Havukruunu : Tavastland – “Ikihämäläisen itsepäisyyden ylistys”

Mustan ja tunnelmallisen metallimusiikin kotimainen taitaja, Havukruunu on julkaissut neljännen albuminsa, “Tavastland“. Kahdeksan kappaleen kokonaisuus on tummasävyisen, jylhän ja korpimaiden esteettisellä mittarilla majesteettinen teemalevy. Laajasti katsottuna, pinnalta päin homma vaikuttaa varsin black metal -viitteiselle toiminnalle.

Kokonaisuuden kantavana teemana on muinais-Hämeen historiassa aina 1200-luvulle sijoittuvan alkukansan pakanalliset juuret, periaatteet, vankkumaton metsäläisidentiteetti ja jääräpäinen määrätietoisuus. Sen saivat tuta nahoissaan erityisesti ristiretkillään ‘sivistyksen’ Euroopasta Itämeren yli purjehtineet piispat saattueineen, jotka kiersivät Euroopan syrjäisimpiä kolkkia aikeenaan käännyttää metsäkansa kristinuskoon. Näistä kuuluisimpiin kuulunee kansantarun legenda Lallista ja Köyliöjärven jäälle pilkkomastaan Piispa Henrikistä.

Albumilla Havukruunun soitto on perinnetietoista, thrash-pitoisia riffejä ja suomimetallille ominaista junttausta tunnelmalliseen bläkkikseen sotkevaa, tummasyistä metallia. Soundeiltaan albumi on selkeäksi eroteltu, minkä myötä yhtyeen kurinalaisen pelkistetty rytmisoitto korostuu. Yhtyeen taito rakennella selkäpiitä hyytävistä melodiakuluista komeita harmonioita ja isommassa kuvassa hyvin toimivia sovituksia ovat kiistämätön yhtyeen vahvuus.

Ainoa asia mikä yhtyeen soitossa pidemmän päälle alkaa rasittaa on geneerinen blastaus jylhästi soivien kappaleiden äänimaiseman tukkeena. Välillä tuntuu, että “Tavastlandin” mustat hymnit nousisivat maltillisemmalla perkussiivisyydellä ja ilman genretyypillisesti pakonomaista paahtamista vielä kertaalleen pykälää vaikuttavimmiksi. Hyvin usein soittamaton nuotti on nimittäin se paras nuotti.

Havukruunu on kuitenkin onnistunut tekemään “Tavastlandista” mustuneen metallin albumin, jonka soinnillinen laadukkuus välittyy myös äärimetallin lajityypille vihkiytymättömälle yleisölle.

4/5