Pää Kii : Hyvästi masentava maapallo – “Oikeutta Suomi-punkille”

Punks too -liike oli ja meni. Jos se jälkikäteen katsottuna paransikin skenen valopäiden valveutuneisuutta yksilöiden keskinäisen kunnioittamisen tärkeyden ja kinkereiden turvallisemmasta tilasta huolehtimisen suhteen, niin vähintään yhtä paljon se herätti kysymyksiä ja toi oikeudentajuisen kansanosan silmien eteen varoittavan esimerkin joukkolynkkausmentaliteetilla toimivasta kollektiivisesta sokeudesta. Eikä sovi unohtaa skenessä vallitsevan laumasieluisuuden mahdollistamaa, pseudo-intellektuellia, kornia kusipäisyyttä.

Kaiken edellämainitun pyörityksen keskipisteeksi päätyi mm. Pää Kii -yhtyeen keulahahmo Teemu Bergman, jonka yhtyeiden toiminta yhteistyökuvioineen käytännössä tyssäsi heinäkuussa 2021 edellämainittujen edesottamusten perusteella. – Syystä tai syyttä, riippuen keneltä asiaa kysyy. Asiat saatiin kuitenkin lakiportaissa ratkaistua oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti, minkä myötä Bergman vapautui lainvoimaisesti kampanjan aikana niskaansa saamasta moraalisesta turmelluksesta ja suurimmasta henkisestä taakasta. Syvemmin asiakokonaisuuteen on tässä turha sukeltaa, koska kaikki tarvittava info aiheesta löytyy internetsin luotettavilta totuusalustoilta.

Edellisellä vuosikymmenellä kotimaisen punkin menestyjiin kuulunut Pää Kii oli kuitenkin ehtinyt ennen nettituomioistuimen esiinmarssia prässätä Rock ‘n Roll Bullshit Recorsdin kautta alunperin vuoden 2021 lopulla julkaistavaksi tarkoitetun, Ypö-Viiden biisiin viittaavasti nimetyn kolmannen albuminsa, “Hyvästi masentava maapallo“. Punks too -liikkeen myötä ne muutama sataa läpinäkyvää värivinyyliä kansineen jäivät kuitenkin lojumaan Teemun sängyn alle pariksi vuodeksi. Viimeisimmän asiaan liittyneen oikeusjutun selvittyä ja henkilökohtaisen levybisneksen markkina-arvon alhossa herra jakeli vinyyleitä kuluneen vuoden kesällä kädestä käteen asiasta kiinnostunneille.

Nyt Blast of Silence Records kuitenkin otti asian kunniakkaasti hoitaakseen ja julkaisi kaupallisille markkinoille sekä vinyyli- että kasettipainoksen kyseisestä albumista uudella masteroinnilla ja Aapo Rapin taiteilemalla, albumin alkuperäistä negatiivivalokuvitusta mainiosti mallintavalla, puliukkopiirrosta hyödyntävällä kansitaiteella.

Albumi on äänitetty covid-aikojen koettelemusten keskellä, samalla kokoonpanolla kuin mitä yhtyeen 2016 julkaistu, lajissaan epätasaiseksi kokonaisuudeksi jäänyt kakkosalbumi, “Jos huonoo onnee ei ois mul, ei ois onnee ollenkaan”. Laulaja-kitaristi Teemu, basisti Vekku, kitaristi Antti ja rumpali Heikki ovat onnistuneet purkittamaan tällä kertaa timmisti yhteen hitsautuneen ja hyvällä kaasulla kaahaavan, alle puolituntisen kokonaisuuden. Osa biiseistä on yhtyeelle totuttuun tyyliin poimittu pari vuotta aiemmin julkaistuilta Bergmanin kokoonpanojen työstämiltä 7″ EP-levyiltä. Albumi on äänituotannollisesti varmaankin selkeimmin soiva ja dynaamisesti toimivin yhtyeen lukuisista studiotuotoksista.

Alussa hieman arvelluttavalla, snadisti Manowar-tyyppisellä sankarihevi-introlla mahtipontisen marssittavasti käynnistyvä lähtötahti tekee äkkikäännöksen jo yli 10 vuotta sitten ensijulkaisunsa 7″ Lapinpolthajat -split-pienlevyllä saaneeseen, maanmainioon pika-punkiin, “Sä hakkaat päätäsi seinään”. Melankolisemmin ja seesteisemmin rockaava albumin nimibiisi ottaa tämän jälkeen askeleen kypsyneemmän laidan länsi-naapurin toimintarockin suuntaan. Erityishuomiona on mainittava kyseisiä biisejä osuvasti täydentävät, albumin äänittäjän, Juho Virtasen tyylillä soittamat kosketinosuudet. Albumin räyhäkkäimpiin biiseihin kuuluva “Katulobotomiaa” ja niin ikään helvetin hyvin svengaava uusioversio viime vuosikymmenen puolivälin singlebiisistä, “Kerran puliukko, aina puliukko” sekä ennen europarlamenttiaikojaan viitasaarelaiselle sahurille huomionosoituksena Pää Kii -leirissä syntynyt ja julkaistu, “Teukka, tissiposkien kuningas” tuovat pariksi hetkeksi häivähdyksen yhtyeen maanmainion debyyttialbumin tasokkuudesta. Kiitos tästä kuuluu albumin onnistuneelle ja ryhdikkäälle tuotannolle.

Levyn tiukimmin rypistetty, B-puolen avaava kaahaus, “Kaksi papua kattilassa” todistaa, ettei Bergmanin kadun makuista spurgu-proosaa rustaava kynä ole myöskään tylsynyt vuosien varrella, vaan ennemminkin tuonut teksteihin perspektiiviä ja avarakatseisuutta. Heti perään tuleva, pidäkkeettömän mukaansa kutsuvalla kertosäkeellä varustettu “Sä katsot kun sun maailmasi tuhoutuu” ui erinomaisesti edeltäjänsä vanavedessä. Erityishuomio kiinnittyy tässä Bergmanin liidivokaaleja seuraaviin, Vekun taidokkaasti luikauttamiin falsettituplauslauluihin. Kyseiset biisien nostatukset ovat Bergmanin sopivalla kompleksisuudella neljän soinnun punk rock-kaavaa rikkovien kitarakomppi- ja riffikiertojen lisäksi yhtyeen omaleimaisimpia ja yhtyeen soundin tusinapunkin yläpuolelle kohottavia piirteitä… Unohtamatta Vekun pitkin basson kaulaa vaeltavia, biisejä hienosti energisöiviä sointukiertoja. Vaikka “Tasan nolla aivosolua”, “Näytä mulle taivas” ja albumin päättävä, “Aika lentää” jäävät kaikessa rullaavuudessaankin albumin keskinkertaisimmiksi sävellyksiksi, helvetillisellä höyryllä puskettu, maanmainio “Kolmas maailmansota” nostaa albumin häntäosastonkin voittoisaan ojoon.

“Hyvästi masentava maapallo” on oikein onnistunut ja viihdyttävä kotimainen punk rock-levy, josta paremmaksi pistämiseen vaaditaan näkemystä ynnä skillsejä ja vitusti. Huomionarvoista on myös, että yhtyeen ennenjulkaisemattomat biisit istuvat aiemmilla pienlevyillä julkaistujen, tarkkaan valikoitujen ja uudelleenversioitujen biisien sekaan selkeästi paremmin kuin edeltäjällään.

Vaikka “Hyvästi masentava maapallo” ei albumina ylläkään yhtyeen mestarillisen, vuonna 2012 julkaistun eponyymin albumin tasolle, on se ilmavinta levytettyä Pää Kiitä albumimitassa heti kyseisen albumin jälkeen. Tämän esityksen perusteella on myös nähtävissä alati vähemmän esteitä sille, etteikö yhtye voisi nousta vielä voitokkaasti keikkalavoille pidemmäksikin aikaa, intettiinpä asiasta mitä ja millä forumilla tahansa.

4½/5