Taak : Surmalaev – “Haaksirikon hylkäämät”

Virolaisen doom-, stoner-, gootti- ja folk-metallia yhdistelevän Taak-yhtyeen kuudes albumi, “Surmalaev” on laatuaan ensimmäinen ilman reilun kahden vuosikymmenen mittaan yhtyeen tavaramerkiksi muodostunutta, tunnistettavan vahvaäänistä vokalistia, Mart Kalvetia. Uusi vokalisti Ott Pabbo ei ole alkuun yhtä vaikuttavan kuuloinen, mutta hiljalleen hänen puhtaan kuulas äänensä alkaa sulautua tallinnalaisen doom-möyrinnän syihin varsin mainiosti ja kasvaa komeuteen asti useiden kuuntelukertojen myötä.

Alkuarastuksesta toivuttuani “Surmalaev” kiskoo pahaa aavistamattoman kuulijan kölin kohti aavalla synkkänä syvenevää pyörrettä. Levy avautuu kuin sumusta esiin lipuva haaksirikko: hitaasti, väistämättömästi ja painostavasti. Taakin ilmaisu nojaa raskaaseen metalliperinteeseen, vahvaan rytmisointujen ja itkevien kitaramelodioiden välisten jännitteiden luomiseen. Taak tekee kaiken tämän virolaisittain, koruttoman lakonisesti, vailla ylidramatisoitua elehdintää. Kappaleet luottavat musiikkia, joka luottaa massaan ja tunnelmaan enemmän kuin kikkailuun.

Pohjimmiltaan Pabbon varmaotteinen laulutyöskentely on yksi “Surmalaev”:an keskeisistä vahvuuksista. Välillä soundinsa voisi olla raspimpi ja ilkeämpikin, mutta toimii tämä näinkin. Vokaaliosuuksissa Pabbo ei pyri ylitsepursuavaan aggressioon, vaan toimii ikään kuin kertojanäänenä – kuin kylmä, etäinen kommentaattori, joka kuvailee tuhoa vailla moraalista paniikkia. Kielellinen ilmaisu ja fraseeraus korostavat levyn teemoja: kuolemaa, väistämättömyyttä ja ihmisen pienuutta luonnon ja ajan edessä.

Albumin äänimaailma on harkittu ja selkeä. Kitarat murisevat matalalla, ja riffit rakentuvat toiston ja hienovaraisen variaation varaan. Yhtyeen kokenut miehistö selkeästi ymmärtää, että todellinen raskaus syntyy dynamiikasta: hitaat, doom-henkiset vyörytykset saavat vastaparikseen selkeitä ja rujon kauniita melodioita, jotka eivät kuitenkaan yhdessä riko kokonaisuuden synkän rauhoittavaa sävellystekstuurin linjaa. Ville Veeringin maltillinen rumputyö ja Ott Orasen varmaotteinen bassottelu muodostavat vahvan tukirangan Kristjan Virman ja Raiko Partsin kurinalaiselle riffityölle. Virman oikeisiin kohtiin ujuttamat koskettimet kruunaavat taidokkuuden.

Tuotanto tukee kokonaisuutta erinomaisesti. Soundi on riittävän selkeä, jotta yksityiskohdat erottuvat, mutta tarpeeksi rosoinen säilyttääkseen uhkaavan tuntunsa. “Surmalaev” ei ole levy, joka avautuu yhdellä kuuntelulla. Taak ei myöskään pyri miellyttämään kuulijoita, vaan rakentaa oman, surumielisen maailmansa – ja kutsuu mukaan ne, jotka kestävät katsoa pimeään riittävän kauan.

4/5

https://taakofficial.bandcamp.com/track/rjetu-jaak