• A$ap Rockyn lämppärit vaihtuvat, palautteen takia myös keikan ikäraja poistettiin

    A$ap Rockyn lämppärit vaihtuvat, palautteen takia myös keikan ikäraja poistettiin

    Yhdysvaltalaisen hiphop-artistin A$AP Rockyn tulevan konsertin järjestelyissä on tapahtunut muutoksia. Aikaisemmin ilmoitetusta poiketen A$AP Ferg ei saavukaan konsertin lämmittelijäksi vaan illan avaavat amerikkalaisräppärit Joey Fatts ja A$ton Matthews sekä kotimaisen hiphopin kärkinimet Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo. Long Beachiltä kotoisin olevat Joey Fatts ja A$ton Matthews kuuluvat yhdysvaltalaisen rapin kiinnostavimpiin tulokkaisiin. Joey Fatts on […]

  • Postpunkin pioneeri Wire saapuu Suomeen

    Postpunkin pioneeri Wire saapuu Suomeen

    Uuden aallon, post-punkin ja monimuotoisen vaihtoehtomusiikin pioneeriyhtye Wire saapuu viimeinkin Suomeen. Lähes 40-vuotisen uran luonut ja juuri ylistetyn uutuusalbumin julkaissut brittinelikko esiintyy Tavastialla torstaina 7. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 5. kesäkuuta. Vuonna 1976 Lontoossa perustettu Wire muistetaan parhaiten kolmesta ensimmäistä levystään ”Pink Flag” (1977), ”Chairs Missing” (1978) ja ”154” (1979), jotka kaikki […]

  • Bring Me The Horizon Circuksessa

    Bring Me The Horizon Circuksessa

    Suurehkosta nosteesta nauttiva brittiläinen metalcore-yhtye Bring Me The Horizon, tai tuttavallisemmin BMTH, heitti keikan Helsingin The Circus klubilla 14.5.2013. Keikka oli osa bändin alkuvuodesta ilmestyneen uuden Sempiternal-albumin poikimaa kiertuetta. Tosifanien keikkakokemus oli alkanut mitä ilmeisemmin jo tunteja ennen ovien avaamista jonoon ryhmittäytymällä. Satuin kävelemään Circuksen ohi pari tuntia ennen illan alkua, ja tässä vaiheessa jono […]

  • Thrash-pioneeri Annihilator kahden keikalle Suomeen

    Thrash-pioneeri Annihilator kahden keikalle Suomeen

    Thrash-metallin pitkän linjan pioneerin kanadalaisen Annihilatorin kymmenien keikkojen mittainen Euroopan-kiertue saapuu loppuvuodesta Suomeen. Lähes 30-vuotisen uran luonut kokoonpano nähdään tiistaina 5. marraskuuta Tampereen Klubilla, ja seuraavana iltana on vuorossa keikka Nosturissa Helsingissä. Kanadan kaikkien aikojen menestynein heavy-yhtye Annihilator tunnetaan thrash-, speed- ja perinnetietoista heavy-metallia yhdistelevästä musiikistaan. Vuonna 1984 käynnistyneen uransa aikana yli kaksi miljoonaa levyä […]

  • Tuskan aikataulu julki, lisäksi vielä pari lisäkiinnitystä

    Tuskan aikataulu julki, lisäksi vielä pari lisäkiinnitystä

    28.-30.6.2013 Helsingin Suvilahdessa rytyyttävän Tuska-festivaalin aikataulut ovat nyt nähtävissä osoitteessa www.tuska-festival.fi/aikataulu. Viimeiset naulat ohjelmistoarkkuun iskevät äskettäin uuden ”Ritual Death Metal”-albumin julkaissut DEATHCHAIN sekä niinikään ylpeänä ”Sanctuary In Abyss”-uutukaistaan esittelevä HATEFORM. Molemmat uudet kotimaan vahvistukset esiintyvät Tuskassa sunnuntaina. Lauantaina Club Stagen myllytyksen aloittaa TUSKA METAL BATTLE ESTONIA -skaban voittaja joka ratkotaan tänään, perjantaina 31.5.

  • Lauri Ylönen on nyt Amanda, uusi sinkku täysin klubikamaa

    Lauri Ylönen on nyt Amanda, uusi sinkku täysin klubikamaa

    Lauri Ylösen toinen soololevy on ehtinyt ennakkoon jo herättää mielenkiintoa huomattavasti enemmän kuin miehen ensimmäinen tuotos. Ensimmäisen sinkun video oli jo sellaista häröilyä, että The Rasmus -faneille saattoi tulla jo hieman outo olo. Ylösen The Voice of Finlandissa “esiintyminen” puolestaan meni ilman Lauria (tai ainakaan Lauri ei ollut lavalla, saattoi hän olla jonkun niistä lavalla […]

  • Valtterin ohjelma valmis, aikataulu julki

    Valtterin ohjelma valmis, aikataulu julki

    Juhannuksena 2013 torstaista lauantaihin järjestettävä Valtteri-festivaali tuo keskikesän juhlan tunnelman Tampereen keskustaan: Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille, Tullinaukiolle, Telakalle ja Bar Passioniin. Elävä musiikki alkaa soida tapahtuman jokaisena päivänä kello 15. Valtterin ohjelma on nyt täysin valmis. Viimeinen bändikiinnitys on pian 30-vuotias vaihtoehtorockin, performanssitaiteen ja rankat rytmit yhdistävä Motelli Skronkle. Myös Tullinaukion torstain, perjantain ja lauantain […]

  • Leningrad Cowboys palaa Puna-armeijatunnelmiin, nyt ilmavoimien kanssa

    Leningrad Cowboys palaa Puna-armeijatunnelmiin, nyt ilmavoimien kanssa

    Kesäkuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Leningrad Cowboys ja 150-jäseninen Puna-armeijan kuoro täyttivät Total Balalaika Show’llaan Helsingin Senaatintorin ääriään myöten täyteen. Juhlan kunniaksi Leningrad Cowboys & The Russian Air Force Choir järjestävät 27.11.-7.12.2013 ainutlaatuisen konserttikiertueen ja julkaisevat joulumarkkinoille yhteisen joululevyn. Suurkokoonpano esiintyy Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa. “Olemme tehneet myös tämän tuotannon täysillä. […]

  • Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Godfleshista tutun Justin Broadrickin johtama Jesu palaa yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen Suomeen (toim. huom. Voiko siitäkin tosiaan olla niin paljon). Brittiläinen post-metal/shoegaze-yhtye sekä illan aloittava Broadrickin sooloprojekti JK Flesh nähdään Tavastialla maanantaina 30. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 3. kesäkuuta. Industrial-musiikin pioneeriyhtyeen Godfleshin hajottua 2000-luvun alussa bändin johtohahmo Justin Broadrick keskittyi uuteen […]

  • Indietulokas Cayucas saapuu ensivisiitille Suomeen

    Indietulokas Cayucas saapuu ensivisiitille Suomeen

    Yhdysvaltalainen indielupaus Cayucas saapuu tulevana syksynä ensimmäistä kertaa Suomeen. Aurinkoisen kesälevyn julkaissut popviisikko esiintyy Kuudennella Linjalla perjantaina 20. syyskuuta. Best Coastin ja The Thrillsin tavoin Cayucas soittaa melodista ja aurinkoista kesämusiikkia, jossa kalifornialainen indiepop kohtaa tanssittavat rytmit sekä The Beach Boys -henkisen surf-musiikin. Vampire Weekendin vokalistia lauluääneltään muistuttavan Zach Yudinin sooloprojektina vuonna 2011 käynnistynyt Cayucas […]

  • Alppipuiston kansanjuhlan ohjelma valmis

    Alppipuiston kansanjuhlan ohjelma valmis

    Alppipuiston Kansanjuhlan esiintyjäkattaus on valmis. Heinäkuun viimeisenä lauantaina yhdeksän kovaa kotimaista kokoonpanoa kipuaa puiston lavalle viihdyttämään festivaalikansaa. Päivä polkaistaan käyntiin lastenohjelmalla ja lavalle ensimmäisenä kansaa kapuaa pomputtamaan -kookospähkinä vieköön!- ketkäpä muutkaan kuin Gommi ja Pommi. Yhteislaulu jatkuu sirkusmaisissa tunnelmissa Niina Bellin Sirkusparaati-levyn julkaisukeikalla. Lastenohjelman jälkeen puistossa kuullaan Streak and the Ravenin kirpaisevan viileää elektroa, Gasellien […]

  • Kino AXAn tukikonsertti huomenna Korjaamolla

    Kino AXAn tukikonsertti huomenna Korjaamolla

    BIO AXA on vanha Taka-Töölössä sijaitseva korttelikino, joka lakkautettiin elokuvateatteritoiminnasta 80-luvulla. Tammikuussa 2013 perustettiin Kulttuuriyhdistys AXA ry, yhteisöllinen joukkorahoitettu hanke, jonka tavoitteena on ostaa töölöläinen korttelikino ja saada se takaisin siihen käyttöön mihin se kuuluu; elokuvateatteriksi ja kulttuuriareenaksi kaupunkilaisille itselleen. BIO AXA:n tavoitteena on elvyttää korttelikinoperinnettä, elävöittää kaupunkitilaa sekä laajentaa marginaalisen elokuvan mahdollisuuksia Suomessa. Jo […]

  • Doom-yhtye Warningin tuhkista noussut 40 Watt Sun saapuu Suomeen

    Doom-yhtye Warningin tuhkista noussut 40 Watt Sun saapuu Suomeen

    Murskaavaa emotionaalista tunnelmointia esittävä 40 Watt Sun saapuu Suomeen ensi lokakuussa. Suurta kulttimainetta nauttineen doom-yhtye Warningin raunioille syntynyt bändi tulee soittamaan ensimmäisen Suomen keikkansa 19.10. ja paikkana on Helsingin Savoy-teatteri. Luvassa on spesiaalishow harvoin esiintyvältä triolta, jonka tavaramerkkinä ovat hidastempoiset, vahvoin melodioin rakennetut kappaleet, sekä yhtyeen nokkamiehen Patrick Walkerin syvästi henkilökohtaiset sanoitukset. [youtube 3Q4FkTm3Q40] 40 […]

  • Tim “Ripper” Owensin Rockstar-kokoonpano saapuu Hyvinkäälle

    Tim “Ripper” Owensin Rockstar-kokoonpano saapuu Hyvinkäälle

    Ex-Judas Priest -vokalisti, Tim ”Ripper” Owens, tuo Rockstar–bändinsä Hyvinkäälle. “Supergroup” esiintyy Hyvinkään Torin Rytmeille 10. heinäkuuta. Muita esiintyjiä samana iltana ovat Michael Monroe, Sonata Arctica sekä Amorphis. Myös Iced Earthissa ja Yngwie Malmsteenin bändissä operoineen Owensin Rockstarin muut jäsenet eivät suinkaan jää millään tapaa solistin varjoon: Kitara: Keri Kelli (Skid Row, Alice Cooper, Slash´s Snakepit, […]

  • Phosphorescent tarjoilee indiefolkia Tavastialla

    Phosphorescent tarjoilee indiefolkia Tavastialla

    Tämän kevään ylistetyimpiin indienimiin lukeutuva Phosphorescent saapuu loppukesästä Suomeen. Maaliskuussa ilmestyneen ”Muchacho”-albumin ansiosta suuren läpimurron kynnyksellä oleva artisti esiintyy Tavastialla tiistaina 13. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 29. toukokuuta. Phosphorescent on yhdysvaltalaiseen Matthew Houckiin personoituva kokoonpano, jonka kappaleissa on Bon Iverin, Destroyerin ja Spiritualizedin tavoin kuultavissa vaikutteita modernista indie-musiikista, folk-perinteestä, soft rock -psykedeliasta, […]

  • Amorphiksen esiaste Abhorrence herää henkiin 23 vuoden takaa

    Amorphiksen esiaste Abhorrence herää henkiin 23 vuoden takaa

    Kotimaisen deathmetallin esihistoria nostaa toistamiseen puoliksi mädäntynyttä päätään, kun pääkaupunkilainen Abhorrence-yhtye palaa keikkalavoille. Yhtye herää joksikin aikaa henkiin 23 vuoden kuoleman jälkeen, kun yhtye tekee kuluvana vuonna muutaman festivaalikeikan, sekä yhden klubikeikan tulevana torstaina 30.5. Bar Loosessa. Abhorrence ehti vuoden toimintansa aikana vakinnuuttaa paikkansa yhtenä suomalaisen deathmetallin pioneerinä ja kotimainen Svart Records julkaisi viime vuonna […]

  • Scorpionsin lämppäreinä Accept ja Eppu Normaali

    Viime viikolla julkaistun Scorpionsin Suomen kiertueen lämmittelijät ovat vahvistuneet. Rock n’ Roll Forever -kiertueen Helsingin Hartwall Areenan keikkaa lämmittelee 13. marraskuuta saksalainen pitkän linjan metalliyhtye Accept. Perjantaina 15.11. Seinäjoki Areenalla ja lauantaina 16.11. Ouluhallissa yhtyeen lämmittelijänä toimii Eppu Normaali sekä myöhemmin ilmoitettava toinen lämmittelijä. KEIKAT Ke 13.11 Hartwall Areena, Helsinki Liput alk. 73,50€/63,50€ Pe 15.11 […]

  • Pussy Riotin jäseniä Maailma kylässä -festivaalilla

    Pussy Riotin jäseniä Maailma kylässä -festivaalilla

    Kaksi sananvapautta ja ihmisoikeuksia edistävän Pussy Riot -ryhmän venäläisjäsentä vierailee paraikaa Helsingissä. Naiset esiintyvät viikonlopun aikana useita kertoja Maailma kylässä -festivaalilla, manifestikirjan Punkrukous sananvapauden puolesta -keskustelutilaisuudessa sekä Maailman kirjat -iltamissa Cafe Mascotissa. Maailma kylässä -festivaalilla he vierailevat myös sananvapaus- ja ihmisoikeusasioita edistävän PMMP-yhtyeen keikalla. Osa Pussy Riot -ryhmän jäsenistä esitti helmikuussa 2012 moskovalaisen kirkon yhteydessä […]

  • Hurlumhei – Popeda ja Yö lähtevät yhdessä risteilemään, tarjolla myös bändit yhdistäviä pikkujouluorkestereita

    Hurlumhei – Popeda ja Yö lähtevät yhdessä risteilemään, tarjolla myös bändit yhdistäviä pikkujouluorkestereita

    Suomirockin ikonit Popeda ja Yö kohtaavat ensi kertaa mittavalla Baltic Princess -risteilykiertueella 12.-15.12.2013. Promokuvan perusteella reissut vaikuttavat hyvinkin homoeroottiselta Lemmenlaivalta, vai voiko tuosta kuvasta muuta johtopäätöstä vetää. Luvassa on ennenkokematon ilotulitus suomirockin superhittejä, kun molemmat orkesterit heittävät omat keikkansa menomatkalla Turusta Tukholmaan. Luvassa on keikkoja myös näitä risteilyjä varten luoduilta spesiaaleilta kokoonpanoilta. “Night Victory” -orkesterin […]

  • Ensi viikolla mennään täydellä höyryllä eteenpäin – Full Steam Ahead -kiertueen merkeissä

    Ensi viikolla mennään täydellä höyryllä eteenpäin – Full Steam Ahead -kiertueen merkeissä

    Ensi viikolla alkaa vaatefirma Makian ja Lapin Kullan yhteinen ponnistus, Full Steam Ahead -kiertue, jossa matkataan ympäri Helsingin edustan saaristoa ja joukko bändejä esiintyy reissun aikana erinäisissä mestoissa. Esiintymisistä on tapahtuman kotisivuilla annettu koordinaatit, joiden avulla voi löytää esiintymispaikankin. Esimerkiksi K-X-P esiintyy  28.5. koordinaateissa 60.136954, 25.00303 (aikataulu on ilmeisesti avoin ja paatin liikkeistä riippuva). REissun Grande Finale […]

  • Suomen musiikkiblogien Top 10 julki

    Suomen musiikkiblogien Top 10 julki

    Medianäkyvyyden ja viestintäratkaisujen asiantuntija Cision on listannut maamme musiikkiblogien kärjen. Listauksen kärkitilalle nousi One Chord To Another -blogi, joka käsittelee kotimaisen pop-musiikin ohella kansainvälistä indie-, folk- ja country-musiikkia. Blogin postaukset sisältävät mm. uutuusvideoita, levyarvosteluja ja musiikkiaiheisia uutisia. Hopeasijan musiikkiblogilistalla pokkasi Life After Helsinki 2007 -blogi, joka keskittyy erityisesti Euroviisuihin sekä italialaiseen Festival della canzone italiana di […]

  • Päiväannos: Lost Society – Toxic Avenger

    Päiväannos: Lost Society – Toxic Avenger

    Lost Society on kotimainen old school thrashin nimeen vannova bändi, jonka debyyttialbumi Fast Loud Death on herättänyt ansaittua huomiota ulkomaisissa, sekä kotimaisissa medioissa. Päiväannoksena on täsmäisku nimeltään Toxic Avenger. Toxic Avenger on todellinen kulttisplatterleffa 80-luvulta. Alla fanivideo, jossa Lost Societyn kappale on yhdistetty inspiraation lähteeseen. [youtube KgpcYhj5-vg] Nuoren nelikon raivoisan live-energian voi todistaa seuraavilla kesäfestareilla: […]

  • Rockabilly-ryhmä Fatboy saapuu Suomeen

    Rockabilly-ryhmä Fatboy saapuu Suomeen

    Ruotsalainen rockabilly-pumppu Fatboy saapuu elokuussa Suomeen kahden keikan voimin. Viime vuoden syksyllä uuden ”Love Creole”-albuminsa julkaissut Fatboy nähdään Pietarsaaren Moodyssa perjantaina 9. elokuuta ja Helsingin Virgin Oilissa lauantaina 10. elokuuta. Helsingin Virgin Oilissa järjestettävässä Rockabilly Heavyweight Tournamentissa nähdään rockabilly-iloittelua koko illan täydeltä. Fatboyn lisäksi Virginin lauteilla nähdään jenkkiläinen Jack Scott sekä suomalainen The Slippers. Liput […]

  • Nightwishin levylläkin vieraillut John Two-Hawks saapuu Suomeen

    Nightwishin levylläkin vieraillut John Two-Hawks saapuu Suomeen

    Amerikkalainen multi-instrumentalisti John Two-Hawks saapuu konsertoimaan Helsingin Savoy-teatteriin lauantaina 28. syyskuuta. Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurin lähettiläänäkin tunnettu John Two-Hawks yhdistelee taiteessaan maailmanmusiikkia alkuperäiskansojen musiikkiin täysin suvereenilla ja ennakkoluulottomalla tavalla. Sooloartistina esiintyvän Two-Hawksin pääsoittimia ovat vokaalien lisäksi huilut. [youtube YVKjIxZ9NFc] Suomessa John Two-Hawks tunnetaan kenties parhaiten esiintymisestään Nightwishin ”Once”-albumilla olevalla ”Creek Mary’s Blood”-kappaleella. Two-Hawks esiintyy myös Nightwishin […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.