Kun tila ja aika katoaa: Tim Hecker ja Vatican Shadow Kuudennella linjalla

On mukavaa olla kokeellisen musiikin ystävä tällä hetkellä. Vaikka omissa piireissään Vatican Shadow ja varsinkin Tim Hecker ovat isoja nimiä, ei näitä silti pysty ajattelemaan Suomessa keikkansa loppuunmyyviksi artisteiksi. Silti ambientin tai muiden hieman takavasemmalla sijaitsevien suuntauksien edustajia tupsahtelee Suomeen hämmästyttävää tahtia. Kiitos tästä Fullsteamille ja muille toimijoille.

Puolivarkain jo seitsemän pintaan aloittanut Vatican Shadow soitti vajaan tunnin, joka jätti setistä typistetyn vaikutelman. Tätä tyypillistä lämppärin ongelmaa lukuunottamatta Vatican Shadow oli vangitseva. Heti ensimmäisestä biisistä alkaen hiestä läpimärkä artisti soitti vimmatusti ja musiikistaan nauttien. Setin juoni oli kylmät, aggressiiviset ja metalliset rytmipohjat, joita Vatican Shadow muovasi mielensä mukaan kappaleiden edetessä. Artistin levytettyyn materiaaliin verrattuna pääpaino oli juurikin rytmeillä, tosin osasyyllisenä tässä saattoi olla myös Kuudennen linjan äänentoisto, joka tuntui olevan turhan kovalla rasituksella paikka paikoin. Industrial-henkinen setti oli tunnelmaltaan tiheä ja setti oli miksattu yhteen pääosin hyvin, mutta myös hieman äkkivääriä vaihdoksia oli kuultavissa.

Jos Vatican Shadow:n aikana lavalla paistoi kuvaajan mieliksi vielä yksi spottivalo, niin tämäkin sammutettiin Tim Heckeriä varten. Kaiken visuaalisuuden kitkeminen setistä toimi, sillä pimeässä kuunneltuna Heckerin ambientti oli kuin tila, johon pystyi astumaan sisälle ja kuten ambientissa yleensäkin, jos musiikista sai kiinni – tai tilaan astui sisälle – oli se täynnä toisen toistaan ihmeellisempiä äänimattoja kerroksittain ladottuina. Etäisesti eri instrumenteilta kuulostavat äänet olivat verhottu tarkkaan, etteivät esimerkiksi urut paistaisi läpi reaalimaailmasta muistuttaen. Jos Vatican Shadow:n setissä oli epätasaisuuksia, hallitsi Hecker musiikkinsa täysin luoden koko keikan mittaisen rikkumattoman jatkumon. Kun keikan lopussa jatkumo vihdoin rikkoutui eri elementtien ja äänenvoimakkuuden kasautumisen seurauksena, oli kokemus lähes katarttinen.

On ällistyttävää, että Hecker pystyy pitämään musiikkinsa ymmärrettävänä näinkin abstraktissa genressä. Musiikillisten peruspalikoiden (esimerkkinä rytmi) puuttuessa kappaleet voisivat helposti hajota kasaksi erilaisia ääniä, mutta Heckerin musiikki on aina loogista, vaikkei sitä pystyisi suoralta kädeltä selittämään. Kyse ei ole taiteellisesta kokeilevuudesta, joka menettää hohtonsa uutudenviehätyksen kadottua, vaan jatkuvasti vellovista äänimaisemista, joita on yksinkertaisesti ilo seurata. Olisi mahtavaa kuulla tämäntasoista ambienttia oikeassa konserttisalissa, vaikka Kuudes linja tehtävänsä Heckerin osalta tyydyttävästi täyttikin.

Aikaistettuihin keikkoihin tottumattomina turkulaisina myös kello kymmenen jälkeen tullut käsky poistua baarista oli hämmentävä. Keikan jälkeen Linjalla alkoi uusi, erillinen tapahtuma omalla sisäänpääsymaksulla. Baarin puolesta varmasti fiksu bisnesveto, josta on vaikea sanoa juuta eikä jaata asiakkaana. Ainakin se tuli selväksi, että keikkalippu on lippu keikalle eikä oikeuta baari-iltaan. Toisaalta huojennettua hintaa jo baarissa oleville tarjoaminen ei varmasti menisi hukkaan, sillä ainakin itse olisin mielelläni jäänyt kuuntelemaan reggaeta, vaikka virkoaminen ambienthorroksesta ei ehkä loogisinta jatkumoa tähän luo.