Suomimetallin vientiyritystä ulkomaille – Druidimetallia ja keskiaikaisia lederhoseneita

Unshine-yhtyeemme sai toukokuun alussa esiintymiskutsun Festival-Mediaval –tapahtumaan Selbissä, Saksassa. Hollantilainen managerimme Wietze Armada Agencystä oli onnistunut kalastamaan meille festarin Nordic Special –osion aloituskeikan. Säädettyämme henkilökohtaiset aikataulut, allekirjoitimme esiintymissopparit sekä saimme houkuteltua mukaamme valokuvaaja Hencca Ojamon Live Still Live:stä. Tapahtuman päivämäärä (6.9.) ja lokaatio vaikuttivat kannaltamme hyviltä, koska kolmas levymme Dark Half Rising tultaisiin julkistamaan kansainvälisesti saksalaisen Massacre Recordsin kautta juuri pari viikkoa ennen kyseistä festaria.

Vaikka Festival-Mediaval:illa on vasta 5-vuotinen historia, se on jo Keski-Euroopan suurin keskiaikafestivaali. Tapahtuman musiikillinen kirjo on laaja ulottuen metallista kelttifolkkiin ja trubadurointiin. Festarilla oli tänä vuonna siis skandinaavinen erikoisteema, Pohjantähti. Meidän lisäksemme pohjoismaista antia edustivat esimerkiksi Garmarna ja Poeta Magica. Taisimme olla ensimmäinen tapahtumassa koskaan soittanut suomalaisyhtye.

Selb on 15 000 asukkaan pikkukaupunki Baijerissa, kivenheiton päässä Tšekin tasavallan rajasta. Miten päästä paikalle? Keikka tulisi olemaan pistokäynti linnuntietä lähes 1400 km:n päähän. Tarkistettuamme eri vaihtoehdot päädyimme siihen että lennot Frankfurtin kautta ja sieltä vuokrafirman pikkubussilla paikan päälle. Aikataulun johdosta päätimme lähteä reissuun jo edellisenä päivänä. Kuten yleensä tämäntyyppisissä keikkavedoissa, meidän tarvi onneksi tuoda mukanamme vain omat henkilökohtaiset tomumajamme sekä sille välittömät tarvikkeet eli käytännössä kielisoittimet, efektit, taustanauhuri sekä joitain pikkuhärpäkkeitä. Kyllähän se meille sopii! Koska saimme myös mahdollisuuden myydä omaa roinaamme festivaalin virallisella kojulla, pakkasimme mukaan myös läjän uunituoreita paitoja ja levyjä.

Matkapäivä koitti. Vaikka Lufthansan aamuvuoro oli tupaten täynnä, saimme kuitenkin kaikki soittimet onnellisesti matkustamoon, asia mikä ei aina ole välttämättä aivan itsestään selvä. Bussin vuokraus hoidettiin perillä Frankfurtissa jo lentokentällä ja pian kiidettiinkin jo autobahnilla. Saksan kaakkoiskulmat ovat maisemallisesti eloisat: Metsäiset kummut vaihtuvat välillä Grimmin sadut -tyyppiseen maaseutuun, viinitarhoihin ja pikku kyliin.

Perillä Selbissä ajoimme suoraan majapaikkaamme, sosiaalikeskus Marie Bauer AWO:hon. Opiskelija-asuntomaisessa, mutta viihtyisässä kompleksissa majailivat myös muut bändit sekä mm. osa festarin teknikoista. Kotoisaa ja leppoisaa meininkiä, pihalla kuljeskeli vanhuksia ja opiskelijoita ja päiväkotilapset leikkivät aivan ruokalan vieressä.

Sitten festivaalialueelle, jonka viereen olikin ilmestynyt telttoja kuin kärpässieniä Hannun ja Kertun takapihalle. Itse paikka on sijoitettu upeasti kaupungin korkeimmalle kukkulalle Goldbergille. Backstage oli suoraan kuin Valhallan jumalten pitosali, meillekin oli varattu valtava huone tykötarpeineen. Käytyämme kuittaamassa VIP-passit ja tsekattuamme muut systeemit hurautimme Selbin Biergarteniin illalliselle. Kuten arvata saattaa, baijerilainen ruoka edustaa jämäkkää talonpoikaislinjaa. Ateriat koostuivat yleensä jättimäisistä liha-annoksista, perunasta, knöödeleistä ja hapankaalista – sekä, yllätys, myös aina mukana tulevasta salaattiannoksesta kera todella mainion kirkkaan salaatinkastikkeen. Unohtakaa tällaisilla matkoilla ne monikansalliset muonittimet. Oluen laadusta lienee tarpeetonta sanoa mitään.

Luulimme nettikuvien perusteella tapahtumaa keskikokoiseksi kyläjuhlaksi, paikan päällä selvisi kuitenkin että festarilla käy tuommoiset 6000 henkeä päivässä. No, sekin sopii meille! Löytyyhän Suomestakin vastaavantyyppisiä tapahtumia, kuten Hämeen Keskiaikamarkkinat, mutta Festival-Mediaval vaikutti silti aika ainutlaatuiselta sekoitukselta taidetta, historiatrippiä ja virtuaaliaikamatkaa.

Keskimäärin jokainen festivaalihemmo ja –hemmotar olivat siinä suunnilleen rautakauden – myöhäiskeskiajan vetimissä. Paikalla oli paljon kaikenikäistä väkeä, myös aivan pieniä lapsia puettuina asianmukaisesti kuten vanhempansakin, ja jopa isovanhempansa, aikakauden vaatteisiin. Kojut olivat täynnä mitä mielikuvituksellisimpia käsitöitä, vaatteita, koruja, puukaiverruksia, soittimia ja sotisopia. Jotkut tämän eräänlaisen Keskimaan asujaimistosta miekkailivat, joku kylpi puutynnyrissä, olutta juotiin – tietenkin – aidoista sarvista. Eräskin seurue oli majoittunut alueelle viikoksi viikinkiasuissaan ihan realistisen näköisiin, eikä ihan pieniin viikinkitelttoihin. Pääsimme nappaamaan jopa muutamat bändifotot viikinkipäällikön luvalla yhdelle teltoista. Koska emme aivan osanneet ns. varautua vaatetuksellisesti tapahtumaan, meillä pääasiassa t-paitaa ja maastoshortsia, niin kontrasti taisi olla lievästi ilmaistuna suurehko. Lienee varmaankin turha mainita myös siitä että vaikka alueella olikin hyvin monipuolinen juomatarjonta, esimerkiksi vaikkapa kirsikkaviiniä puumökin tornissa ja skottioluiden erikoiskoju, mitään anniskelukarsinoita alueella ei ollut aidattu ja örisevät humalaisetkin puuttuivat. Tervetuloa hyvät päättäjämme tutustumaan fiksusti hoidettuun festivaaliin!

Pikkubussi keikkapaikalle pari tuntia ennen h-hetkeä ja paikallisen firman tuoman backlinen tsekkaus. Rumpuosastolla musta Yamahan Recording Custom klassikkosetti (enemmän kuin ok). Kielisoitinten osalta basismiin Ampegin rantasauna (enemmän kuin ok, paras!) ja meille kitaramiehille Fenderin putkicombot (ihan ok, vaikka pitikin olla tilauksen mukaan nupit & kaapit) jotka osoittautuivat kuitenkin riittävän tehokkaiksi asiavärkeiksi. Pientä säätöä pedaaleiden kanssa, koska säröt menivät nyt mallinnukseen. Soundcheck rivakka, lavamonitorointi toimi ja ja avuliaita stage-käsiä oli enemmän kuin riittävästi. Hienoa ja asiallista meininkiä.

Saattoi olla että edustimme festivaalin musiikillisesti raskainta kaartia tänä vuonna saksalaisen Winterstormin ohella. Kyllähän sekin meille sopi, sillä mikäs siinä on mäjäyttäessä päivä käyntiin druidimetallilla! Aika paljon jännitti etukäteen se, kuinka moni vaivautuisi lähes tuntemattoman bändin keikalle, varsinkin kun aloitusaikamme olisi vain pari tuntia festivaalin virallisen aloituksen jälkeen. Epämiellyttävän lisäjännitteen toi myös se että kyseessä olisi ensimmäinen julkinen esiintymisemme pariin vuoteen. Kovasti olimme yrittäneet hoitaa ns. löysät pois –keikkaa edeltävälle viikolle, mutta emme nyt onnistuneet sitä natsaamaan.

Keikka introlla käyntiin, asemiin ja sitten mentiin. Aloitusbiisin mörähtäessä käyntiin, lavan viereen, pääasiassa Susannan kohdalle, syöksyi tuommoinen 10-15 valokuvaajaa tulittamaan herkeämättömästi muutaman ensimmäisen biisin ajaksi. Tuossa toisen kappaleen korvilla huomasimme että muulta alueelta alkoi valua lisää väkeä kuin Sarumanin joukkoja kohti Helmin syvännettä. Tosin tämä väki ei nyt aivan yhtä synkältä näyttänyt. Yllättäen porukkaa oli lopuksi lähes kentällinen ja aplodit biisien jälkeen olivat aika huikeita.

Soittoaikaa meille oli varattu ruhtinaallisesti lähes tunti. Koska kyseessä oli kuitenkin keskiaikafestivaali, olimme kaivaneet siihen edes osittain sopivia viisujamme ja päädyimmekin lopuksi suhteellisen progressiiviseen settiin. Termiset olosuhteet lavalla muodostuivat haastaviksi: Iltapäivän edestä paahtava aurinko veti druideja saman tien turpaan täydellä megawattimätöllä, eivätkä erittäin tehokas lavavalaistus, 30 asteen helle ja täysin seisova ilmakaan asiaa nyt varsinaisesti helpottaneet. Henkilökohtaisesti keikan omituisimman hetken koin kun reiteni päätti krampahtaa eräällä biisitauolla. No, lavan sivussa päivystänyt valokuvaajahemmo tarjosi välittömästi venyttelyapua. ’Ikuinen Taistelu’ –kappaleemme alkuintro pauhasi taustalla Tapio Wilskoineen, makasin nurmella ja samanaikaisesti germaaniheimon yliystävällinen edustaja väänsi fenno-ugrin eeppisesti kramppaavan jalan kuntoon. Näin toimitaan aidossa veljeshengessä! Ehdin kuin ehdinkin vielä jopa biisin aloitukseen. Yhdeksän biisin keikan lopetimme paikan henkeen sopivasti eräällä traditionaalisella sävellyksellä.

Koska paluulento oli buukattu vasta seuraavalle illalle, meillä oli aikaa paneutua itse tapahtumaan. Perjantain pääesiintyjinä olivat mm. ainakin itselleni hieman tuntemattomammat Faun sekä Omnia. Kummankin yhtyeen suosio on Keski-Euroopassa kuitenkin aika huikealla tasolla päätellen yleisömerestä keikkojen aikana. Aärimmäisen tyylikkään musiikillisen ulosannin ohella lavapreesenseissä oli päästy visuaalisuuden ns. ytimeen.

Reissun aikana huomasimme että oman bändin promoamisessa kätevimpiä olivat oman ulosannin ohella erityisesti bisnes-henkisesti painattamamme Dark Half Rising -käyntikortit varustettuna levyn kuvalla ja kontaktitiedoilla. Päättelimme että tuollainen lipare jää ainakin teoriassa helpommin sen tärkeän tyypin housuntaskuun kuin huonosti monistettu ja photoshoipattu flaijeri. Suosittelemme myös valikoitua cd- ja erityisesti paitavoitelua niiden korkeampien jumaluuksien kohdalla. Myös tekniikan johtavat hemmot ovat tässä suhteessa hyviä, sillä on aina mahdollista että se oman bändin paita on päällä juuri silloin kun tyyppi on häärimässä tv-kuvassa kahdeksan tsiljoonan hengen festarilla.

Festival-Mediaval 2013 oli meille keikkakokemuksena vertaansa vailla. Myös paikallisten ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus tekivät meihin suuren vaikutuksen. Jos matka suuntautuu syyskuussa Baijeriin, kannattaa paikan tunnelma käydä nimenomaan kokemassa.

Kirjoittaja on Unshine yhtyeen kitaristi Harri Hautala. Kuvat Hencca Ojamo (Live Still Live)

[spotify uri=”spotify:album:75PS1sHI64Z33Vn43gAMdR”]