(Stupido Records 2026)
Keravalainen Aino & Hajonneet todisti pari vuotta sitten ilmestyneellä kolmosalbumillaan “Enemmän kuin mitään muuta” olevansa kotimaisen melodisen punkrockin raikkaimpiin ja dynaamisimpiin kuuluvia suunnannäyttäjiä, eikä tuore kuuden biisin EP ,Pääkallokiitäjä tee poikkeusta sääntöön. Julkaisu on intensiivinen, tummasävyinen ja äärimmäisen kypsä näyttö siitä, miten melodinen kaiho ja rosoinen punk-energia sidotaan yhteen ilman, että kumpikaan menettää tehoaan.
Yhtyeen soundi on sittemmkin jalostunut yhä iskevämmäksi: jossakin Backyard Babiesin ja Bruce Springsteen & The E-Street Bandin vanavedessä väreilevät, rönsyilevän rikkaat kitaravetoiset biisit soivat massiivisina mutta hyvin eroteltuina, ja rytmisektion tinkimätön draivi puskee kappaleita eteenpäin hengästyttävällä intensiteetillä erityisesti korkealaatuisten sävellystdn ansiosta.
Musiikillisesti yhtyeen mukana liikutaan kuitenkin pohjimmillaan suomalaisen melankolian ydinalueilla, jossa tehokkaat kertosäkeet ja tarttuvat kitaramelodiat kohtaavat goottirokahtavat sävyt. Toimintarockaava EP:n nimikkoraita asettaa riman korkealle; se on soundillisesti massiivinen ja sävellyksellisessä kaihoisuudessaan repivä teos, joka osoittaa bändin kyvyn kirjoittaa dynaamisesti kasvavia, stadionkokoisia indie-punk-hymnejä. Kaiken kruununa juurevan ponnekas, stoner-poljentoinen puoli-slovari, “Hirtetty keinuu hiljaa”.
Vokalisti Aino Laakson laulusuoritukset tuntuvat parantuvan levy levyltä ja ovat yhtyeen ehdoton ankkuri, liima ja emotionaalinen moottori. Hän on myös tekstittäjänä harpannut aimo-askeleen eteenpäin. Nyt tulkintansa tekee tekstien eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja luopumisen teemoista käsinkosketeltavaa.
EP:n tuotanto on tasapainoista ja dynaamista; se säilyttää keikoilta tutun hikisen energian ja vaaran tunnun, mutta antaa tilaa nyansseille ja suurille melodioille. EP ei sisällä oikeastaan lainkaan tyhjäkäyntiä tai täytepaloja, vaan jokainen raita puolustaa paikkaansa tällä tiukasti paketoidulla minialbumilla. Kokonaisuutena “Pääkallokiitäjä” on vakuuttava, melodisesti vastustamaton ja soundillisesti tinkimätön voimannäyttö, joka entisestään vahvistaa Aino & Hajonneet -yhtyeen aseman genrensä ehdottomassa eturivissä. Se on levy, joka imaisee kuulijan huomion puoleensa ja paranee joka pyöräytyksellä pakahduttavan ja viihdyttävän melodraaman keinoin.
4½/5

Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.