-

SaariHelvetissä olisi tarjolla privaatti SaunaHelvetti
#saarihelvetti -

Tuska tuo jälleen Dir En Greyn Suomeen
#direngrey #greybeard -

Destiny Ocean : “McLovin”-musavideo julki
Amerikan mallin groove rockia koukuttavin pop-vaikuttein ja varsin vakuuttavin ottein tamppaava vantaalainen Destiny Ocean on juuri julkaissut uuden musavideon McLovin. Kyseinen kappale tulee löytymään yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta, jonka on määrä ilmestyä kuluvan vuoden aikana. -

Pesusienet Ehdolla! : Pesusienet Ehdolla! Verevää Jee Jeetä kesäiltoihin
(Peltoisten poikkeuksellisen huonon musiikin yhdistys / Omakustanne 2018) Loimaan avarien peltomaisemien pelottomat ramo-punk-figuurit Pesusienet Ehdolla! on julkaissut toisen mini-albuminsa. Ensikosketuksen yhtyeeseen allekirjoittanut sai Jimi Tenor & His Shamansin ja Kolme Seisoo Vinossa -kitaristin Hannu “Enver” Mäkelän suosituksesta jossain vuoden 2015 kulmilla. Otin herran vinkistä vaarin, enkä suinkaan turhaan. Vuonna 2015 C-kasettina julkaistun yhtyeen debyytti-minialbumin lisäksi mukaan […] -

Paprika Korps tanssittaa jälleen suomalaisia syyskuussa
#paprikakorps -

Noiserokkarit Unsane ja Oxbow yhteiskeikalle Tavastialle
#unsane #oxbow -

Weekendin ohjelma valmis
#wknd -

Madness ja moni kotimainen lisäys viimeistelee Provinssin ohjelman
#provinssi -

Bryan Adamsin loppuunmyydylle keikalle lisälippuja
#bryanadams -

Bossa nova -punkkari Nouvelle Vague saapuu Nosturiin
#nouvellevague -

Algerialaista aavikkobluesia Tavastialle
#imarhan -

Ilosaaren ohjelma valmis
#ilosaarirock -

KarmaRock julkistaa ohjelmansa ilmoitustaululla, nopein taulun löytäjä saa vaparit
#karmarock -

The Prodigy ja monta muuta kiinnitetty Weekendiin
#wknd -

Hori Smoku Summer Boogaloo tekee paluun välivuoden jälkeen
#horismokusummerboogaloo -

Motörheadin nimeen vannova Thundermother saapuu Suomen-rundille
#thundermother -

Uncle Acid and The Deadbeats saapuu Tavastialle, L.A. Witch lämppää
#uncleacidband -

Flow’n The Other Sound -ohjelma julki
#flowfestival -

XXXtentacion Weekend Festivalille
#wknd -

Tekotaiteellista Paskaa jälleen toukokuussa Jyväskylässä
#tekotaiteellisenpaskanfestivaali -

Legendaarinen Southern Lord juhlistaa tasavuosia vinyylisarjalla
#southernlord -

Madonna-musikaali saapuu Suomeen lokakuussa
#materialgirlshow #madonna -

Millencolin, Hollywood Undead sekä Klamydian juhlakiertue viimeistelee Rockfestin
#rockfest -

SaariHelvetti on valmis
#saarihelvetti