Tag: rock
-

Billy Bragg kesäkuussa Suomeen
Englantilainen vasemmistoaktiivi, yhteiskuntakriitikko ja maailman kauneimpien rakkauslaulujen isä Billy Bragg soittaa kesäkuussa kaksi keikkaa Suomessa. Mies ja sähkökitara nähdään Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina 6. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla 7. kesäkuuta. Liput Savoyn keikalle tulee myyntiin keskiviikkona 12. helmikuuta ja Tampereen keikalle torstaina 13. helmikuuta. Billy Braggin ura alkoi punkin myötä vuonna 1977. Kuusi vuotta myöhemmin mies […] -

Suominousu: Heikki Kuula – Rataraato ft. Pää kii, Paperi T
Heikki Kuula on pistänyt hynttyyt yhteen punkkareiden kanssa ja lopputulos kuulostaa oikeasti aika hyvältä. “Mä oon kussu kaikkien muroihin”, tiivistetään tässä raidassa. -

The Prodigy Provinssiin, myös muita ulko- ja kotimaisia kiinnityksiä
Yksi maailman johtavista konemusiikkiyhtyeistä The Prodigy saapuu Provinssiin. Viimeksi vuonna 1997 Törnävänsaaren ekstaasiin ruoskineen yhtyeen isoimpia hittejä ovat ”Voodoo people”, ”Smack My Bitch Up”, ”Firestarter”, ”Breathe”, ”Omen” ja ”No Good (Start the Dance)”. Uutta materiaalia yhtye on vihjannut julkaisevansa vielä ennen kesää. Kolmikko pokkasi vuonna 2012 European Festival Awardseissa ”Headliner of the Year” -pystin. Kovassa […] -

Suominousu: SundaySong – Green River
Varsin leppoisaa postrokahtavaa tunnelmaa tarjoaa 28. helmikuuta debyyttialbuminsa julkaiseva kotkalainen SundaySong –yhtye. Vaikka tiedotteessa tämän uuden videoraidan sanotaan edustavan “albumin reippaampaa osastoa”, niin eipä tässäkään ihan hirveästi nitroja ole otettu. Kaunista tunnelmointia IMO. -

Marianne Faithfull juhlii 50-vuotista uraansa myös Suomen-keikalla
Popmusiikin seuratuimpiin ikoneihin lukeutuva brittiläislaulajatar, -lauluntekijä ja -näyttelijä Marianne Faithfull saapuu loppuvuodesta Euroopan kiertueellaan Suomeen. Yli 50-vuotista uraansa kiertueellaan juhlistava Faithfull konsertoi Helsingissä, Musiikkitalossa, sunnuntaina 9. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa maanantaina 10. helmikuuta. Marianne Faithfull nousi alun perin tunnetuksi vuonna 1964 ”As Tears Go By” -hitistään, jonka hänelle olivat säveltäneet Mick Jagger ja Keith […] -

Australialaisbändi Sick Puppies ensimmäistä kertaa Suomeen
Australiasta lähtöisin oleva mutta nykyisin Los Angelesissa vaikuttava Sick Puppies -rockyhtye saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen 8. huhtikuuta. Keikkapaikkana toimii Helsingin Nosturi, ja liput tulevat myyntiin maanantaina 10. helmikuuta alkaen hintaan 29 euroa Tiketissä. Viime kesänä kolmannen studioalbuminsa julkaisseen Sick Puppies -trion muodostavat kitaristilaulaja Shim Moore, basisti Emma Anzai ja rumpali Mark Goodwin. Alun perin mm. […] -

Suominousu: Loner Fin – New Thing
Helsingistä nousee tulokas, jonka jäsenet ovat kuitenkin saaneet melko perusteellisen kasteen jo aikaisemmissa bändeissään. Bändin jäsenien taustoista löytyy mm. Kyyria, Don Huonot, Havana Black kuin myös Iiwanajulma. Tässä bändin debyyttivideo. Debyyttialbumi on jo kuunneltavissa ennakkoon Deezerissä. Levyjulkkarit ovat lauantaina 8.2. Club Libertéssä. -

Suominousu: Tundramatiks – Mä lähen himaan
Pari vuotta on näköjään ehtinyt livahtaa edellisestä Tundramatiks-lätystä. Tundramatiksin kolmosalbumi Ajo julkaistaan 14.3.2014 ja nyt siltä on saatu ensimmäinen maistiainen videomuodossa. -

Jyrockin ohjelmisto lähes kokonaan julki
Jokakeväisen Jyrock-festivaalin ohjelmisto on varmistunut ja pöytään läväytetään lähes koko ohjelmisto kerralla! Jo vuodesta 1985 järjestetty Jyrock juhlitaan Jyväskylässä, Ylioppilastalo Ilokivessä 11.-12. huhtikuuta. Tänä vuonna tapahtumassa nähdään ja kuullaan esiintyjiä Suomen lisäksi Norjasta, Ruotsista ja Venäjältä. Perjantaina pääesiintyjänä nähdään ruotsalainen Jenny Wilson (SWE), joka on yksi skandinaavisen popin ajankohtaisimmista nimistä. Jenny Wilson julkaisi lokakuussa 2013 […] -

North Mississippi Allstars, Karnivool, Bob Wayne ja Kolmas Nainen kiinnitetty Provinssiin
Maailmalla kohuttu blues/southernrock -yhtyeen North Mississippi Allstarsin on väitetty olevan livenä kovempi kuin Black Keys. Asia on mahdollista tarkastaa kesällä Provinssissa. Vuonna 1996 Mississipissä perustettu kokoonpano teki tv-debyyttinsä vuonna 2000 Conan O’Brienissa ja debyyttilevy ”Shake Hands with Shorty” oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi parhaan blues-albumin kategoriassa. Yhtye on pokannut Blues Music Award -palkinnon bluestulokas-sarjassa vuonna 2001. […] -

Suominousu: Verhot – Odotan
Hieman oudosti nimetty, Exogenicin tuore kiinnitys, Verhot valmistautuu debyyttialbuminsa julkaisuun pistämällä julki uuden sinkkuvideon. Albumi seuraa perässä 28. helmikuuta. Ajankohtaan sopivasti talvisissa tunnelmissa odotellaan tässä biisissä. -

Manic Street Preachers saapuu klubikeikalle Suomeen
Viime vuonna uuden albumin julkaissut Manic Street Preachers saapuu keväällä odotetulle keikalle Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Yhtye esiintyy Helsingissä The Circus -klubilla keskiviikkona 7. toukokuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy maanantaina 3. helmikuuta Lippupalvelussa. Manic Street Preachers perustettiin Walesin Blackwoodissa vuonna 1986. Yhtye keräsi jo alkuvuosinaan kotimaassaan mainetta androgyynillä imagollaan ja poliittisia viittauksia viljelevällä musiikillaan. Kansainvälinen […] -

Motörhead peruu myös kevätkiertueensa, Lemmy edelleen kipeänä
Motörhead joutuu valitettavasti perumaan keväälle suunnitellun Euroopan kiertueensa yhtyeen nokkamiehen Lemmy Kilmisterin terveysongelmien vuoksi. Samalla myös perjantaille 14. maaliskuuta suunniteltu Helsingin konsertti Hartwall Areenalla peruuntuu. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan maanantaihin 17. maaliskuuta mennessä. No-one is hurting more over this than Lemmy, and he feels the aggravation and inconvenience of every ticket, and every […] -

Knucklebonehead – Rokkikukon rajut kontrastit
(Levittäjä : Black Lion Pictures Oy) Oskari Pastilan ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama elokuva Oskari Martimosta ja hänen alter-egostaan, rokkikukko Knucklebone Oscarista, bändistään sekä hänen yksityiselämästään kertova dokumenttielokuva sukeltaa yhden villeimmän kotimaisen AD/HD-rock`n roll -hahmon elämään näyttäen raadollisuudessaan kotimaisen myyräntyötä tekevän ammattimaisen bändin ja artistin luonteen ja arjen kuvaukseen. Aiheena ja paperilla kyseinen elokuva on alustavasti […] -

Ben Miller Band ja Melrose lämppäävät ZZ Topia
Bluesrockin supertähtikaartiin lukeutuva amerikkalainen ZZ Top saapuu esiintymään Oulun Raatin stadionille perjantaina 13. kesäkuuta sekä Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävään Rockin’ Hellsinki -tapahtumaan lauantaina 14. kesäkuuta. Yhtyeen lämmittelijänä nähdään ZZ Topin kanssa maailmalla useaan otteeseen samalla lavalla esiintynyt Ben Miller Band. Yhdysvaltain Missourista kotoisin oleva omintakeinen trio erottuu niin musiikillisella tyylillään, erikoissoitinten kirjollaan kuin niiden virtuoosimaisella […] -

American Idolsista ponnistanut Daughtry ensi kertaa omalle keikalle Suomeen
Yhdysvaltalainen Daughtry saapuu ensimmäiselle omalle keikalleen Suomeen. Alun perin American Idol -finalistina suosioon nousseen Chris Daughtryn Daughtry-yhtye esiintyy Helsingissä, The Circuksessa, sunnuntaina 2. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 17. tammikuuta Lippupalvelussa. Chris Daughtry osallistui American Idolsiin vuonna 2006. Voittoa ei kuitenkaan tullut, mutta perustettuaan Daughtry-yhtyeensä on Chrisistä kasvanut kyseisen Idols-kauden pisimpään suosionsa […] -

Dropkick Murphys Provinssin “irkkubaariin”, lisäksi julkistettiin nippu kotimaisia artisteja
Provinssirock on vuosittain parantanut yleisölle tarjottavia palveluja ja tänä vuonna ravintolamaailma kokee uudistuksia. Alueelle nousee teemoitettuja ravintola-alueita, joista yksi on autenttista henkeä hehkuva irkkubaari. Irkkumusiikkia tarjoaa kaveriksi täydeltä laidalta bostonilainen Dropkick Murphys. Festivaalin ohjelmisto täydentyy kotimaisilla ykkösnimillä. Juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun sijoittuva kaksipäiväinen festivaalilegenda saa lauteilleen Cheekin, Jenni Vartiaisen ja Haloo Helsinki! -yhtyeen. Lisäksi Provinssirockissa nähdään […] -

Therapy?:n vokalisti Andy Cairns tarjoilee bändin materiaalia akustisesti minirundilla
Viimeisten 20 vuoden ajan vaihtoehtorockin ja punkin kenttää muokanneen Therapyn? nokkamies Andy Cairns saapuu Suomeen soolokeikoille helmikuussa. Kiertue pysähtyy Helsingissä 13.2., Tampereella 14.2. ja Turussa 15.2. Liput keikoille ovat nyt myynnissä Tiketissä. 90-luvun alusta asti musiikkia tasaiseen tahtiin julkaisut Therapy? löi läpi maailmanlaajuisesti vuonna 1994 “Troublegum”- albumillaan jonka “Nowhere” -singlestä tuli yksi 1990-luvun tunnetuimmista vaihtoehtorock-biiseistä. […] -

The Hellacopters -kitaristi Robert Dahlqvist minirundaa Suomea
Parhaiten The Hellacoptersin pitkäaikaisena kitaristina tunnettu ruotsalaismuusikko Robert Dahlqvist kiertää keväällä Suomea uuden taustayhtyeensä kanssa. Neljän konsertin minikiertue käynnistyy keskiviikkona 19. maaliskuuta Espoon Sellosalista ja jatkuu seuraavina iltoina Tampereen Yo-talon ja Turkun Klubin kautta Vaasan Ritziin. Tällä hetkellä Robert ”Strings” Dahlqvist on ajankohtainen lokakuussa ilmestyneen ensimmäisen sooloalbuminsa ”Solo” tiimoilta. Kahden vuoden aikana tuottaja Björn Olssonin […] -

Garageroku Supersuckers minirundille Suomeen
Itsensä vaatimattomasti maailman parhaaksi rock’n’roll-bändiksi nimennyt Supersuckers soittaa keväällä kolmen keikan mittaisen minikiertueen Suomessa. Seattlesta saapuva yhdysvaltalaisnelikko nousee Turun Klubin lavalle perjantaina 7. maaliskuuta, ja kahtena seuraavana iltana on vuorossa esiintymiset Helsingissä Virgin Oil Co.:ssa sekä Tampereen Klubilla. Vuonna 1988 perustettu Supersuckers on uransa alusta lähtien soittanut riehakasta autotallirockia, hilpeää kantripunkia sekä boogie-vaikutteista rock’n’rollia. Eddie […] -

Weeping Willows uuden albumin julkaisukeikalle keväällä Suomeen
Keväällä uuden albumin julkaiseva ruotsalaisyhtye Weeping Willows saapuu huhtikuussa Suomeen. Ruotsin suosituimpiin indie-bändeihin lukeutuva Weeping Willows tekee levynjulkaisukeikan Helsingin Tavastia-klubilla keskiviikkona 17. huhtikuuta. Konsertin lipunmyynti on käynnistynyt tänä aamuna Tiketissä. Weeping Willowsin odotettu uusi albumi ”The Time Has Come” julkaistaan helmikuun lopulla. ”Monet kappaleista sopivat uskoakseni tunnelmaltaan Suomeen hyvin. Mukana on jonkin verran Topi Sorsakoski/Agents […]


