(Levittäjä : Black Lion Pictures Oy)
Oskari Pastilan ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama elokuva Oskari Martimosta ja hänen alter-egostaan, rokkikukko Knucklebone Oscarista, bändistään sekä hänen yksityiselämästään kertova dokumenttielokuva sukeltaa yhden villeimmän kotimaisen AD/HD-rock`n roll -hahmon elämään näyttäen raadollisuudessaan kotimaisen myyräntyötä tekevän ammattimaisen bändin ja artistin luonteen ja arjen kuvaukseen. Aiheena ja paperilla kyseinen elokuva on alustavasti erittäin kunnianhimoinen ja hedelmällinen.
Knucklebonehead-dokumenttielokuva pelaa pääosin Martimon lavan ulkopuolisen, toiminnallisen ja sosiaalisen elämän piirin dokumentoinnin varassa kuvaten miehen tasapainoilua raivokkaan rokkikukon roolin ja siviilielämän välillä, alituiseen +-0-budjetin ja jopa persnettoisen keikkailutoiminnan kanssa painivan, raivohullun piirteitä ilmentävän hajottamisvimmaisen esiintymisen, selväpäisyyden ja sekopäisyyden väliä seilaavan taiteilijan sielunmaisemaa. Isäksi nelikymppisenä tulleen Martimon perheen elämä kuvataan jokseenkin normaalina lapsiperheen arjessa selviytymisenä, vaikkakin Martimon omat musiikilliset ambitiot, urapaineet ja pakonomainen intohimo musiikkiin tuovatkin kovia ristipaineita keski-ikäistyvän rokkarin perhe-elämään.
[youtube L7xpFoS_nGY]
Dokumenttielokuva pyrkii valloittamaan tekemällä sinällään erittäin tyylikkäästä, ikonimaisesta kuvattavasta kohteestaan rajun ja semisti dekadentin hahmon onnistuen lopputuloksessaan tyydyttävästi. Elokuvan tekninen ja visuaalinen toteutus on ammattilaisen käsityötä, mutta käsikirjoituksen syvyyden suhteen se jättää kuitenkin toivomisen varaa. Dokumenttielokuvan juonen pomppiminen kuvattavasta ja kerrottavasta asiasta toiseen ja taas takaisin ilman ja kovinkaan syvälle pureutuvaa, merkityksellistä, toisiaan täydentävää kohtauskerrontaa alkaa hiljalleen pitkästyttää. Kohtaukset tuntuvat valitettavan usein irrallisilta tarinoilta toisistaan.
Elokuvan lähtökohta, puitteet ja aihe antavat katsojalleen sinällään luvan odottaa dokumentista jopa jotain rock`n roll -kliimaksia; syvempiä vastauksia tai mielenkiintoisia kysymyksiä Knucklebone Oscarista ilmiönä, mutta mihin se ei hehkutuksesta eikä kovasta kurkottelusta huolimatta missään vaiheessa yllä. Se ei yksinkertaisesti pääse sukeltamaan kunnolla ristiriitaisuuksia täynnä olevan muusikon ihon alle, kun ottaa huomioon, että ammennettavaa K.O.:ssa olisi ollut vaikka muille musadokkareille jakaa. Muutama terävämpi ja syvältä luotaavampi kommentti, analyyttinen haastattelu olisi tuonut uutta terää ja kulmaa elokuvan kerronnalliseen puoleen. Tästä seikasta kehkeytyy elokuvan suurin miinus. Myös Knucklebone Oscarin ja Martimon persoonallisuuksien välisten ristiriitaisuuksien ylenpalttinen, pinnallinen alleviivaaminen alkavat puuduttaa liian ennalta-arvattavan ja yksipuoleisen kohtauskerronnan takia. Vaikka kuvakerronnallista lisäarvoa dokumenttiin tuovat useat Martimon psykiatri-istunnot aivokäyrämittauksineen, riehakas toimintaleffamaisuus ja taloudellisesti perseelleen ja muuten vaan kosteahkosti menneen Kiinan kiertueen 2012 kyljessä jättävät hieman tavanomaisen ja vaisun jälkimaun.
Eittämättä mielenkiintoisinta antia dokumenttielokuvassa edustaa kuitenkin Knucklebone Oscar -bändin tyyppien välinen veljeys poikamaisen kohkauksen ja flyygelin kirveellä pilkkomisen ynnä muun ryskäämisen tuoksinnassa. Martimon isyyden roolin hapuileva opettelu, hänen persoonallisuuden herkkien puoliensa kuvaaminen onnistuu Knuckleboneheadissa poikkeuksellisen erinomaisesti, ja tavoittaa raivokkaasta rock-hahmosta aivan uusia, suuremmalle yleisölle ennenkuulumattomia, pehmeämpiä ja tuo esiin jopa epävarmoja puolia. Tästä ominaisuudesta elokuva ansaitsee ehdottomasti plussan. Vaikka teoksena elokuva ei ole mikään kovin erityisen huikea, on se silti mielenkiintoinen raapaisu havainnollistamaan myyttisen, kotimaisen rock`n rollin kulttihahmon avaraa sielunelämää.
3/5