Bastards : Rauhanlietsoja – “…Jos vain sydämesi ei ole oikealla”

Propaganda Records 2025

Tamperelainen Suomi-hardcoren pioneeri, Bastards iskee tiskiin ensimmäisen pitkäsoittonsa reiluun 42 vuoteen. Mm. yhdysvaltalaisen Agnostic Frontin keulahahmon, Roger Miretin eräänä esikuvanaan mainitsema Bastards ei ehkä ole instituutio, mutta silti eräs kotimaisen ’82-hardcoren kulmakiviä, ja varsinkin tässä kyynisessä maailman ajassa jälleen toivottoman tarpeellinen.

Ei ole paljoakaan valehdeltu, että “Rauhanlietsoja” jatkaa siitä, mihin 42 vuotta “Siberian Hardcore” ajassaan jäi. Tosin tästä poikkeuksena ilmaisukieli on nyt taas yhtyeen alkuvuosien ja pari vuotta sitten ilmestyneen paluu-EP:n, “Ei sotaa” tapaan ensimmäinen kotimainen. Ensimmäisessä vaiheessaan Bastardsin elinaika mahtui kahden vuoden sisään päättyen 1983. Myöhemmin 1980-luvulla miehistö vaikutti mm. uuden aallon musiikin parissa, mutta jotain jäi kytemään.

“Rauhanlietsojan” luoneeseen kokoonpanoon kuuluvat yhtyeen ’81 orkkis-jäsenet, Rike Jokela (kitara, mm. Pyhät Nuket, Nuket, Riistetyt, Antikeho) ja Sid Salminen (laulu, mm. Kaaos), sekä rumpali Jaska Ahonen (mm. Riistetyt, Kaaos) ja basisti Sami “Vuokko” Vuorinen (mm. Nuket, AUK). Albumille on syntynyt kymmenkunta yllättävän tehokasta ja optimaalisuudessaan yhtäaikaa sekä tehokkaasti rouhivaa että melodisesti menevää, ytimekästä biisiä. Juri Sepän tuottama ja Mika Jussilan masteroiman albumin soundimaisema on ajanmukaisen selkeästi äänierotelluksi ja täyteläiseksi tuotettu, mutta silti siltä on aistittavissa mm. Sidin murtaen lausutun artikulaation ansiosta Tampere-hardcoren olennaisimmat elementit. Poikkeuksellista hardcoren viitekehykseen on Riken tiukka ja metallipunkin kaikki laatustandardit täyttävä, monipuolinen ja kekseliäs riffikäsityö.

Nyt kuitenkin kuljetaan ammattimaisemman ja kypsemmän jäljen johdattamilla poluilla niin biisien kirjoituksen kuin esittämisen suhteen. Sidin laulu on kaikessa karheudessaan ja hienoisessa haparoivuudessaan bändin sielu. Se ei kerro, vaan purkaa. Sidin ja Riken rustaamat sanoitukset ovat tässä ajassa kiinni ja tietyssä epämääräisyydessään monitulkintaisia. Tekstit sinkoavat yhteiskunnallista turhautumista, mutta eivät saarnaa. Pikemminkin ne tuntuvat raportoivan maailmasta, jonka säröt näkyvät parhaiten silloin, kun ne esitetään ilman suodattimia. 

Vaikka mukana on ripauksittain mm. pirun tarttuvaa skeittihenkistä melo-punkkia (“Sukupolvi” ja “Rauhanlietsoja”), crossover-thrashia (“Palasia”), Neil Young -tyylistä Amerikan rockausta (“Likaiset valheet”) ja jopa teollisesti junttaava metallia (“Valuvika”), Bastards luottaa perusasioihin. Vaikkakin hieman sedittyneen d-beatiin tempoilla mennäänkin, on se edelleen vuonna 2025 sekä bändin vahvuus että samalla leimallisin biisejä kuljettava elementti. Albumin päättää pari “Ei sotaa” -EP:n ja yhtyeen debyyttialbumin, “Järjetön maailma” uudelleen äänitettyä kappaletta, joista erityismaininnan ansaitsevat “Maailma palaa taas” ja panssarivaunun lailla päälle jyräävä, The Exploited-henkinen “Jumalan sotilaat”. Toisaalta on myös helppo todeta yhtyeen edistyneen biisintekijöinä niin-sanoituista-kultaisista-vuosistaan.

“Rauhanlietsoja” ei tarjoa radikaaleja ratkaisuja, vaan maalaa vääjäämättömän kuvan kehityskaarensa ehtoopuolella taapertavasta ihmiskunnasta toistamassa omia virheitään aina vaan uudelleen. Esitettynä tällä asenteella ja ryhdikkyydellä sen sanoma tuntuu tässä ajassa kuitenkin yhä relevantimmalta ja mahdolliselta mennä läpi yhä laajemmalle kuluttajakunnalle kuin mitä silloin Kekkosen valtakauden viimeisinä vuosina. Kyseessä ei ole niinkään paluu juurille, vaan ennemminkin konkretisoitunut muistutus siitä, miksi vanhan liiton punk-juurien vaaliminen on edelleen relevanttia.

Kyseessä on albumi, joka hengittää vastarintaa helposti omaksuttavalla tavalla – jos vain sydämesi ei ole oikealla. “Rauhanlietsoja” onnistuu olemaan paitsi musiikillisesti avarakatseinen, myös moniselitteisesti poliittinen albumi ilman mustavalkoista paasausta, oikeamielisen, ideologiseen ajatuspatternin valitsemiseen pakottavaa painostamista ja päälle käyvää saarnaamista. Albumi ei ehkä mullista pitkälle viidettäkymmenettä käyvää genreä, mutta se sementoi Bastardsin aseman eräänä suomalaisen punk rockin rajumman päädyn merkittävimmistä yhtyeistä.

4½/5