Problems? ei esittelyjä kaipaa. Pelle Miljoonan aisaparina vuosikymmenet Suomi punkin etulinjassa taistellut Tumppi Varonen punk rock -airueineen palaa Emsalö Recordsin julkaisemalla EP:llä, “Presidentti“. Tässä ajassa kiinni pysyminen on haaste mille tahansa pitkälti seitsemättäkymmenettä käyvälle, etsikkoaikansa 45 vuotta takaperin viettäneelle muusikolle.
Neljästä kaikki perinteisen, punkahtavan Suomi-rockin kriteerit vaihtelevalla menestyksellä täyttävästä kappaleesta koostuva lyhytsoitto on kelvollinen välityö. Problems? taitaa edelleen oman leipälajinsa; Ramo-punkin perus-aakkosten ulkoa luettelun paikoin oikeinkin hyvin. Se ei kuitenkaan jaksa säväyttää sen kummemmin moneen kertaan koluttujen sävelkiertojen ja alati falskiuden rajamailla keikkuvien lyriikoiden myötä. Lisäksi, jos nämä biisit eivät ole tällä kertaa aivan tusinatavarasta, niin varsin ennalta-arvattavista elementeistä kasattuja tekeleitä kumminkin.
EP:n nimikkobiisi on taattua ja ihan kivasti tarttuvaa keskitien Problems?ia, mutta ei pidemmän päälle muuta. Kappaleista kyseessä on kuitenkin vähiten keskinkertainen. Vanhan Motörheadin kitarointiviboja sisältävä, utuisena suoraviivaisesti räimitty “Ehkä silloin olis paremmin” toimii myös kelvollisesti. Korniin sanoitukseen kaatuva kännykäntuijotuskuvaus, “Ei mitään väliä” olisi sisältänyt aivan kehityskelpoisia aineksia, mutta biisi kaatuu some- ja nettimaailman yksityiskohtaisen kuvauksen toimimattomuuteen. Kokonaisuuden viimeisenä kuultava kulutushysterian vastainen, shamanistista mystisyyttä tavoitteleva “Kauppakeskus” seuraa samaa linjaa edeltäjänsä kanssa, mutta toimivien kontrastiensa myötä se ei onneksi kompastu niin pahasti varsi-Conversejen naruihin.
“Presidentti”-EP:ssä olisi ollut aineksia säväyttävämpäänkin kokonaisuuteen. Nyt se ainoastaan kierrättää vuosikymmeniä sitten hyviksi havaittuja aineksia hieman mielikuvituksettomasti. Tällaisenaan se jättää melko tylsistyttävän ja puolivillaisen vaikutelman, ei ehkä niinkään Problems?in luomisvoiman puolesta vaan siitä, että yhtye on päästänyt itsensä studio-olosuhteissa liian helpolla.
2½/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.