Powerimman indie-popin tulevaisuuden lupauksen, Helmi Adan esikoisalbumi “Taas sekaisin” on raikas tuulahdus kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Ehkä jopa enemmän. Levy-yhtiön edustajan kirjaileman saatteen mukaan Helmi Ada kertoo sekopäisiä, hauskoja ja koskettavia tarinoita nuoren naisen elämästä. Todellisuudessa tarinat ovat tarkkanäköisiä ja helposti samaistuttavia. Taiteilijanimen takana on uudemmankin polven laulajatar, Helmi Hytönen, joka tuottaja-kitaristi-multi-instrumentalisti Aapo Kauppisen johtaman yhtyeen avulla on onnistunut loihtimaan tällä kertaa jotain poikkeuksellista.
“Ideaalitilanteessa” on hyvin lähellä Samuli Putron reippaasti rytmitettyä arkisten kuvausten linjaa. Siinä Helmi Ada mainioine yhtyeineen maalailee kertojahahmon syviä mielen maisemia reippaan rytmikkään popin räikeänä kontrastina. Vokaaliosuuksien ärsyttävän ja turhan överiefektoinnin olisi voinut tosin jättää kappaleessa käyttämättä. Rouheasti svengaava “Sit ku” on monelta osin tarkkanäköinen arjen hallinnan rajamailla kitkuttelun kuvaus. Samalla se on osuvinta kansantajuista arkirealistista pop-lyriikkaa pitkään aikaan.
The Soundsin räyhäkkyydellä rockaava “Prinsessan pakomatka” tuo esiin Helmin ultra-söpön lauluäänen, mikä istuu kyseiseen pakettiin mielettömän hienosti. Luontevan ska-poljennon mukaan ampaiseva “Kuin itsestään” tuo esiin taas uusia ulottuvuuksia nelihenkisen taustayhtyeen soinnilliseen palettiin. Aiemmin singleina albumilta julkaistuista kappaleista “Neiti etsivä” on Mary Ann Hawkins -tyyppisen rautalanka-surf- keinunnan varassa lilluva, hersyvä kuvaus aivan syystäkin partneriaan stalkkaavasta paremmasta puoliskosta. Sanankäyttäjänä loistavuutensa Hytönen osoittaa paitsi kyseisessä kappaleessa myös pirskahtelevasti rullaavassa, stadionluokan kertosäkeen omaavassa “Muille pojille” -korvamatona päähän jumittamaan jäävässä mustasukkaisuusfarssissa.
Menneen vuoden syksyllä Yle X:lläkin suitsutusta osakseen saanut albumin ensisingle, “Kotona on kivaa” nousee vaatimattomista aineksista erääksi albumin massiivisimmaksi auditiiviseksi tunnemyrskyksi. Vaikka himmailevammat “Ehkä saan sut muuttumaan” ja “Taskulamppu” eivät aivan kappaleina ylläkään albumin parhaimmistoon, toimivat ne tunnelmaa tasaavina välipaloina ennen ehkä albumin hienointa vetoa; päätösbiisiä, “Onnensulka”. Jo biisin nimi herättää ihmetystä, tietävätkö Helmi tai ikäluokkansa millenniaalit mikä ylipäätään on tai oli “Onnensulka”… joskus silloin kaukana vanhalla vuosituhannella, kun me boomerit olimme lapsia. Biisin teksti toimii yllättäen optimistisena, itseluottamusta, lähimmäisenrakkautta ja luottamusta huokuvana, erinomaisena loppukaneettina kertojahahmon epävarmuutta, pelkoja ja hullunkurisia päähänpinttymiä sisältäneille tarinoille.
Debyytillään Helmi Ada osoittaa olevansa paitsi erinomainen uusi tuttavuus voima-popin kentällä. Lisäksi hän onnistuu uudistamaan kotimaista pop-lyriikkaa viattomalla, vinolla, sarkastisella mutta raatorehellisellä tyylillään. Tässä välittyy syy-seuraus-suhteiden lataus, mikä välittyy edelleen tekstien loogisena purevuutena, mitä olen kaivannut genren uudemmilta tekijöiltä jo pidemmän aikaa.
Helmi Ada omaa periaatteessa kaikki edellytykset olla millenniaali-sukupolven oma Maija Vilkkumaa sillä erotuksella, että hän on monella osa-alueella Vilkkumaata etevämpi biisintekijä, parempi tulkitsija ja mikä parasta, vähemmän rasittava hahmo.
4½/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.