Tallinnalaisen rock-kulttuurin kansainvälisimpiin ilmestyksiin kuuluvan Röövel Ööbikin “Popsub Terranea” oli Stupido Twinsin kautta ilmestyessään, albumin miksausvuonna vuonna 1992 jotain, mitä moni ei osannut pyytää, mutta mitä ehkä syvemmin kaivattiin. Vuonna 1989 debyyttialbuminsa “Ilu” julkaissut virolaisnelikko otti kyseisellä albumilla harppauksen kohti länsimaisempaa soundia ja sykettä. Kiitos myös suomalaisten apuvoimien. Alunperin myös “Popsub Terranean” tuotanto äänityksineen aloitettiin jo Neuvosto-Virossa 1989. Tuossa välissä ehti yksikin ‘suuri ja mahtava’ kaatua.
Nyt, reilusti yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, tämä Viron post-punkin ja vaihtoehtorockin helmi ja ylväästi mutta todenmukaisesti tituleeratusti maailman ensimmäisiin shoegaze-albumeihin kuuluva baltialaisen vaihtoehtorockin kulmakivi on kaivettu naftaliinista ja tuotu nykypäivään uudelleenjulkaisun tuplavinyylijulkaisun voimin.
Alkuperäinen “Popsub Terranea” oli hentosyisestä tunnelmastaan huolimatta tuotannollisesti hieman rosoinen, jopa raaka. Tämä antoi sille oman viehätyksensä – eräänlaisen autenttisen alakuloisuuden, joka kumpusi niin suoraan kuin välillisesti Viron 90-luvun alun vieraantuneisuudesta niin idästä kuin lännestä ja sosiopoliittisesta murroksesta ja johtuvasta epävarmuudesta. Memme Vaev ja Stupido Records -lafkojen yhteistyönä julkaisema tupla-vinyylipainos tuntuu pusertavan albumin kappaleista ulos kaiken sen, mitä aikanaan Kauko Röyhkän rumpalinakin tunnetun tuottajan, Ari Vaahteran ja yhtyeen CD-masteroidussa tuotannossa saattoi jäädä piippuun. Tuotanto on nyt selkeämpää, syvempää, ja soundi on saanut erottelevuutta ja taakseen hieman lisää lihaksia. Tämä on yhtäältä siunaus ja toisaalta kirous.
Siunaus siksi, että nyt Röövel Ööbikin omaleimaiset ideat ja sävellykset pääsevät albumilla oikeuksiinsa ja eloon paremmin kuin koskaan. Tõnu Pedarun kansainvälistä otetta huokuvat vokaaliosuudet, tuo surumielinen, mutta samalla eteerinen valitus, kuulostaa entistäkin painostavammilta, kun taas Allan Hmelnitskin ja Raul Saarmetsan kitarat leikkaavat ilmaa painokkaammin, ja rytmiosasto kolisee aiempaa napakammin. Aivan alkuaikoina J.M.K.E.:ssakin bassotellut Tarvo Hanno Varres tuo taas omalla, tiukan eläväisellä soittotyylillään luonnetta hyytävinä kirittäviin kitarasäveliin.
Ajan kuvaan kuuluneet alkukantaiset beat-samplet kuulostavat voimattomuudessaan köpöisiltä, mutta olosuhteet huomioon ottaen se on oikeastaan ennemminkin yhtyeen voimannäyttö ja nykyisellään hellyttävä yksityiskohta. Esimerkiksi kappaleet kuten konerummuille pohjaava “Equalized Evil Envious Eyes” tai “Practically Perfect in Every Way” saavat restauroinnin myötä uudenlaista syvyyttä. Niiden monimutkaiset rakenteet ja hypnoottisuutta tavoitteleva toisteisuus avautuvat uusiojulkaisulla uudella tavalla.
Paikoitellen alkuperäisen äänityksen primitiivinen viehätys tuntuu kuitenkin hieman katoavan viimeisen päälle viimeistellyn pinnan alle. Se tietty Neuvostoajan jälkeisen ajan karuus ja kummallisuus, joka alunperin läpäisi albumin, on nyt piilossa kiiltävämpien soundien takana. Se on hienovaraista, mutta havaittavissa, varsinkin jos alkuperäinen on tuttua tavaraa. Kolmen biisin muotoinen lisämateriaali, on bonuksina perusteltu lisuke.
Rövel Ööbik sai noina loiston päivinään kunnian olla ensimmäinen virolaisyhtye, jonka legendaarinen BBC:n radiotoimittaja, John Peel kutsui Lontooseen tekemään “Peel Sessions” -studio-live -sessioihin, mikä parin vuoden viiveellä kutsusta lopulta toteutuikin keväällä 1993.
“Popsub Terranea” on mainio tilaisuus tutustua yhteen Viron musiikkihistorian omalaatuisimmista luvuista entistä paremmalla äänenlaadulla. Kuten aina, tekninen täydellisyys ja taiteellinen sielu eivät aina kulje käsi kädessä.
On kuitenkin ilmeistä, mistä esimerkiksi useat 1990-luvun suomalaiset, kitaravetoiset indie-bändit Lemonatorista lukien ovat vaikutteensa Amerikan ja Brittien indie-suuruuksien ohella ammentaneet. Isommassa kuvassa kyseessä on albumikokonaisuus, joka ansaitsee paikkansa paitsi Baltian, myös laajemman indiemusiikin ja erityisesti kenkiintuijotteluhimmailun historian aikajanalla.
4/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.