Irkkupunk-yhtye Flogging Molly saapuu loppuvuodesta kolmelle keikalle Suomeen. Tiistaina 19. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneelta käynnistyvä minikiertue nähdään kahtena seuraavana iltana Oulun Teatriassa ja The Circuksessa Helsingissä. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 13. kesäkuuta.
Perustamisvuodestaan 1997 lähtien maailmaa kiertänyt Flogging Molly tunnetaan riehakkaasta ja nopeatempoisesta punkrockista, jota yhtye maustaa irlantilaisesta kansanmusiikista tutuilla soittimilla ja elementeillä. Jättimäistä suosiota nauttivan yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Speed of Darkness” ilmestyi keväällä 2011.
[youtube 89NjEeHku8o]
Flogging Molly vieraili ensimmäisen kerran Suomessa tasan kymmenen vuotta sitten. Provinssirock-esiintymisensä jälkeen yhtye on soittanut maassamme lukuisia festivaalikeikkoja sekä nähty useita kertoja myös helsinkiläisillä klubeilla. Tulevan kiertueen konsertit Tampereella ja Oulussa ovat bändin ensimmäiset klubikeikat Helsingin ulkopuolella. Kaikkien kolmen tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, ja keikkojen järjestelyissä ovat mukana Sue-lehti ja Radio Rock.
KEIKAT
Ti 19.11.2013 Tampere, Pakkahuone
Ke 20.11.2013 Oulu, Teatria
To 21.11.2013 Helsinki, The Circus
LIPUT
Myyntiin ma 13.6.2013 klo 9.00
Tampere: Ennakkoon Tiketistä alk. 39 EUR / ovelta 42 EUR
Oulu: Ennakkoon Lippupalvelusta alk. 39,50 EUR / ovelta 42 EUR
Helsinki: Ennakkoon Tiketistä alk. 44 EUR / ovelta 45 EUR