• Tom of Finlandia varaslähtönä Sarjakuvafestivaaleilla

    Tom of Finlandia varaslähtönä Sarjakuvafestivaaleilla

    Lasipalatsin aukiolla 5.-7.9.2014 järjestettävien Helsingin sarjakuvafestivaalien vuoden pääteemana on sateenkaarisarjakuva. Ajankohtainen festivaaliteema ottaa rohkean varaslähdön perjantaina 29.8. MUU Galleriaan avautuvan Tom of Finland – Tuhmat ruudut -näyttelyn myötä. Yksi Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista, Tom of Finland eli Touko Laaksonen (1920-1991) tunnetaan itsevarmoista ja maskuliinisista mieshahmoista, joiden häpeilemätön seksuaalisuus on esillä näyttelyn sarjakuvissa. Laajasti töillään viime vuosituhannen […]

  • Dinosaur Jr -nokkamies J Mascis saapuu puolestaan Nosturiin

    Dinosaur Jr -nokkamies J Mascis saapuu puolestaan Nosturiin

    Parhaiten pitkän linjan vaihtoehtorockbändi Dinosaur Jr:n keulahahmona tunnettu J Mascis saapuu joulun kynnyksellä Helsinkiin. Juuri uuden sooloalbumin julkaissut yhdysvaltalaisartisti konsertoi Nosturissa lauantai-iltana 20. joulukuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 27. elokuuta. Dinosaur Jr:ia jo kolmekymmentä vuotta johtanut J Mascis on vaihtoehtorockin arvostetuimpia nimiä. Surinarockin kummisedäksikin nimetty muusikko on pääbändinsä ja lukemattomien sivuprojektiensa ohella keskittynyt […]

  • Wolf Parade -nokkamiehen uusi bändi saapuu Kutoselle

    Wolf Parade -nokkamiehen uusi bändi saapuu Kutoselle

    Kanadalainen synth-punkia soittava Operators saapuu keikalle Suomeen. Wolf Paraden nokkamiehenä tunnetun Dan Boecknerin tuore projekti Operators esiintyy Kuudes Linja –klubilla, Helsingissä, perjantaina 8. marraskuuta. 1980-luvun elektronisen popin ja indie-rockin kaikuja tuoreella tavalla musiikissaan yhdistävä Operators julkaisi esikois-ep:nsä ”EP 1” elokuun alussa. Liput keikalle tulevat myyntiin keskiviikkona 27. elokuuta Lippupalvelussa. Laulaja-laulunkirjoittaja Dan Boecknerin (Wolf Parade, Handsome […]

  • Ilosaarirock 2014 – Kuvin ja äänin osa 2

    Ilosaarirock 2014 – Kuvin ja äänin osa 2

    Raportin toisessa osassa keskitytään mystisen Tallirenki-drinkin maistelemisen lisäksi odotettuihin ulkomaan vieraisiin. Portisheadin ja Alice In Chainsin keikat olivat viime kesän unohtumattomia kohokohtia. Jos Töminä-perjantai oli pettymys, löytyi lauantain ohjelmistosta yllättäviä huippuja. Kuuntele Ilosaarirock 2014 -podcastin toinen osa  oheisesta soittimesta: [jwplayer config=”radionoise” file=”https://www.noise.fi/wp-content/uploads/audio/Ilosaarirock2014osa2.mp3″] Kuvat: Paula Isakoff Teemu Brunilan onnistunut “paluu esiintymislavoille”. Studio Killers upposi yleisöön ja tarjosi poppareille […]

  • Ilosaarirock 2014 – Kuvin ja äänin osa 1

    Ilosaarirock 2014 – Kuvin ja äänin osa 1

    Tässä sitä taas on! Äänellistä ja kuvallista raportointia tämän vuoden Ilosaarirockista. Ensimmäisessä osassa keskitytään ruotimaan tämän vuoden Töminäkattausta ja lauantaipäivän alkupuolta. Ennakko-odotuksista huolimatta Töminä 2014 oli monella tapaa pettymys, mutta joukossa oli myös onnistujia. Syväluotaavaa ruodintaa löydät Ilosaarirock 2014 -podcastin ensimmäisestä osasta. Kuuntele podcast oheisesta soittimesta: [jwplayer config=”radionoise” file=”https://www.noise.fi/wp-content/uploads/audio/Ilosaarirock2014osa1.mp3″] Kuvat: Paula Isakoff Kesän 2013 kuumin keikkabändi Hopeajärvi […]

  • Viis + viis -Spotify-uutuutta, vko 34

    Viis + viis -Spotify-uutuutta, vko 34

    The Underachievers Cellar Door: Terminus Ut Exordium TAGS: hip hop, psychedelic Brooklynistä pamahtaa jälleen hip hop -markkinoille tiukka duo. Under-alkuosa nimessä on tämän levyn perusteella melkoinen “understatement” tai voihan tämä toki olla heidän tasonsa alaraja. Jos näin on niin näiden psykedeliaräppäreiden tulevista tuotoksista voi odottaa jotain todella maagista. King 810 Memoirs Of A Murderer TAGS: […]

  • “Supergroup” The Ministry of Wolves saapuu Ääniwalliin

    “Supergroup” The Ministry of Wolves saapuu Ääniwalliin

    Einstürzende Neubautenista, Nick Cave & The Bad Seedsista ja lukuisista muista yhteyksistä tutuista taiteilijoista koostuva The Ministry of Wolves saapuu klubikeikalle Suomeen. Torstai-iltana 9. lokakuuta Helsingissä Ääniwallissa toteutuva konsertti on osa bändin debyyttialbumin Euroopan-kiertuetta. The Ministry of Wolves -kokoonpanoon kuuluvat Einstürzende Neubautenin pitkäaikainen kitaristi/basisti Alexander Hacke, Nick Caven rinnalta The Bad Seedsista ja nykyisin myös […]

  • Buena Vistaa tarjolla jälleen joulukuussa

    Buena Vistaa tarjolla jälleen joulukuussa

    Kuubalaisen Buena Vista –musiikin mestarit saapuvat konsertoimaan maahamme joulukuussa. Muun muassa Buena Vista Social Clubin ja Afro Cuban All Stars –yhtyeiden jäsenistä koostuva Live From Buena Vista – The Havana Lounge –huippukokoonpano esiintyy Lahden Sibeliustalossa 7. joulukuuta ja Helsingin Kulttuuritalossa 8. joulukuuta. Liput maksavat 47–59 euroa, ja ne tulevat myyntiin lippukauppoihin perjantaina 22. elokuuta. Live […]

  • Helsingin sarjakuvafestivaalin ohjelma julki

    Helsingin sarjakuvafestivaalin ohjelma julki

    Saksa ja sateenkaarisarjakuva ovat vuoden 2014 Helsingin sarjakuvafestivaalien pääteemoina. Lasipalatsin aukiolla 5.–7.9.2014 järjestettävien festivaalien ohjelma sisältää kansainvälisten vieraiden näyttelyjä, luentoja, keskustelupaneeleja ja iltaklubeja sekä erityisohjelmaa lapsille ja sarjakuva-alan ammattilaisille. Kattavaan festivaaliohjelmaan on mahdollista päästä käsiksi jo ennen varsinaista festivaaliviikonloppua, sillä useat näyttelyt avaavat ovensa yleisölle tällä ja ensi viikolla. Galleria Nunesissa avautuu tänään torstaina 21.8. […]

  • Saksalainen ska-bändi The Offenders minirundille Suomeen

    Saksalainen ska-bändi The Offenders minirundille Suomeen

    Berliiniläinen ska-bändi The Offenders soittaa syyskuun lopussa suomalaisten kollegoidensa The Valkyriansin kanssa kolmen keikan minikiertueen. Bar Loosesta Helsingistä torstaina 25. syyskuuta käynnistyvä rundi vierailee kahtena seuraavana iltana Doriksessa Tampereella ja Porin Montussa. Vuonna 2005 perustettu The Offenders on yksi Keski-Euroopan aktiivisimmista ska-yhtyeistä. Tänä vuonna viidennen albuminsa ”Generation Nowhere” julkaissut berliiniläisbändi yhdistelee soundimaailmassaan 2 tone -skata, […]

  • Busdriver ensimmäistä kertaa Helsinkiin

    Busdriver ensimmäistä kertaa Helsinkiin

    Tampereella vuonna 2012 sekä tämän vuoden Valtteri-juhannusfestivaalilla keikkaillut losangelesilainen hip hop -artisti Busdriver esiintyy perjantaina 19. syyskuuta ensimmäistä kertaa Helsingissä. Rap-musiikin dadaisti nähdään LeBonkissa. Edellisenä iltana Busdriver avaa suunsa Tampereen Dog’s Homessa. Regan Farquhar eli Busdriver syntyi vuonna 1978. Mikkiin sylkemisen hän aloitti jo 9-vuotiaana ja ehti ennen omaa ensimmäistä täyspitkäänsä vierailla yli 20 singlellä. […]

  • Tanskalainen multi-instrumentalisti Trentemøller saapuu Helsinkiin

    Tanskalainen multi-instrumentalisti Trentemøller saapuu Helsinkiin

    Tanskalainen multi-instrumentalisti ja rajoja rikkovien äänimaisemien mestari Trentemøller saapuu ilmiömäistä ”Lost” (2013) -albumiaan seuraavalla Euroopan kiertueellaan Suomeen. Muun muassa Roskilde-festivaalin päälavan yleisön hurmioon musisoinut artisti konsertoi livebändeineen Helsingin The Circuksessa 8. lokakuuta. Liput tulevat myyntiin torstaina 21. elokuuta Lippupalvelussa. Kööpenhaminasta kotoisin oleva muusikko Anders Trentemøller julkaisi uraauurtavan debyyttialbuminsa ”The Last Resort” vuonna 2006. Platinaa myynyttä […]

  • Ruotsalainen Seinabo Sey saapuu Suomeen

    Ruotsalainen Seinabo Sey saapuu Suomeen

    Ruotsissa ylistetty laulaja-lauluntekijä Seinabo Sey saapuu Suomeen. Länsinaapurissa sukupolvensa parhaaksi soul-ääneksi nimetty Seinabo Sey nähdään Tavastialla keskiviikkona 1. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 21. elokuuta. 23-vuotiaan ruotsalaisen laulajalupauksen Seinabo Seyn singlet ”Younger” sekä ”Hard Time” ovat herättäneet kuhinaa blogimaailmassa sekä listoilla. Nuoresta iästään huolimatta oman vahvan soundinsa löytänyt artisti julkaisee odotetun debyyttialbuminsa myöhemmin […]

  • Mastodon saapuu The Circukseen

    Mastodon saapuu The Circukseen

    Proge-metallin suurnimien joukkoon noussut Mastodon palaa Suomeen klubikeikalle. Kesäkuussa viimeisimmän pitkäsoittonsa ”Once More ´Round The Sun” julkaissut bändi astuu lavalle perjantaina 19. joulukuuta The Circuksessa, Helsingissä. Lämppärinä keikalla nähdään raskasta rokkia soittava brittitulokas Krokodil. Liput keikalle tulevat myyntiin Lippupalvelussa torstaina 21. elokuuta. Yhdysvaltojen Atlantasta kotoisin olevan Mastodonin suosio on kasvanut koko ajan levy levyltä, keikka […]

  • Supermassiveen kasa uusia kiinnityksiä ja pari peruutusta

    Supermassiveen kasa uusia kiinnityksiä ja pari peruutusta

    Lokakuussa Helsingin klubeilla järjestettävään Supermassive-tapahtumaan on kiinnitetty jälleen lisää artisteja. Tällä kertaa kiinnitettyjen listalla ovat seuraavat artistit: AMENRA (BE) CIRCLE vs. CIRCLE GNOD (UK) SPACEGHOSTPURRP (US) K-X-P SIX ORGANS OF ADMITTANCE (US) IMATRAN VOIMA SHIVAN DRAGN CAMERA (DE) BILL KOULIGAS (DE) live MR. PETER HAYDEN Actress ja Helm ovat valitettavasti peruneet esiintymisensä. Bill Kouligas (DE) […]

  • Dimebagin kuolemasta jo 10 vuotta, Dimebag Beyond Forever palaa muistopäivän kunniaksi klubille

    Dimebagin kuolemasta jo 10 vuotta, Dimebag Beyond Forever palaa muistopäivän kunniaksi klubille

    Kahdeksas joulukuuta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun entinen Pantera-kitaristi Dimebag Darrell murhattiin lavalle kesken silloisen yhtyeensä Damageplanin keikan. Traagisen tapahtuman muistopäivän kunniaksi, huiman suosion saavuttanut tribuuttibändi Dimebag Beyond Forever soittaa neljän vuoden tauon jälkeen klubikeikan Helsingin Nosturissa lauantaina 13.12.2014. Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 18.9. Tiketissä. Joulukuussa 2010 loppuunmyytyyn Nosturiin viimeisen kiertueensa päättänyt Dimebag […]

  • Psykeroku The Shrine saapuu Ääniwalliin

    Psykeroku The Shrine saapuu Ääniwalliin

    Psykedeelistä ja raskasta rock’n’rollia soittava The Shrine soittaa keikan Helsingissä Ääniwalli-klubin pienellä puolella torstai-iltana 2. lokakuuta. Tapahtuman ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä. Vuonna 2008 perustetun The Shrinen juuret löytyvät raskaasta ja riffivetoisesta psykedeliarockista, SST-levy-yhtiön punkista, kaljanhuuruisesta thrash-metallista ja skeittikulttuurista. Bändin ensimmäinen laajemman jakelun saanut julkaisu ”Primitive Blast” (2012) äänitettiin yhteistyössä Black Flagista tutun Chuck […]

  • Viis + viis -Spotify-uutuutta, vko 33

    Viis + viis -Spotify-uutuutta, vko 33

    Dilated Peoples Directors Of Photography Yksi hip hopin kovimmista undergroup-poppoista on edennyt uransa kuudenteen albumiin. Vakuuttavaa jälkeä on tälläkin levyllä tarjolla, joten uran suunta ei ainakaan pitäisi olla alaspäin. Muuten maailmassa on virhe. https://play.spotify.com/album/6JwGOBl5Wdw4fkdjOqYxE1 Laura Mvula Laura Mvula with Metropole Orkest conducted by Jules Buckley at Abbey Road Studios (Live) Laura Mvula on Briminghamistä kotoisin […]

  • Ruisrockista vastikään käväissyt Veronica Maggio saapuu Vaasaan ja Helsinkiin

    Ruisrockista vastikään käväissyt Veronica Maggio saapuu Vaasaan ja Helsinkiin

    Kesällä Ruisrockissakin käväissyt ruotsalainen Veronica Maggio palaa Suomeen osana laajaa Skandinavian kiertuettaan. Länsinaapurin pop-taivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluva artisti nähdään Vaasan Övnings Skolanissa perjantaina 14. marraskuuta sekä heti seuraavana iltana The Circuksessa, Helsingissä. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 15. elokuuta. Ruotsalais-italialainen laulaja Veronica Maggio suuntaa mittavalle Skandinavian kiertueelle ansiokkaita ylistyksiä keränneiden kesän festivaalikeikkojen jälkeen. Huippusuosittu poppari […]

  • Rapin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut Kurtis Blow keikalle Korjaamolle

    Rapin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut Kurtis Blow keikalle Korjaamolle

    Hiphopin kasvuun ilmiönä merkittävästi vaikuttanut rap-artisti Kurtis Blow esiintyy Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla lauantaina 11. lokakuuta. Samplerin, looppien ja rumpukoneen käytön pioneeri julkaisi 11 vuoden aikana 10 albumia, joista ensimmäinen Kurtis Blow nosti hiphopin pysyväksi osaksi musiikin valtavirtaa vuonna 1980. Blow myi ensimmäistä Christmas Rappin’ (1979) singleään 400 000 kappaletta tuoden rapin suurten yleisöjen tietoisuuteen. Tätä […]

  • In Flames jäähallikeikalle, lämppäreinä Papa Roach, Wovenwar ja While She Sleeps

    In Flames jäähallikeikalle, lämppäreinä Papa Roach, Wovenwar ja While She Sleeps

    Euroopan isoimpiin metallibändeihin lukeutuva ruotsalainen In Flames julkaisee syksyllä uuden albuminsa ja lähtee tuoreen materiaalinsa myötä tien päälle. Suomessakin valtaisaa suosiota nauttiva In Flames esiintyy Helsingin Jäähallissa tiistaina 4. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa maanantaina 5. toukokuuta. In Flames julkaisee uuden albuminsa ”Siren Charms” syyskuun 5. päivä. Kyseessä on yhtyeen 11. studioalbumi ja se on […]

  • Amaranthe jälleen minirundille Suomeen

    Amaranthe jälleen minirundille Suomeen

    Amaranthe julkaisee kolmannen albuminsa Massive Addictive lokakuussa ja saapuu Suomen-kiertueelle helmikuussa 2015. Bändin tavaramerkiksi on muodostunut kolmen erityylisen solistin käyttö ja sitä on luvassa myös Massive Addictive -albumilla: bändin riveihin on Elize Rydin ja Jake E:n rinnalle noussut uusi vokalisti Henrik Englund Wilhelmsson. Suomessa Amaranthe nähtiin viimeksi perjantaina, kun bändi heitti keikan Porispere-festivaaleilla. Syyskuussa Amaranthe […]

  • Punk-legenda Buzzcocks palaa Suomeen

    Punk-legenda Buzzcocks palaa Suomeen

    Kaikkien aikojen tunnetuimpiin punk-bändeihin lukeutuva Buzzcocks soittaa klubikeikan Helsingissä The Circuksessa perjantaina 12. joulukuuta. Liput brittipunkin legendojen konserttiin tulevat myyntiin Lippupalvelussa torstaina 14. elokuuta. Boltonissa vuonna 1976 perustettua Buzzocksia pidetään Sex Pistolsin ja The Clashin ohella yhtenä brittipunkin merkittävimmistä kokoonpanoista. ”Punkin Beatlesiksi” kutsuttu bändi on uransa alkuajoista lähtien tunnettu yhtyeenä, jonka tuotannossa nopeatempoinen punkrock kohtaa […]

  • Monsters of Popin viimeisiä kiinnityksiä mm. norjalainen Annie ja kanadalainen Woodpigeon

    Monsters of Popin viimeisiä kiinnityksiä mm. norjalainen Annie ja kanadalainen Woodpigeon

    Vuoden 2014 Monsters of Popin ohjelma on nyt valmis. Festivaalin artistikattauksen täydentävät dj-keikan soittava norjalainen Annie, Rubik-yhtyeen keulahahmo Artturi Tairan uusi kokoonpano Shivan Dragn ja loppukesän komeettabändi Teksti-TV 666. Muut tuoreet esiintyjäkiinnitykset ovat Könsförrädare (SE), Woodpigeon (CAN), The Hearing, Jukka ja Jytämimmit, Kaveri Special, Pöllöt, The Scenes, The Splits, Superfjord ja The Wonderminers. Norjalainen Annie […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.