Sehr Schnell : Kotka lentää perjantaina – “Vain suunta ja kantavuus hakusessa”

Vuonna 2016 Suomi punkin ikihonkiin kuuluva Sehr Schnell teki paluun ja katkaisi 37 vuoden hiljaisuuden äänittämällä EP:llisen ’70 luvun lopulla, aktiiviaikoinaan syntyneitä mutta tuolloin, muinoin pöytälaatikkoon jääneitä biisejä. Samoihin aikoihin yhtye teki myös paluun konserttilavoille. Jokin oli selvästikin jäänyt kytemään, vaikka alkuperäiskitaristi “Räpylä” jäikin tässä kohtaa yhtyeen riveistä pois.

Alkuperäisjäsenet, kitaristi Kyösti ”Adi” Remes ja vokalisti Kari ”Stressi” Haapala alkoivat ennen pitkää työstää ja haudutella uutta materiaalia kyseistä albumijulkaisua varten. Heidän lisäkseen Sehr Schnellin levyttävään kokoonpanoon löytyi muutama vuosi takaperin kitaristi Tomi Ihanamäki, basisti Anne Lanttola sekä kosketinsoittajat Lassi Kouvo ja Oskar Ketola. Lopputuloksena oli maaliskuun lopussa ilmestynyt pitkäsoitto “Kotka lentää perjantaina“.

On päivän selvää, että albumilla ei soita se legendaarisella, “Pohjalla?” -kokoelma-LP:llä esiintyneen Sehr Schnellin tyylillinen jäljitelmä, vaan aivan uudelta pohjalta musiikkia luova yksikkö. Oikeastaan albumin biiseistä pelkästään “Haukkatuuli” sisältää ainoana kappaleena suoranaisia vanhaan punkkiin viittaavaa The Stooges -henkistä svengaavuutta.

Albumi rönsyilee futuristis-retrahtavasta ’80-luvun syntetisaattorimusiikista (“We Come In Peace” ja “Supersalaisuus”), mm. Aknestikin ja astetta raskaamman, Lyijykomppanian viboja sisältävän Suomi-rockin (“Pahan voima” ja “Räpylän kapina”) kautta perinteisempään rock ‘n rolliin (“Parvekejytää”). Tämä onkin sitten albumin parasta antia.

Valitettavasti mukaan mahtuu myös pari vaivaannuttavan kehnoa tekelettä (“Vapaa” ja “Satu”), jotka laskevat orastavasti kappalemateriaalin potentiaalista keskiarvoa. Stressin haparoivan kouliintumaton lauluääni ei myöskään riitä melodisempien biisien vakuuttavaan tulkitsemiseen. Myös tietyt soundipoliittiset tyyliseikat hakevat paikkaansa. Vahvasti särötetyt, kliinisen skuupatut metalliset rynkkykitarat ja sankariheviharmoniamelodiat sopivat tyylillisesti punk-pohjaiseen poljentoon ainoastaan väen vängällä ja silloinkin kehnosti.

“Kotka lentää perjantaina” on hyvin kaksijakoinen kokonaisuus, jonka suurin sisällöllinen anti palvellee eniten yhtyeen alkuperäisjäseniä itseään. Vanhoille Sehr Schnell -diggareille tässä on sitä vastoin sulateltavaa kerrakseen. Jos jotain uutta lähestymiskulmaa aiheeseen hakee, niin irtiotosta ja poikkiteloisten tyyliratkaisujen puutteesta Sehr Schnellia ei voi ainakaan syyttää.

2/5