Tag: Jucifer

  • Jucifer -kaksipäinen peto

    Jucifer -kaksipäinen peto

    Yhdysvaltain Georgiassa perustettu Jucifer saapuu huomenna toistamiseen Suomeen ja soittaa maassamme neljä keikkaa. Siksipä onkin paikallaan kerrata mistä tässä jo 23 vuoden ikään ehtineessä oman tien kulkijassa on kyse. Aviopari Gazelle Amber Valentinen (kitara, laulu) ja Edgar Livengoodin (rummut, laulu) muodostama metallinen sludgejyrä luonnehtii itseään nomadiseksi yhtyeeksi. Sen lisäksi, että duo tosiaan 2000-luvun alussa pysyvästi […]

  • Älä unohda näitä levyjä – osa 6

    Ensimmäinen vuosikymmen 2000-lukua on takana ja joka puolella listataan vuosikymmenen parhaita levyjä. Päätimme ottaa hieman erilaisen lähestymistavan tällaiseen muisteluun. Listaamme levyjä, jotka ovat erinomaisuudestaan huolimatta jääneet liian väheiselle huomiolle. Kuudennessa osassa esitellään 12 alternativemetallia-albumia meiltä ja maailmalta. Muista myös kuunnella Radio Noisen puolelta Kuningaskerho-ohjelma, jossa soitetaan kappale jokaiselta listatulta artistilta. Kuuntele ohjelma tästä! SikTh – […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.