Shadowplay tyylitteli debyyttialbuminsa uusioversion julkaisujuhlilla Tiivistämöllä

Kotimaisen indie rockin konkari, musiikkiinsa monenkirjavaan spektriin lukemattomua sävyjä yhyttävä helsinkiläinen Shadowplay soitti lauantaina 23.3. yhden nykyisin niin kovin harvinaislaatuisista keikoistaan Helsingin Suvilahden täyteen pakkautuneella Tiivistämöllä. Kyseisen juhlakeikan aihe oli maaliskuun alussa julkaistun, alunperin vuonna 1988 päivänvalon nähneen yhtyeen debyyttialbumin, “Touch And Glow“:n uusittu, restauroitu ja visuaalisilla lisukkeilla höystetty vinyyliversio.

Tunnelma ennen keikkaa oli odottava. Allekirjoittanut saapui paikalle juuri lämppäribändi Fox Confessionin päätettyä settinsä. Tiivistämö on mukavan hämyinen, vanhan ajan jazz-klubin ja yökerhon tunnelmaa huokuva salitila, jonka soundipolitiikka vanhaksi teollisuusrakennukseksi on yllättävän selkeä. Tila toki on akustoitu mm. Seinänvierustoja kiertävällä, ääntä hyvin demppaavilla paksuilla verhoilla. Yleisöä silmäiltyäni, useampia taiteen alan tekijöitä, julkimoita ja indie musaan kovimpia diggareita oli raahautunut lauantai-illan ratoksi. Ei siis jäänyt epäselvyyttä, missä oli Stadin viilein keikka tuona iltana

Shadowplayn vokalisti Brandi Ifgray istahtaa lavanvasemmalle reunustalle sähköpianon taakse. Hande Virkki väijyy pystybassoineen lavan toisaalla takakulmalla vierellään rumpali Ykä Knuuttila. Hänen pestinsä oli tänään huomattavasti seesteisempi ja pidättyväisempi verrattuna siihen, miten olen häntä aiemmin tavannut Mustan Paraatin ja Nolla Nolla Nollan keikoilla todistamaan. Timo Vikkulan ja Sam Shinglerin kelmeinä soivien, puhtaiden ja välillä häiriintyneinä rytisevien särökitaroiden aallokko toimii dynaamisesti. Marco Kososen biiseihin elinvoimaa puhaltava trumpetti soi terävästi luoden välilleen unenomaisen kontrastin.

Heti alkusetin iisimmissä, pianovetoisissa “Jeopard Junkissa” vierailleen erikoisvieraan, Jimi Tenorin saksofoni tuuttasi muun orkestraation kanssa vaikuttavaan tapaan. Charmantisti ikääntyneiden säveltaiteilijaherrojen riehakkuus oli ehkä vaimentunut vuosikymmenten saatossa jonkin momentin, mutta tyylikkyydestä ja biisien syvälle kuulijan soluihin imeytyvästä pehmeydestä mahtipontisuuteen ulottuvasta varioinnista ei yhtye tinkinyt piiruakaan.

Brittiläistyyppiselle 70-luvun taitteen pop-rockille ja David Bowien taiteellisuudelle osansa velkaa oleva setti käynnistyi kuitenkin kunnolla vasta “Touch And Glow:n” hilpeän kepeällä avauspalalla, “Looking At The Trees”. Shadowplay kiskoi paikalle tullutta, keskimäärin hyvinkin keski-iän tuolla puolen olevaa yleisöä biisi biisiltä alati kiihkeämpään ja tiukempaan otteeseen kiehtovaan soundimaisemaan

Mustanpuhuviin pukineisiin ja aurinkolaseihin sonnustautunut Ifgray vaikutti välillä Radiopuhelimien J.A. Mäen kadonneelta, stadilaiselta kaksoisveljeltä viljellessään kuivan huumorin kyllästämiä välispiikkejä harkitusti tiputellen anekdootteja esitettävistä biiseistä yleisölle. Ifgrayn noustua pianotuolilta lavan keskelle mikkitelineen varteen Shadowplayn ensilevyn maanisin vaihe sai luvan alkaa. Setin raisuimpaan vaiheeseen kuuluivat hieno “Damaged Goods”, kipakka post punk-kiskaisu “Feel the Night” ja jälleen lavalle feattaamaan palanneen Tenorin myötä komeasti soineeseen “Cock And Cunt Play” -tuuttaukseen.

Parin hieman mieleenpainumattomamman Tenorin sooloiluun sekoittuneen biisin jälkeen “Rathole” nousi erääksi setin valopulkuista. Albumiversiolla 36 vuotta sitten allekirjoittaneen mielestä hieman vaisuksi jäänyt kappale sai Tiivistämöllä ihan eri tavalla tuulta ja puhtia taakseen. Biisin nimen mukaisen kissan polkemien pianon koskettimien samplesta koostuneen “Astrud’s Talen” jälkeen kakofonian reunalla taiteileva, utuisen bluesahtava “Spiral Staircase” ja suoraviivainen post punk -jytkytys “Repulsion” laajensivat illan soitannollista repertoaaria osaltaan.

Setin komeimpiin ja herkimpiin osuuksiin kuului ehdottomasti Ifgrayn ja Kososen liidaama kevyt-jazz “Ashtray”. Biisi toimi setin meluisamman ja energisimman osion jälkeen erinomaisesti. Sen jatkoksi yhtye himmaili oivallisen ja minimalistisen, “Like Thatin”, jonka perkussionistivierailija Jogi Kosonen rytmitti ja pintakuorrutti shakerilla maukkaasti.

Encorena kuullut, “Touch And Glow“:n jälkeen 1989 julkaistu singlebiisi “Nightwood Set-Up”, yhtyeen nimikko-EP:lta löytyvä eponyymi kappale sekä toisen encoren ominaisuudessa vuoden 1992 “Dreams”-EP:n “Colourblind” päättivät hienon konsertin.

Illan soundit olivat kautta keikan selkeät, ja bändi suoriutui ilmeisen haastavasta setistään hyvällä arvosanalla. Mitä nyt hieman kompit jossain kohtaa karkasivat kiilailemaan suhteessa melodiasoittimiin. Shadowplay on valtavan hieno livebändi, jonka erityislaatuisuus ja aikaansaamansa jännite varmasti korostuvat tässä ajassa juurikin syystä, että se on niin harvinaista herkkua. Maistuisi tämän tasoinen tunnelmoiva jytyytys ja meininki kyllä useamminkin. – En minä sillä.

Settilista:

• JEOPARD JUNK
• NIGHT PORTER
• LOOKING AT THE TREES
• KINGDOM GONE
• DAMAGED GOODS
• FEEL THE NIGHT
• COCK AND CUNT PLAY
• SING BOY
• FUCKED-UP-TIGHT
• RATHOLE
• ASTRUD’S TALE (playback)
• SPIRAL STAIRCASE
• REPULSION
• AS MY REALM TURNS
• ASHTRAY sord
• LIKE THAT
• ASTRUD’S TAIL (playback )
  ——–encore ———
• NIGHTWOOD SET-UP
• SHADOWPLAY
• ——–encore 2———-
• COLOURBLIND