoselle
Elektronisesta musiikista ja krautrockista ammentavaa instrumentaalimusiikkia esittävä japanilaisyhtye Nisennenmondai konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla torstai-iltana 12. helmikuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Tokiossa vuonna 1999 perustettu kolmen naisen muodostama yhtye nauttii suurta arvostusta myös muusikkopiireissä, ja Nisennenmondai-faneiksi ovat tunnustautuneet muun muassa Lightning Boltin, !!!:n ja Mogwain jäsenet. Iltaan on luvassa myöhemmin julkaistava kotimainen lämmittelijä. KEIKKA […] -

ARRGH! CRRAACK! SPLOOSH! – Batman 75 vuotta -näyttely aukeaa huomenna
10.12.14–17.1.15 Galleria Sarjakuvakeskus, Helsinki Batman täytti vuonna 2014 juhlavat 75 vuotta. Käsikirjoittaja Bill Finger ja kuvittaja Bob Kane keksivät viittaritarin vuonna 1939 amerikkalaisen Detective Comics –sarjakuvalehden numeroon 27, ja sen jälkeen öistä kostajaa ovat tulkinneet monet taitavat sarjakuvataitelijat. Aikojen kuluessa hahmo on onnistunut muuttumaan ja säilyttänyt suosionsa läpi vuosikymmenten. Sarjakuvakeskuksen näyttely käy Batmanin kehitystä läpi […] -

Kanadalainen Teen Daze starttaa Euroopan-kiertueensa Kutoselta
Elektronista indie-musiikkia soittava kanadalaisartisti Teen Daze aloittaa Euroopan-kiertueensa Kuudennelta Linjalta Helsingistä. Keskiviikkona 14. tammikuuta toteutuvan tapahtuman muut esiintyjät ovat Constables-rumpalin sivuprojekti Kasperg sekä Dept.-klubilta tuttu J. Lindroos. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. KEIKKA Ke 14.1.2015 Helsinki, Kuudes Linja LIPUT – ennakkoon Tiketistä alk. 8,50 EUR – ovelta 9 EUR -

Synapoppari Sea Change saapuu Suomeen
Helsingin Korjaamo-klubin Kulmasalissa koetaan perjantaina 16. tammikuuta uuden sukupolven elektronisen musiikin tekijöiden kohtaaminen, kun ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva norjalaisyhtye Sea Change esiintyy Pintandwefallista tutun Ringa Mannerin eli The Hearingin seurassa. Sea Change on 80-luvun lopulla syntyneen norjalaisen Ellen A. W. Sundesin alter ego, joka soittaa aavemaista synthpopia ja loopien pohjalle rakentuvaa elektronista musiikkia. KEIKKA Pe […] -

Toolin jalanjäljissä matkaava Soen palaa Suomeen
Tänä syksynä uuden albuminsa Tellurian julkaissut Soen saapuu helmikuussa neljälle keikalle Suomeen. Soen esiintyy 25.2. Turun Klubilla, 26.2. Jyväskylän Lutakossa, 27.2. Tampereen Klubilla ja 28.2. Helsingin Tavastialla. Lipunmyynti keikoille alkaa tänään Tiketissä. Melodista, raskasta, monimutkaista ja kiehtovaa progea soittava Soen julkaisi debyyttilevynsä Cognitive vuonna 2012. Bändi on nähty Suomessa aiemmin neljällä keikalla.

