The Candles Burning Blue : Pearl Given To The Swine – “Suomi-gootin myöhäinen muistijälki”

Lohjalaislähtöinen The Candles Burning Blue on erinomainen esimerkki laadukkaan kotimaisen, undergroundissa operoivan goottirockin olemassaolosta. Brittiläisiltä ja manner-eurooppalaisilta mustahuuliyhtyeiltä tyylinsä ammentanut mutta omista sielujensa syövereistä essenssinsä puristanut yhtye vaikutti muutamia vuosia vuosituhannen vaihteessa. Trion debyyttialbumi “Pearls Given To The Swine” julkaistiin vuonna 2001 pienehkönä painoksena, ja ennen pitkää katosi yleisön saavuttamattomiin.

Mm. Reverend Bizarresta, Spiritus Mortisista, Opium Warlordsista tuttu Hynninen hoitaa teoksella verbaalisen tulkinnan. Kitaristikaksikko Nieminen ja Välimäki (Sinisthra, Puritan) puolestaan kitarat. Kolmikko osasi ja taitoi tummasyisen pop-rockin tyylilajin salat äänitteen perusteella oikeaoppisesti, innovatiivisella otteella ja perinpohjaisella ymmärryksellä.

Vahvasti tässä Bauhausin, The Curen, Christian Deathin ja Joy Divisionin latuja hiihdellään, vaikka mukana on lisänä omia kummallisuuksiakin, eikä ollenkaan huonolla maulla. TCBB:n kappaleissa on syväluotaavaa, synkkää mutta toiveikasta melodisuutta, sitä maukkaasti varjostavia rytmejä, optimaalisesti mitoitettua uhkaavuutta, taidolla rakennettua draaman kaarta.

Bonuksina löytyy debyyttialbumin jälkeen alulle saatetun ja sittemmin abortoidun albumiprojektin “Pleasure Dome“, jonka soundi täyteläisempine konetaustoineen sisältää varsinaista albumia enemmän potentiaalia, vaikkakin toteutus ja Hynnisen paikoin hieman ohi rekisteristä kiilaavat, demomaiselle suoritustasolle jääneet laulut eivät ko. äänitteellä vielä aivan täysin vakuuta. Tupla-CD:n tuoreempi tavara on teollisempaa, kokeellisempaa, uhkaavampaa, ja goottirockin kasari-konventionaalisuudet ovat jääneet kauemmas taka-alalle.

Kolmanneksi kaavaillun TCBB-albumin, “Abhorrencen” materiaaliksi kuvitelluilta raunioilta talteen jäänyt treenikämppämateriaalia muksna on mutama biisi. Kyseessä on enimmäkseen jamihenkistä, snadisti shamanistista, nuotiolaulumeiningillä treeniksellä livenä pienilukuisen kaveriporukkayleisön kuullen äänitettyä, akustista tunnelmointia pienillä The Doors-viboilla höystettynä. Erityisesti Hynnisen luonteva, myöhempiä Albert Witchfinder-tulkintoja enteilevä livetulkinta pääsee näissä versioissa oikeuksiinsa. Mukana kakkoslevylläon myös joku sekavampi syntetisaattori-kosketinsoitinkokeilu, joka ei raakileenomaisena ratkaisuna vielä demotason kuriositeettiarvoa ylemmäs arvioasteikolla nouse.

Vastakohtana heikommille demoille mukana on toisaalta myös erinomaiset demotasolle kehitellyt biisit “The Terrible Secret” ja “He Who Travels The Fastest Travels Alone”. Puutteineenkin albumin bonus-CD on täynnä julkaisupoliittista itseisarvoa ja juuri oikeista syistä. Olisi toki ollut mielenkiintoista joskus kuulla yhtyeen keskeneräiseksi jääneet biisit valmiiksi studio-olosuhteissa tuotettuna. Yhtä kaikki, kyseessä on huomionarvoinen kotimaisen goottimusiikin uudelleenjulkaisu, ja mielelläänhän tällekin yhtyeelle jonkin sortin jatkumoa olisi musiikin puolesta perusteita toivoa, vaikka todellisuus sanelisikin toisin.

4/5

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.