“Piiskaa Westendin väelle” – Terveet Kädet ja Força Macabra Espoon Louhisalissa 24.1.2026

Tornion kevään merkit saapuivat etelään tänä vuonna jo keskellä lumisinta tammikuuta. Kotimaisen hardcore punkin ikonisin edelläkävijä, Terveet Kädet vihmoi (epä)musiikillisin avuin hyytävät terveisensä Perämeren rannoilta Espoon Tapiolan Kulttuurikeskukseen. Sitä ennen Louhisaliin lämpimäksi saatteli brasilialaiselle hardcorelle, punkille, thrashille ja crossoverille jo 35 vuotta rajua rakkauttaan osoittanut ja julistanut, portugaliksi itseään ilmaiseva helsinkiläisviisikko, Força Macabra. Kyseessä on maamme metallipunkkareiden veljellinen kädenojennus Atlantin yli. Ryhmä esiintyi nyt naapurikaupungissaan, Espoossa kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa.

Allekirjoittaneen ensimmäiset live-kokemukset molemmista bändeistä ulottuvat yli 20 vuoden taa pohjoisempaan Suomeen. Forçan taisin todistaa ensimmäisen kerran vuonna 2003 eräässä kajaanilaisen rock-baarin, Kalpean Kukon hardcore-iltamassa, jolloin he soittivat yhteiskeikan The Carnivalin ja Rytmihäiriön kanssa. Terveet Kädet näin ensimmäistä kertaa livenä niin ikään tuona samaisena vuonna. Yhtyeen kokoonpano oli tuolloin osin eri kuin nyt: vuosituhannen taitteen molemmin puolin vaikuttanut, viisimiehinen “Hevi-TK”. Sittemmin pariin otteeseen kokoonpanoaan uusinut, kielen jälleen ensimmäiseksi kotimaiseksi vaihtanut ja kertaalleen (vai kaksi?) toimintansa väliaikaisesti lopettanutkin yhtye on etabloitunut Suomi-hardcoren kaanonin entistä lähtemättömämmin.

Tällä kertaa erityisen eksoottista oli todistaa näiden pitkän linjan ääriladan metakkayksiköiden rantautuvan meuhkaamaan sulassa sovussa huonoinskin aikoina verrattaen hyvinvoivan kansanosan suosimalle lavalle, jolta yleensä ollaan totuttu kuulemaan maamme fiineimpien, establishmentin myötäisten säveltaideryhmien tarjoamaa kulttuurista ja viihteellistä ohjelmatarjontaa. Louhisalin fasiliteetit ovat hardcore-yhtyeille suorazn sanottuna salonkikelpoiset, mutta lopunviimein hyvinkin toimivat. Yhtyeiden oma diggarikunta löysi paikalle helposti julkisilla kulkuvälineillä, ja sattui paikalle eksymään joku asiasta kiinnostunut ulkopuolinen ihmettelijäkin.

Konserttisali oli pääosin K-18 anniskelualuetta, josta oli kuitenkin erikseen rajattu ikärajaton alue, joka lavalta katsottuna viistosti oikealle, halki permannon ja parin penkkijonoa alueen ulkopuolelle jättäen. Tämä oli aivan erinomainen ratkaisu, sillä piksisella silmäyksellä jo heti Força Macabran settiä ennen lavan edustalla kuhisi kymmenkunta nuoren polven punk rockaria, jotka pääsivät todennäköisesti ensimmäistä kertaansa todistamaan esikuvansa elävänä lavalla. Ja menoahan riitti, ja keesit kuhisi.

Força Macabran otteista huokui alusta asti vahvan, parkkiintuneen mutta hyvässä rasvassa murisevan tappokoneen jyly, määrätietoisuus ja asenne. Yhtyeen soitto svengaa livenä erinomaisesti. Rumpali Otto Itkosen ja basisti Jaakko Penttisen vuosikymmenten patinoima ja tiukasti yhteen nivoma rytmityö on optimoitu sopivalla tavalla alkukantaisiin kappalerakenteisiin. Sen päälle hyvin murhaavan kitaristikaksikko, Heiko Schachin ja Pedro Anthares’n kuuskieliskirveet narskuttavat vaivattoman rouhevasti kuolettavia riffijuoksutuksiaan. Mikin takana, aina uuden iskubiisin käynnistyttyä, vokalisti Otto Luotosen hellyyttävän sedittyneestä hahmosta parikymppinen thrash-piru ottaa vallan. Leppoisat, yhtyeen taustaa ja tarinointia sisältäneet välihöpötykset toimivat tasapainottavina hetkinä yhtyeen toiminnallisille osuuksille. Kun vain itse osaisi paremmin tuota eksoottisen ihanaa kieltä, niin pääsisi musaansa vielä entistä paremmin sisälle.

Urallaan neljä albumia ja lukuisia pienlevyjä / spliteja julkaisseen ja ympäri maailmaa kiertäneen Força Macabran otteista ja ilmaisusta on aistittavissa erityisen syvällinen perehtyminen ja heittäytyminen kuumaverisen brasilialaisen hardcoren sielunmaisemaan. Kaikki tämä tapahtuu ilman että ilmassa leijuisi larppaamisen tai kulttuurisen omimisen tuntua.

Luotosen kohdalla portugalin kielen brutaalin sotaisa sanavaraston hallinta ja pitkä oppimäärä tuntuu olevan luontevasti hallussa, ja biiseille ne tuovat ehdottomasti lisäarvoa. Kokonaisuudessaan, Espoon keikan perusteella, Força Macabra vaikuttaa olevan erittäin iskukykyinen, kansainvälisen luokan viidakkosissipartio lajissaan. Kunpa tuon Espoon keikan saisi vielä jossain kohtaa kuulla taltioituna. Oikein jämy veto oli kokonaisuudessaan, ja vaikka aiheet olivat vakavia, veti herrojen yhteistoiminta hymyyn suun.

Settilista: Força Macabra – Louhisali 24.1.2026

1. Cemitério
2. Porcos Humanos
3. O que nós vemos
4. Éstupidos do metal infernal
5. Os quatro cavaleiros
6. Cansado
7. Nu purgatorio da vida
8. Sem Salvaçáo
9. Medo do amanecer
10. Caveira da Força
11. Mosh To Die (Lobotomia-cover)
12. O Fim

Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali on ympäristönä lähes absurdissa ristiriidassa Terveiden Käsien raa’an, väkivaltaisen, estottoman ja kulmikkaan, lyhyinä purkauksina päälle runnovan estetiikan kanssa. Ehkä kuitenkin juuri kyseinen ristiriita teki Terveiden käsien kautta aikain toisesta visiitistä Espooseen kiinnostavamman kuin mitä se olisi ollut, jos keikka olisi pidetty jossakin perinteikkäämmässä pääkaupunkiseudun punk-luolassa. TKn aloittaessa yleisöä paikalle oli valunut arviolta 2/3 salillista valtaosan pakkauduttua seuraamaan keikkaa asiaan kuuluvasti permantotasolta.

Kolmenkymmenen biisin TK-setti rakentui lyhyistä, repivistä purkauksista, joissa varhaistuotannon nihilismi, vino huumori ja myöhempien vuosien metallisemmaksi ja raakalaismaisesti rockaavaksi kietoutunut sävellystyö tasapainottivat toisiaan. Läjän huutolaulun ilkeän kuivakka artikulaatio, Lenen ja Sampan konstailemattoman primitiivisesti takova rytmiranka yhdistettynä Ilarin ilkeän crossoveriin kitarointiin muodostivat painostavan mutta lämpimän kokonaisuuden, joka kokonaisutena ei ainoastaan houkutellut vaan pakotti keskittymään.

Ja obskuurista säveltaiteestahan se kaikki meni. Läjä (huuto), Lene (basso, taustat), Ilari (kitara ja taustat) ja Samppa (rummut) ovat useiden keikkojen Lapin Helvetti -bändin vuosilta lähtien hitsautuneet saumattomasti toimivaksi tuhomusiikin saattueeksi. Pari vuotta sitten Lenen etelään muutto oli kitaristi Ilarin mukaan tosin hieman hidastanut yhtyeen uusien biisien treenausta seuraavan levyn tekoprosessissa. TK ei pettänyt nytkään, tosin paikoin yhtyeen yhteissoitto haki uomiaan, mikä saattoi kieliä jonkin sortin monitorointihaasteista lavalla. Yhtyettä tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan.

Lavalle päästyään, Läjä tuntuu nuorenevan mitä lähemmäs seitsemättäkymmenettä hän käy. Urahdukset ja lyhyistä sanapareista koostuvat, tylysti ulvahtamansa lyriikat muuntuivat mielikuvituksessa helposti lopunajan sanataiteeksi, jota muun bändin paaluttama meluvalli tuki ja ruhjoi sen kun kerkesi. Läjän raa’assa ilmaisussa on sisäänpäinkääntynyttä julistavuytta ivaa ja kylmää toteavuutta, mitä ei jäljitellä.

Setti oli aikalailla tuttua kauraa yhtyettä tarkemmin seuraaville, ja vaikka soitannollisesti osa biiseistä meni vähän rutiininomaisesti heitettynä, ja jonkun toimivuudesta liveolosuhteissa voi olla montaa mieltä (esim. Kulmikas “KKV”), oli yhtyeen setti yleisönsä palkitseva. Setin miellyttävimpiä yllätyksiä oli, konserttisalissa kun kerta oltiin, “Horse“-albumin (1985) avausraita, “Pushed Too Far”, joka tunnetusti käynnistyy Beethovenin viidennen sinfonian seivästämisellä. Myös “Demon Seeds” Hevi-TK-aikakaudelta ansaitsi paikkansa kolmenkymmenen biisin setissä.

Louhisalin kliininen, lähestulkoon virheetön akustiikka näytti toisaalta raivokkaalle hardcore-punkin paahdannalle myös omat rajansa, Katsomoon välittynyt äänimaisema alkoi pitkin settiä tukkeutua raivokkaimmissa biiseissä keskiäänistä, ja alataajuuksien niitä tukeva valli (basso, bassorummun alataajuus) katosivat PA-miksauksesta, mikä teki miksauksesta pidemmän päälle jokseenkin puuroa ja vei yhtyeeltä iskuvoimaa. Samalla biisien hahmottaminen vaikeutui. TK osasi kuitenkin kääntää tilanteen edukseen: Kukaan ei päässyt piiloon volyymin ja melskeen taakse. Ja toisaalta juuri pienet soitannolliset horjahdukset ja epätasaisuus tekivät keikasta eläväisen. Lenen käyskentely yleisön joukossa bassoineen toi myös keikan loppupuoliskolle mukavaa, jengiä herättelevää twistiä ja herätti erityisesti nuorisokatsomossa tunnelmaa.

Vaikka kyseessä ei ollut yhtyeeltä aivan ässäkeikka, poistui yleisö tyytyväisen oloisena Tapiolan yöhön. Terveet Kädet ei yrittänyt tänäänkään todistaa olevansa ajankohtainen, eikä sen tarvinnut. Espoon keikka osoitti, että yhtye toimii yhä parhaiten silloin, kun se ei mielistele – ei yleisöä, ei tilaa, eikä omaa menneisyyttään.

Settilista: Terveet Kädet – Louhisali 24.1.2026

1. Yksisuuntainen tie
2. Todellisuuksien toinen taso
3. A.L.I.E.N.
4. Anno Domini
5. Jeesus Perkele
6. Saatanan hylkäämä
7. Vasemmasta oikeaan
8. Nollataso
9. Sahaus
10. Purkutuomio
11. Tänne en jää
12. KKV
13. Saappaat
14. Oma koloni
15. Muutosprosessi
16. Elämälle vieraita piirteitä
17. Outo maa
18. T.Tuho
19. Onnellisia kytkentöjä
20. Maailmanloppua etsimässä
21. Transvestiitti
22. Haistelijat
23. Anna mulle piiskaa
24. Pissa ja paskaa
25. Pushed too Far
26. Demon Seeds
27. Musta jumala
28. Kumia ja verta
29. Tornion kevät
30. Vapaa pohjola