AT’s Roots & Ramblin’ : Teased Up! – “Softbillyn riemua ja railakkuutta”

Americanaa monessa muodossa vispaava ja sheikkaava trio, AT’s Roots & Ramblin’ on loihtinut ilmoille kolmannen albuminsa. Artturi “AT” Teräsen luotsaama tehoyksikkö sekoittelee mielenkiintoisesti fiftaripehmoilua, rockabillyä ja pub-rockia. Pyörää ei yhtye koetakaan keksiä uusiksi, ja miksi yrittäisi, kun ränttätäntän prinsiipit ovat sillä näinkin hyvin hanskassa.

Teased UP!” On kompakti, puolen tunnin kokonaismitassaan liialla pituudella pilaamaton paketti, joka on sopivan särmikästä mutta samalla ahh…, niin suloisen pehmeästä jenkkimallin auditiivista kansanperinteestä ammentavaa muinaisten nuorten parhaiden päivien ääniraitaa. Kapeahkolla musiikillisella suistolla operoiva yhtye ei kuitenkaan suostu jäämään yhden tempun poniksi, vaan on onnistunut sisällyttämään moninaiseen soundiinsa niin rockabillyn, garagen, rautalanka-vetoisen iskelmän, surf-rockin, jazzin ja doo-wopin salat. Myös melodioiden ja koukkujen luomiseen yhtyeellä keulamiehineen on selkeä näkemys ja toteutuskonsepti.

Yhtyeen rytmiryhmä: basisti, Juuso Lepistö ja Oliver Westerberg hoitavat homman kotiin tyylillä ja tyylilajien välillä onnistuneesti sukkuloiden. Yhtyeen jäsenet ovat soittotaidollisesti ja sen puittrissa nyanssitajuisesti oikein hyviä.

Erityisesti komeat ride-kilkutukset keulilla etenevä, Matchboxin, Melrosen ja Fleimarit keskenään naittava albumin avaava nimikkobiisi, instantisti tajuntaan jumivan kertosäkeen omaava “Whole Lot a Tricks” ja Dr. Feelgood -viboja sisältävä “King John” miellyttävät allekirjoittaneen kuuloelimiä. Jos nyt jotain kehitysosa-alueita lähdetään “Teased Up!” -albumilta hakemaan, niin pahuuden koneen käynnistävässä, “Start It Up:issa” olisi AT:n varsin markohaavistomaisen hempeään vokaalitulkintaan kaivattu karvan verran enemmän munaskua ja karkeampaa aluskarvoitusta.

Loppupeleissä, tästä huolimatta AT’s Roots & Ramblin nousee mm. Black River Bluesman & Bad Mood Hudsonin ja Mary Ann Hawkinsin tuntumaan yhdeksi vuosituhannen toistaiseksi tehokkaimmista kotimaisista blues-pohjaisista retro-yksiköistä. Kutsuttakoon yhtyeen perinnereseptiin pohjaavaa keitosta sitten vaikka softbillyksi. Ainakaan kauaksi totuudesta kyseinen termi jää, kun halutaan kuvata AT’s Roots & Ramblin’ -revittelyä. .

4/5


by

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.