(Svart Records, 2026)
Tahoillaan kannuksensa jo vuosikymmenet sitten ansainnut aisapari, Äijälä ja Hynninen -aisapari se kehtaa ja jaksaa porskuttaa. Kolmanteen albumiinsa, “Circle of Pain”, yltänyt kotimaisen marginaalimusiikin teho-duo operoi tälläkin kertaa Suiciden, Alan Vegan, Lou Reedin ja uudempien industrial-jyrien kokeellisempien tuotantojen hengessä.
Albumin kansikuvaan taltioitu, luonnonhelmassa jo tovin seissyt muovituoli, sen päällä lepäävä vaatekappale ja sammaloituneet kaivonkannet syksyisessä luonnonmaisemassa voisivat viitata jo edesmenneen, oululaislähtöisen ITE-taiteilija-tanssijan, Elis Sinistön elämäntyö-luomuksen, ‘Villa Mehun’ materialistiseen sisältöön, jonka rippeet löytyvät edelleen Kirkkonummen metsiköstä. Vaikka kyseessä ei olisikaan samainen kuvauskohde, sama itsepintaisuuden henki välittyy tästäkin teoksesta.
Albumin auditiivinen jälki on totutun kaltaista, apokalyptisen riipivää, inhorealistista minimalismia lommoille kolhittujen rakkaustarinoiden vääntäessä rintalastaa yhä rajummin. Läjän kolkosti sykkivät konepohjat kohtaavat kollaboraationa Hynnisen monipuolisen vokalisoinnin, kuuloluita repivän kitaroinnin ja muhkeasti kuplivan bassottelun. Naisvokaaleista parilla biisillä vastaa ansiokkaasti Meri Ruuska.
Seitsemän kappaletta yhteen kokoava, riitasointuisuutta ja ristiriitaisuuksia kaihtamattomaan äänimaisemaan valettu kokonaisuus jyystää, jäytää, helkehtii ja painostaa vuorovedoin kaksikon kylmään musiikilliseen maailmaan, jossa rakkaus ei sisällä vastakaikua, ja jossa rekkakuskille annettava suihinottokin on vain osa muualle suuntautuvaa romanttista haihattelua.
Alussa albumin kappalemateriaaliin on hieman haastavaa päästä käsiksi. Sen alkupuolen kappalemateriaali vaatii useita kuuntelukertoja sulattelemista, ennen kuin verkkaisen pelkistetyllä särösoundisen rytmikitaran, basson ja konetaustojen -pohjalle tehdyt kappaleet, kuten avausraita “Novichok”, alkavat herätä kuulijan tajuntaan. Jussi-palkitun ohjaajan, Virve Kuntun työstämän musiikkivideon kappale, “Suburbian Sex Biennale” edustaa albumin ominaisinta ja suoralinjaisinta soundia happopäisen Kraftwerkin kaltaisuudessaan.
Surrealistista pulp-henkisyyttä pursuava free jazz – road-trip, “Transylvania Egypt California” ei sekään päästä kuulijaa helpolla. Äänimaisemaa sävyttävän kitaroinnin vastaavana kappaleella vierailee mm. “Hevi-TK” -aikojen Terveet Kädet -kitaristi ja biisintekijä, Maike Valanne. Biisi pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vasta loppumetreillä, kun pois feidautuvan instrumentaation alleen kolhiva, Geezer Butlerin varhaisen bassottelun mieleen tuova Hynnisen nelikielifiilistely täyttää Valanteen sooloilun vastapainona stereokuvan. “Depravity 86” raapii ja sykkii puolestaan luontevan tasapainoisesti, vaikka biisin alkupuolella Hynnisen suoraa kurkkua huutama vokaaliosuus alkaa muuttua matkan varrella överissä tunteenpurkauksessaan jo aavistuksen tragikoomisen puolelle, tyylikäs särökitarointi tukee hyvin ajatusta.
Parin ensimmäisen kierroksen aikana allekirjoittanut alkaa saada kokonaisuudesta kunnolla kiinni vasta viidennen ohjelmanumeron, ranteet-auki-soul -palan, “All Jews Are Greyn” kohdalla. Tämän jälkeen yhä tiukemman niskalenkin kuulijasta ottaa albumin avangardistisinta osastoa edustava, ja useaan eri suuntaan äänimaisemointia nykivä, apokalyptinen funk, “Last Fuck Before Death”. Kappale rakentaa huteran, mutta lapset turvallisesti kannatelevan sillan suojelusenkelin huomasta helvetin porteille. Kokonaisuuden viimeinen kiusaus, “AXIOM 12:26:21” tuo esiin Albert Witchfinderin tylyn nihilistisen mielenmaiseman ja rakkaudenkaipuudettomuuden tunnustuksen, mikä kaikessa äärimmäisyydessään rupeaa jo hieman hihityttämään.
Ehkä Albertille pitäisi vaan mennä rohkeasti antamaan veljellinen rekkakuskin halaus ja yhteisöllisyyden lämmittävät sanat: ‘Sinä riität meille oikein hyvin sellaisena kuin olet’. Duon seuraavalla levyllä olisi myös mielenkiintoista kuulla Läjää muussakin roolissa kuin pelkästään taustanakutusten ja kirskunnan säätäjänä.
3½/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.