Category: Uutiset

  • Ensi kesän thrash-legenda Tuskassa on Exodus, myös monta muu vahvistusta julki

    Ensi kesän thrash-legenda Tuskassa on Exodus, myös monta muu vahvistusta julki

    @tuskafestival #tuska

  • Weekend Festival vahvistui kahdella maailman parhaaksi valitulla DJ:llä

    Weekend Festival vahvistui kahdella maailman parhaaksi valitulla DJ:llä

    Weekend Festival vahvistuu mm. DJ Magin äänestyksessä kaksi kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi äänestetty Hardwellilla sekä jo kuusi kertaa kyseisen tittelin voittanut Armin van Buurenilla. Muita Weekend Festivaalin tänään julkistettuja artistikiinnityksiä ovat ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Robin Schulz, Wicked Wonderland -radiohitin viime syksynä julkaissut ja Suomen Spotify-listan kärkisijaa hallussaan pitävä Tungevaag & Raaban, Cheerleader-hitillä radiolistoilla hyvin […]

  • ELO:lle yksi lisäelämä

    ELO:lle yksi lisäelämä

    Legendaarisen ELO-yhtyeen jäsenistä koostuvalle kokoonpanolle on saatu järjestettyä ylimääräinen konsertti Helsinkiin kesällä. ”The Orchestra – Electric Light Orchestran ja ELO II:n entiset jäsenet” –nimeä kantavat yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalossa lisäkonsertissa myös perjantaina 7. elokuuta. Yhtyeen ensimmäinen konsertti 5. elokuuta myytiin loppuun muutamassa päivässä. Liput maksavat 49–69 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä maanantaina […]

  • Tanskalainen grunge/stoner-orkka Baby in Vain saapuu Suomeen

    Tanskalainen grunge/stoner-orkka Baby in Vain saapuu Suomeen

    Hiljattain The Killsin kanssa soitetulta Pohjois-Amerikan -kiertueelta palannut tanskalaisyhtye Baby In Vain saapuu keväällä ensimmäisille keikoilleen Suomeen. 90-lukuisesta grungesta ja riffivetoisesta stonerista tunnettu kolmikko nähdään perjantaina 3. huhtikuuta Helsingissä Bar Loosessa ja seuraavana iltana Turun Klubilla. Nykyaikaan päivitettyä grungea, stoneria ja vaihtoehtorockia soittava Baby in Vain perustettiin vuonna 2010, ja sittemmin vasta 17-20-vuotiaat naismuusikot ovat […]

  • Cloud-räppäri Antwon palaa Kutoselle

    Cloud-räppäri Antwon palaa Kutoselle

    Yhdysvaltalainen rap-muusikko Antwon aloittaa mittavan Euroopan-kiertueensa Helsingistä. Viime vuonna ensimmäisen Suomen-keikkansa Yo! Kuudes Linja Raps -klubin syntymäpäiväjuhlissa esittänyt artisti nousee jälleen Kuudennen Linjan lavalle keskiviikkona 25. maaliskuuta. Amerikkassa ainakin hiphop-piireissä harvemmin kohdatun punk-taustan omaava Antwon kuuluu cloud rap -skeneen, eli valtaosa miehen tuotannosta ilmestyy ainoastaan internetissä. Viimeisin Antwon-julkaisu on juuri ilmestynyt “Kyocera”, jonka artisti äänitti […]

  • Kylie Minogue nähdään ensi kesänä Porissa

    Kylie Minogue nähdään ensi kesänä Porissa

    Australialainen pop-ikoni Kylie Minogue on kiinnitetty Kirjurinluodon konsertin pääesiintyjä torstaina 16. heinäkuuta. Kaikkien aikojen menestyneimpiin pop-tähtiin kuuluva “Kylli-tädin” lisäksi Pori Jazzissa nähdään tuolloin myös aiemminjulkistetut John Hiatt & The Combo, Beth Hart, Melissa Aldana & Crash Trio sekä Juhani Aaltonen Quartet. Pori Jazz järjestetään 50. kertaa 11.-19.7. Lipunmyynti pääkonsertteihin (torstai 16., perjantai 17. ja lauantai […]

  • Riot grrrl The Julie Ruin tulee paikkaamaan peruutuksensa

    Riot grrrl The Julie Ruin tulee paikkaamaan peruutuksensa

    Viime syksynä sairastapauksen vuoksi lähes loppuunmyydyn Helsingin-konserttinsa perunut The Julie Ruin saapuu kesän päätteeksi korvaavalle keikalle Suomeen. Le Tigre- ja Bikini Kill -yhtyeiden laulajana parhaiten tunnetun Kathleen Hannan nykyinen yhtye esiintyy Kuudennella Linjalla keskiviikkona 12. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 26. tammikuuta. Kyseessä on The Julie Ruinin ja myös Kathleen Hannan ensi visiitti […]

  • Tuska tuo The Mosh Lives -metalcore-kiertueen Suomeen

    Tuska tuo The Mosh Lives -metalcore-kiertueen Suomeen

    EDIT 16.4.2015: Keikka peruuntui. Tuska tuo The Mosh Lives -kiertueen Helsinkiin toukokuussa. Torstaina 7.5.2015 Nosturilla esiintyvät metalcore-ryhmät Emmure (USA), Caliban (GER), Thy Art Is Murder (AUS) ja Sworn In (USA). Ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 26.1.2015 klo 09.00. The Mosh Lives kiertueen Helsingin keikka on osa Tuska-nimen alla järjestettävien, festivaalin ulkopuolella toteutettavien konserttien sarjaa. Eli […]

  • Progemetallin voima näytille Kamelotin toimesta

    Progemetallin voima näytille Kamelotin toimesta

    Yhdysvaltalainen progressiivista voimametallia soittava Kamelot saapuu kesän jälkeen Suomeen. Keväällä 2015 uuden albumin julkaiseva bändi nähdään Jyväskylässä 29. syyskuuta, jonka jälkeen iso ja raskas musiikki raikaa 1. lokakuuta Joensuussa ja sitä seuraavina iltoina Seinäjoella ja Helsingissä. KEIKAT ti 29.9.2015 Jyväskylä, Lutakko (liput 26 e / 24 e Jelmun jäsenille) to 1.10.2015 Joensuu, Kerubi (liput 26 […]

  • Tori Amos saapuu Finlandia-talolle

    Tori Amos saapuu Finlandia-talolle

    Maailman valovoimaisimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Tori Amos saapuu kesällä Euroopan kiertueensa yhteydessä myös Suomeen. Viime vuonna ”Unrepentant Geraldines” -albuminsa julkaissut yhdysvaltalaistähti konsertoi Helsingissä Finlandia-talossa maanantaina 8. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa keskiviikkona 28. tammikuuta. KONSERTTI Ma 8.6.2015 klo 20 Finlandia-talo, Helsinki LIPUT Myyntiin ke 28.1.2015 klo 9 Palvelumaksuineen alkaen 78,50 / 68,50 / 63,50 euroa Lippupalvelun […]

  • Teitur, Färsaarten lahja folkille, saapuu Savoyhin

    Teitur, Färsaarten lahja folkille, saapuu Savoyhin

    Färsaarelainen laulaja-lauluntekijä Teitur palaa vuosien tauon jälkeen Helsinkiin. Edellisen kerran Suomessa vuonna 2008 vieraillut artisti konsertoi Savoy-teatterissa keskiviikkona 8. huhtikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Helsingin kulttuurikeskuksessa maanantaina 26. tammikuuta. Miehen vuoroin kitaralla ja pianolla säestämät kappaleet hakevat innoitusta erityisesti herkästä folkista ja harmonisesta pop-musiikista, ja Teiturin tuotantoa onkin verrattu Ryan Adamsin, Rufus Wainwrightin […]

  • TSOOL-vokalisti Ebbot Lundberg soolokeikalle Tavastialle

    TSOOL-vokalisti Ebbot Lundberg soolokeikalle Tavastialle

    Parhaiten The Soundtrack of Our Livesin kaftaaniin pukeutuvana vokalistina tunnettu Ebbot Lundberg saapuu keväällä nykyisen The Indigo Children -taustayhtyeensä kanssa Helsinkiin. Pitkän linjan ruotsalaismuusikon ensimmäinen Suomen-keikka sitten The Soundtrack of Our Livesin lopettamisen toteutuu Tavastialla keskiviikkona 8. huhtikuuta. Konsertin liput ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä. Viimeiset kolme vuotta Ebbot Lundberg on ollut tuottelias soolouransa parissa. […]

  • Pepper Keenanin takaisin saanut Corrosion of Conformity saapuu Suomeen

    Pepper Keenanin takaisin saanut Corrosion of Conformity saapuu Suomeen

    Yhdysvaltalainen metallibändi Corrosion of Conformity suuntaa yhtyeen riveihin palanneen kitaristi-vokalisti Pepper Keenanin kanssa kiertueelle, joka ulottuu maaliskuussa myös Suomeen. Uutta materiaaliakin suunnitteleva yhtye kiertää Keenanin kanssa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Samalla yhtye palaa ”Deliverance”-menestysalbuminsa (1994) aikaiseen kokoonpanoon. Corrosion of Conformity esiintyy Helsingin Nosturissa tiistaina 24. maaliskuuta. Keikan lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä tänään. KEIKKA Ti […]

  • Beck ensi kertaa Suomeen, Flow’hun myös Belle & Sebastian

    Beck ensi kertaa Suomeen, Flow’hun myös Belle & Sebastian

    Alternative rockin suuri nimi Beck saadaan viimein Suomeenkin asti. Jostain syystä miestä ei aikaisemmin ole onnistuttu Suomeen saamaan, mutta nyt Flow’n buukkaajat ovat tuossa onnistuneet. Beckiä voikin pitää ensimmäisenä todella kovana kiinnityksenä ensi kesäksi ja onhan mies jälleen hyvin ajankohtainen ansaitusti ylistetyn Morning Phase -levynsä tiimoilta. Samalla julkistettiin myös skottilaisen indie poppari Belle & Sebastianin […]

  • Buena Vista Social Club jättää jäähyväiset myös Suomessa

    Buena Vista Social Club jättää jäähyväiset myös Suomessa

    Adios-jäähyväisturneellaan kiertävä kuubalaisinstituutio Orquesta Buena Vista Social Club saadaan ennen Pori Jazzissa nähtävää viimeistä Suomen esiintymistään kolmen konsertin mittaiselle Suomen kiertueelle keväällä. Orkesterin tähtisolistina viihdyttää tälläkin kertaa veteraanilaulajatar Omara Portuondo. Konsertit toteutuvat keskiviikkona 22. huhtikuuta Tampere-talossa, torstaina 23. huhtikuuta Helsingissä Kulttuuritalolla ja perjantaina 24. huhtikuuta Turun Logomossa. Konserttien lipunmyynti käynnistyy ensi viikon maanantaina 26. tammikuuta. […]

  • Elektro-flamenco yhtye Chambao ensi kertaa Suomeen

    Elektro-flamenco yhtye Chambao ensi kertaa Suomeen

    Flamencoa ja elektronisia rytmejä musiikissaan yhdistävä espanjalainen Chambao saapuu konsertoimaan ensi kertaa maahamme huhtikuussa. Tämä viisijäseninen huippukokoonpano esiintyy Lahden Sibeliustalossa 19.4. ja Helsingin Kulttuuritalossa 20. huhtikuuta. Liput maksavat 39,50–49,50 euroa, ja ne tulevat myyntiin lippukauppoihin torstaina 22. tammikuuta. Chambaon musiikkia kutsutaan flamenco chiliksi. Malagasta lähtöisin oleva Chambao on luonut musiikillaan ainutkertaisen ja omintakeisen tyylin ja […]

  • Hardrockin legendat Uriah Heep ja Nazareth yhteiskeikoille Hämeenlinnaan ja Seinäjoelle

    Hardrockin legendat Uriah Heep ja Nazareth yhteiskeikoille Hämeenlinnaan ja Seinäjoelle

    Huhtikuussa raskaan rockin ystäville on tiedossa ainutlaatuinen ilta Hämeenlinnassa ja Seinäjoella kun Rockin’ Legends -tapahtuma marssittaa kaksi legendan statuksella varustettua bändi, Uriah Heep ja Nazareth, samalle lavalle yhden illan aikana. Uriah Heep on ravisuttanut musiikkipiirejä jo 70-luvun alkuvuosilta saakka. Yhtye kuuluu niin progressiivisen rockin kuin hardrockin alkuperäisiin, kiistattomiin vaikuttajiin. Uriah Heepin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti […]

  • Diablo palaa lavoille Nummirockissa

    Diablo palaa lavoille Nummirockissa

    Juhannuksen raskain festari, Nummirock uutisoi tänään, että pitkään tauolla ollut, ensi syksynä uuden studioalbuminsa julkaiseva metalliyhtye Diablo on yksi Nummirockin ensi kesän päänimistä, ja kyseessä on yhtyeen kesän ainoa festivaaliesiintyminen. Olenkin jo ehtinyt pähkäillä, josko Diablo on kokonaan pannut pillit pussiin, mutta ei ilmeisesti sitten kuitenkaan. Muita tuoreita julkistuksia ovat Arion, Carnalation, Whorion ja Apina. […]

  • Hardcore Superstart saapuu Tampereelle ja Helsinkiin

    Hardcore Superstart saapuu Tampereelle ja Helsinkiin

    Ruotsalainen hardrock-bändi Hardcore Superstar palaa Suomeen kahdelle keikalle parin vuoden odotuksen jälkeen keväällä ilmestyvän uuden albuminsa julkaisun myötä. Suomalaisyleisönkin kestosuosikki nousee Tampereen Pakkahuoneen lavalle perjantaina 3. huhtikuuta ja heti seuraavana iltana Hardcore Superstar nähdään The Circuksessa, Helsingissä. Lämppärinä molemmilla keikoilla nähdään kevään ainoat Helsingin ja Tampereen keikkansa tekevä kotimainen Barbe-Q-Barbies sekä ruotsalaistrio Heavy Tiger. Palvelumaksuineen […]

  • Paloma Faith ja Jarrod Lawson saapuvat Pori Jazziin

    Paloma Faith ja Jarrod Lawson saapuvat Pori Jazziin

    Paloma Faith tähdittää Pori Jazzin ensi kesän ohjelmistoa ja esiintyy Kirjurinluodossa perjantaina 17. heinäkuuta. Saman päivän tarjontaan on kiinnitetty myös soul-artisti Jarrod Lawson. Brittitähti Paloma Faith tunnetaan persoonallisena artistina, jonka pop-musiikissa kuuluvat vahvat soul-vaikutteet. Laulaja-lauluntekijä julkaisi debyyttialbuminsa 2009 ja nousi esille “New York” sekä “Stone Cold Sober” -hittiensä ansiosta. Jarrod Lawson nousi soul-piirien uudeksi suosikiksi […]

  • Seinäjoen Elmufestin esiintyjät julki

    Seinäjoen Elmufestin esiintyjät julki

    MARS-festivaalin yhteydessä 4.2.2015 järjestettävä Elmufest on julkistanut tämän vuoden esiintyjänsä. Viidettä kertaa järjestettävän Elmufestin ammattilaisraati on jälleen valinnut hyvän kattauksen nousevia tähtiä esiintymään Rytmikorjaamolle MARS-tapahtuman avauspäivään. Suomen elävän musiikin yhdistysten kautta järjestetyn kilpailun kautta yli 340 bändin joukosta Elmufestiin valikoitui esiintymään viisi lupaavaa yhtyettä. Elmufestissä tänä vuonna nähtävät yhtyeet ovat kirkkonummelainen psykedelialla marinoitua rokkia soittava […]

  • Tiny Feet lämppää Yann Tierseniä

    Tiny Feet lämppää Yann Tierseniä

    Parhaiten Amélie-elokuvan soundtrackin säveltäjänä tunnetun Yann Tiersenin tulevan Helsingin-konsertin lämmittelijäksi on varmistunut toinen ranskalaisartisti Tiny Feet. Keskiviikkona 4. maaliskuuta toteutuvan tapahtuman liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Tiny Feet on ranskalainen sooloartisti, joka luo musiikkia looppaamalla kitaroita, bassoja, vokaaleja ja erilaisia efektejä kollaasimaisiksi teoksiksi. Viime syksynä ”Silent”-nimisen esikoisalbuminsa julkaissut Tiny Feet on kerännyt aavemaisella musiikillaan […]

  • Von Hertzen Brother kiertää Suomen uuden levyn kanssa

    Von Hertzen Brother kiertää Suomen uuden levyn kanssa

    Uuden albumin julkaisuun valmistautuva Von Hertzen Brothers suuntaa levyn ilmestymisen yhteydessä laajalle New Day Rising Tour -kevätkiertueelle. Maaliskuun 20. päivä Joensuun Kerubista käynnistyvä kiertue jatkuu aina toukokuun lopulle saakka, ja konsertteja järjestetään lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa sekä pohjoisen hiihtokeskuksissa. Konserttien liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipisteissä tiistaina 13. tammikuuta. Von Hertzen Brothersin tulevan pitkäsoiton […]

  • Muistellaan 80-lukua, yksi monista Boney M. -inkarnaatioista saapuu Finlandia-talolle

    Muistellaan 80-lukua, yksi monista Boney M. -inkarnaatioista saapuu Finlandia-talolle

    Huikean maailmanlaajuisen menestyksen saaneen Boney M. –yhtyeen alkuperäinen laulaja Maizie Williams tuo kokoonpanonsa konsertoimaan Suomeen huhtikuussa. Monet legendaariset discokappaleet, kuten Rivers of Babylon, Rasputin, Daddy Cool ja Sunny heräävät eloon Finlandia-talossa lauantaina 25. huhtikuuta. Luvassa on harvinainen konserttisaliesitys tavanomaisen discon tai yökerhon sijasta. Huomioikaa tosin, että tämä on vain yksi Boney M -inkarnaatio ainakin pari […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.