Motelli Skronkle : Kesäyö – “Uni tylsämielisyyden kadottamisesta”

(Ektro Records 2025)

Kun puhutaan suomalaisen vaihtoehtokulttuurin lahjomattomista, Motelli Skronkle seisoo omassa kategoriassaan. Tätä nykyä viisijäsenisen säveltaideryhmän uusin tuleminen, järjestyksessään viides studioalbumi, “Kesäyö” tarjoaa auditiivisen kokemuksen, jossa ääniteatraalinen tulkinta, surrealismi ja primitiivisen lommoinen mutta toisaalta taidokkaan kaunis musikaalisuus punoutuvat yhteen. Samanaikaisesti se vaikuttaa yhtäältä päämäärätietoiselta mutta toisaalta luovuutta kahlitsemattomalta kokonaisuudelta. Erityisesti se kuitenkin hylkii unenomaisesti nykyajan tylsämielisyyden ehdollistamia määritteitä ja vaatimuksia.

“Orkkis-Skronklen” viimeisen jäljellä olevan mohikaanin, Hannu Raatikaisen johtama kollektiivi ei ole vuosikymmenten saatossa, edes vauhdin seestyttyä ja runkojäsentensä, Markku Peltolan ja Esko Varosen ajasta iäisyyteen siirtymisen myötä menettänyt kykyään operoida alitajunnan hämärillä rajoilla. Edesmenneiden taiteilijoiden henki elää kuitenkin myös nyky-Skronklen ilmaisussa. basisti-kitaristi-laulaja, Petteri Rajanti, rumpali Jakke Kivelä, sellisti Mirkku Mattinen ja kitaristi Tuomas Luukkonen muodostavat ytimekkäästi ja kurinalaisesti soivan yksikön, ja yleensä liiat äänet pidetään minimissään.

Albumin soundimaailma on iholle käyvä ja intiimi, ja riisuttu, mutta täynnä merkityksellisiä yksityiskohtia. Raatikaisen ehdottomuutta resonoiva, tunnistettava, laulutyyli kuljettaa tekstejä, joissa arkipäiväiset asiat ja havainnot muuttuvat osaksi absurdia tarinaa. Ihmisyyden hirveyttä lintuperspektiivistä tähyävä, Velvet Underground -tyyppinen “Tulkku”, vinksahtaneen unionilaislaulun kaltainen ”Pirkanmaa itsenäiseksi” ja Skronklen ominta soundia Ratsin torvineen sykkivä ‘ns.-nimikkobiisi’, ”Kesäpäivä” rakentuvat paitsi painostavan toiston ja hypnoottisen junnauksen, myös luonnollisen herkkien nyanssien varaan.

“Kesäyöllä” Skronkle ei hosu eikä paasaa vaan luottaa siihen, että kuulija uskaltaa pysähtyä ja antaa musiikin luontaisen voiman virrata ja vaikuttaa. Soitannollisesti albumi on orgaaninen ja loogisesti jäsennelty kokonaisuus. Se pysyttelee jo luonteeltaan mahdollisimman kaukana radiosoittoa kosiskelevasta populaarista pyrkyriydestä. Albumin molemmille puoliskoille päätyneet instrumentaalikappaleet, slaavilaista trad.-meininkiä versioiva “Surumarssi” ja jouhikko-sähkökitara-jousisovitteinen, pohjoista kansanmusiikkiperinnettä mallintava “Zaijaijah”, alleviivaavat tätä seikkaa.

“Kesäpäivä” on osoitus siitä, että todellinen sävelkerronnallinen voima ja näkemyksellisyys ei vanhene, se vain kerrostuu ja heijastelee sen myötä aina vaan uusia näkökulmia yhteiskuntaan. Motelli Skronkle on edelleen se välttämätön särö suomalaisen musiikkikentän teennäisen kiillotetussa pinnassa.

Motelli Skronklen jokainen levy on muistutus siitä, että maailma on kummallinen paikka – ja että se näyttäytyy parhaimmillaan juuri epätäydellisyyden ja visionäärisyyden risteämäpisteessä. “Kesäyö” on yhtyeen omalla mittarillakin tarkasteltuna eräs sen vaikuttavimpia ja eheimpiä kokonaisuuksia. Ehkäpä sen päälle yhtye myös parantaa tuotannollista laadukkuuttaan vanhetessaan.

4½/5