Kusipää : Discography 2013-2019 – “Kovemman ytimen turpasaunaa karvoineen, nahkoineen”

Jonkin sortin kovanaamojen kulttimainetta osakseen saaneen, nyttemmin jo toimintansa lopettaneen Kusipään kaikki julkaistut äänitteet, 7″-vinyyleinä alunperin julkaistut EP:t on niputettu yhdelle kokoelma-CD:ksi. “Discography 2013-2019” pitää sisällään nihilistisemmän nurkkauksen HC:ta mitään viiteryhmään kumartamatta ja kumartamattomuutta sensuroimatta. Kronologisessa ärjestyksessä lueteltuna kyseiset äänitteet ovat: “6-Track EP” (2014), “Vittuun koko maailma” (2016), “Sä kuolet tänään” (2019) ja “Älkää luottako ryssiin” (2022, nauhoitettu vuonna 2013)

Ensimmäisessä kokoonpanossa mukana on noise – ja industrial -piireistä tutumman Contortus -duon Pete Härmä, muinaisesta Turun Taudista tuttu rumpali Jace Ollikainen, sittemmin edesmennyt basisti Lenni ja Hardcoresin, Jätesahan ja Lopareiden riveissä soittanut / soittava kitaristi Ana Saarenpää. Kusipään alkuaikojen EP:iden jälkeen Jacen tilalle rumpupallille istahti Haataja ja viimeiselle EP:lle jo tuolloin edesmenneen Lennin tilalle bassoon Viston Vesku Lehto.

Sanomattakin on selvää, että Kusipään estetiikka on korostetun tylyä, väkivaltaista ja suorasukaista. Osansa Härmän ja Saarenpään rustaamissa lyriikoissa saavat asemaansa alistuneet työläiset, mediassa hyvistä larppaava virkavalta, rakas itä-naapurimme, Puntala, some-maailman turruttamat vätykset ja sittemmin edesmennyt iskelmätähti, Tapani Kansa. Lainabiisejä viljellään Ratos de Porãolta, Riistetyiltä, Jätesahalta, Kaaokselta ja Hardcoresilta. Kumarretaanpa Bastardsin suuntaankin yhdellä tribuutinomaisella, sinällään oikein viehkeän omaisella “Bastards ei laahaa” -biisillä.

Yhtye paahtaa kuin viimeistä päivää, eikä mistään ongelmallisesta ilmiöstä koetetaan etsiäkään uutta, optimistista näkökulmaa, vaan tykitetään kursailematta suoraan vastapalloon. Välillä yhtye sortuu myös nihilismissään silkkaan vaivaannuttavaan umpimielisyyteen (esim. “Oulu Palaa”), mikä ei oikein mitenkään päin pyöriteltynä ilmennä kovin valveutunutta meininkiä… Ja toisaalta juuri tähänhän Kusipää pyrkiikin.

Kokoelman parhaimmistoon nousevat koukuttavan riffipoljennon myötä hienosti rullaava ja kahtena eri versiona kuultava “2 sekuntia tuskaa”, säälimätön “Et elä huomiseen” ja jotain syvempää yhtyeen ironiantajusta kertova “Pulujen elämää”. Positiivista kaiken keskellä on kuitenkin se, että Kusipään karskia pintaolemusta raaputtaa hieman pois, löytyy taustalta myös mustaakin mustemman huumorin ymmärtäjiä ja sanansaattajia. Ja se artistityyppi alkaa olla nykyajan punkkipiireissä valitettavan ehtyvä ehtyvä luonnonvara

3½/5