Category: Hybris

  • The Shrinen keikka siirtyy Nosturista Semifinaliin

    The Shrinen keikka siirtyy Nosturista Semifinaliin

    Maanantaista tulee uusi perjantai, kun Urho Kekkosen kadulla vietetään psykedeelisen rock´n´rollin juhlaa kalifornialaisen The Shrinen keikan siirtyessä Nosturilta Semifinal-klubille. Samana iltana 20. toukokuuta Tavastian lavalle nousee jo 1960-luvulla tajuntaa laajentavan rockin ikoniksi noussut Roky Erickson lämmittelijänään The Drowning Men. Loppuunmyydyn Tavastian-keikan lipulla on mahdollista päästä ovimaksun hinnalla Semifinaliin niin kauan kuin tilaa on. The Shrinen […]

  • Kansainvälinen levykauppapäivä lauantaina 20.4.

    Kansainvälinen levykauppapäivä lauantaina 20.4.

    Levyfriikkien joulu on täällä taas! Kansainvälinen Record Store Day vietetään kuudetta kertaa lauantaina 20. huhtikuuta 2013. Levykauppapäivää vaalitaan tuhansissa levykaupoissa ympäri maailman, ja sen kunniaksi julkaistaan tälläkin kertaa satoja levyjä, pääasiassa vinyylijulkaisuja rajoitettuina erikoispainoksina. Vuonna 2007 aloitetun levykauppapäivän perusajatus on itsenäisesti toimivien levykauppojen sekä musiikin ilosanoman juhlistaminen. Suomessa tapahtumaan osallistuu itsenäisiä levykauppoja ympäri maan, mistä […]

  • Lombardo herättää jälleen henkiin Grip Inc.:n, rekrysi mukaan Amen-vokalistin

    Lombardo herättää jälleen henkiin Grip Inc.:n, rekrysi mukaan Amen-vokalistin

    Slayerissä jatksamisen kanssa parhaillaan hieman harmaalla alueella oleva Dave Lombardo on koonnut jälleen vanhan Crip Inc. -bändinsä. Vuonna 2008 menehtyneen vokalisti Gus Chambersin tilalle on rekrytoitu Amenista ja lukuisista sivuprojekteista tuttu Casey Chaos. Parhaillaan bändi suunnittelee kiertuetta ja mahdollisesti tulossa on myös uusi albumi. Edellinen Grip Inc. -albumi julkaistiin vuonna 2004. Siltä löytyi mm. tällainen […]

  • Päiväannos: Pryapisme – Une nuit sur le Mont-Chauvelu

    Päiväannos: Pryapisme – Une nuit sur le Mont-Chauvelu

    Kaikkea “jännää” fuusioivia rock-bändejä alkoi ilmaantua 90-luvulla, jatkuen luonnollisesti alternative metal bändien kehitykseen. Ranskalainen Pryapisme määrittää itsensä vain bändiksi, joka soittaa outoa musiikkia. Yhtyeen tuorealta Hyperblast Super Collider -albumilta löytyy varsin erikoinen koveri venäläisen Modest Mussorgskyn Night On Bald Mountain -sävellyksestä. Onko koveri sinusta pelkkää kikkailua kaikilla mahdollisilla musiikkityyleillä vai hieno kunnianosoitus jykevälle alkuperäisteokselle? [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]https://soundcloud.com/metality/pryapisme-une-nuit-sur-le-mont[/soundcloud] Ps. Mussorgskyn sävellyksen voit […]

  • Päiväannos: Cathedral – Tower Of Silence

    Päiväannos: Cathedral – Tower Of Silence

    Se on jälleen pitkäperjantai. Tuttuun tapaan rankaisemme teitä raskaalla musiikilla. Keikkailun jo lopettanut Cathedral julkaisee vielä yhden studioalbumin nimeltään The Last Spire. Levyltä on julkaistu ensimmäinen video kappaleesta Tower Of Silence, joka on silkkaa mannaa yhtyeen faneille. The Last Spire on kaupoissa huhtikuun aikana. [youtube o7v8KZZBeKE] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. […]

  • Conan runnoo kolmesti Suomessa ja starttaa uuden Slip Inside This Clubin huomenna

    Conan runnoo kolmesti Suomessa ja starttaa uuden Slip Inside This Clubin huomenna

    Massivisen raskasta doomia soittava Conan esiintyy kolmella Suomen keikalla ja tähdittää Loosessa ensimmäistä Slip Inside This Clubia. Brittibändi julkaisi huhtikuussa kehutun debyyttipitkäsoittonsa ja esiintyi maineikkaalla Roadburn-festivaalilla Hollannissa. Repetitiivistä doom metalia soittavan trion musiikissa murskaavan raskas kitaravalli yhdistyy barbaarimaisen rytmisektion jyräykseen. Monnos-pitkäsoitto on vuoden parhaita alan julkaisuita ja bändin keikat ovat äärimmäisen massiivisia kokemuksia. [youtube MafF_xNF2yQ] Blow […]

  • “Hippidoomaaja” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen

    “Hippidoomaaja” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen

    Yhdysvaltalainen “hippiaikojen doom-yhtye” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen. Sulavasti Jefferson Airplane -tunnelmia ja doomia soundissaan sekoittavan Jex Thothin jytää on luvassa keskiviikkona 5. kesäkuuta Turun Klubilla, josta viiden keikan kiertue jatkuu Helsinkiin, Jyväskylään, Ouluun ja Tampereelle. Uransa alussa Totem-nimisenä tunnettu yhtye on nykyään näyttävän naisvokalistinsa Jex Thothin nimikaima. Inspiraationsa yhtye ammentaa 1960- ja 70-lukujen hämystä; […]

  • Päiväannos: Hebosagil – Valmis mihin vaan

    Päiväannos: Hebosagil – Valmis mihin vaan

    Kotimaista sludgea tehdään edelleen suhteellisen vähän. Onneksi ne harvat bändit ovat sitäkin kovempia. Oululainen Hebosagil on yhdistelmä sludgen rosoisuutta, noise-rockia ja hardcoren asennetta. Yhtyeen seuraava albumi Lähtö ilmestyy Ektro Recordsin kautta tulevana keväänä. Ensimmäisenä maistiaisena tarjoillaan alla kuultava Valmis mihin vaan, joka viittaisi tulevan levyn olevan entistä enemmän noise-rockiin kallistuva paketti. [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]https://soundcloud.com/ektrorecords/hebosagil-valmis-mihin-vaan[/soundcloud] Koe Hebosagilin ryöpytystä livenä […]

  • Amerikkalainen doom-yhtye Pilgrim ensi kertaa Suomeen

      Yhdysvaltalainen Pilgrim saapuu kevään Euroopan-kiertueellaan ensimmäistä kertaa myös Helsinkiin. Viime vuosien kehutuimpiin doom-tulokkaisiin lukeutuva trio esiintyy Kuudennella Linjalla perjantaina 19. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 20. helmikuuta. Perinnetietoista doom-metallia Reverend Bizarren, Saint Vitusin ja Sleepin hengessä soittava Pilgrim perustettiin Rhode Islandissa vuonna 2010. Maineikkaalle Metal Blade Recordsille kiinnitetty kolmikko julkaisi vuosi sitten […]

  • Syven: Corpus Christi – Se vaikea toinen albumi

      Audio Kratik, 2012 Keskiaikaista kirkkomusiikkia yhdistettynä dark ambienttiin? Kotimainen Syven itse kuvailee musiikkiaan dark shamanistic musiikiksi. Ollaan siis jännän äärellä. Tunnelmaltaan bändin toinen kokopitkä Corpus Christi maalailee kuulijan eteen keskiaikaisen munkkiluostarin. Seesteistä, melankolista ja verkkaista, mutta silti kiitettävän mahtipontista. Levyn tunnelma saavutetaan Andy Koski-Semmensin matalalla messuamisella ja dark ambientiin kuuluvilla kuiskauksilla. Nämä elementit ovat […]

  • Draumar: Gebirge EP – Yhden miehen vuorenvalloitus

      Karge Welten Kunstverlag, 2012 Gebirge, Saksalainen yhdenmiehen vuoristoambietprojekti tuo kuulijan eteen orkestraalista dark ambienttia yhdistettynä black metalliin. Vielä kun äänimaisemaan lisätään luonnon ääniä, saadaan aikaan Draumar. Draumar kulkee paljon samoja polkuja kuin Agalloch, erona se, että Draumar korvaa bläkin terävimmän kärjen eeppisyydellä, joka on lainattu sinfoniaorkesterin setistä. Ilman mitään esitietoja päädyn tosin siihen, että […]

  • Amerikkalaiset Cough ja Witch Mountain ensi kertaa Suomeen

    Amerikkalaiset Cough ja Witch Mountain ensi kertaa Suomeen

    Amerikkalaiset Cough ja Witch Mountain saapuvat huhtikuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Perinteistä doomia ja pirullisen kuuloista sludgea arkaaniseen varhaismetalliin yhdistelevä Cough on pikku hiljaa hivuttautunut yhdeksi genren ykkösnimistä. Yhtyeen viimeisin albumi, vuonna 2010 julkaistu Ritual Abuse, on loistava osoitus siitä mihin yhtye pystyy: viiden biisin levy massiivista ja ahdistavaa psykedeelistä doomia on taannut yhtyeelle paikan alan […]

  • Päiväannos: Witch Mountain – A Power Greater

    Päiväannos: Witch Mountain – A Power Greater

    Witch Mountain on vuonna 1997 perustettu stonermetal-yhtye Yhdysvaltojen Portlandista. Viime vuosina samaisesta kaupungissa on ponnistanut mm. YOB, Agalloch ja varsinkin viime vuonna lopullisesti breikannut Red Fang. Witch Mountainin viime vuoden mainio Cauldron of the Wild -albumi sai jatkoa Scion AV:n julkaiseman ilmaisen EP-muodossa, jolta on poimittu tämä hengästyttävä hieno tyylinäyte A Power Greater: [youtube cwg07xPKdf8] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa […]

  • A Forest of Stars: Shadowplay for Yesterdays – …ja viktoriaaninen synkkyys

    A Forest of Stars: Shadowplay for Yesterdays – …ja viktoriaaninen synkkyys

    (2012, Lupus Lounge) Viktoriaaninen aika oli englannissa synkkää aikaa, tämä on lähtökohta, josta A Forest of Stars saa sielunsa. Bändin diskografian mukaan yhtye on perustettu vuonna 1887, ja uusimman kolmannen albumin ilmestyspäiväksi on kirjattu joulukuu 1891. Musiikillisesti puhutaan progressiivisesta blackmetallista ripauksella psykedeliaa. Näistä lähtökohdista voisi kuvitella syntyvän kornia, korkeintaan myötähäpeää aiheuttavaa taidemetallia. Todellisuus on onneksi […]

  • Hexvessel kiertää Suomea yhdessä Sabbath Assemblyn kanssa

    Hexvessel kiertää Suomea yhdessä Sabbath Assemblyn kanssa

    Psykedeelistä metsäfolkrockia soittavan Hexvesselin johtohahmo on britti Mat McNerney, joka perusti bändin muutettuaan Suomeen vuonna 2009. Hexvessel yhdistelee soundissaan akustisia balladeja ja raskaita, trippailevia tunnelmointeja. Okkultistisen 60- ja 70-luvun folkin ja psykedelian värittämän debyytin Dawnbearerin julkaisun jälkeen McNerney keräsi ympärilleen ryhmän suomalaisia muusikoita, josta syntyi keikkaileva kokoonpano ja kakkoslevy No Holier Temple. Levyllä soivat aiempaa […]

  • Secret Chiefs 3 hurmiossa Pariisin keikoillaan

    Secret Chiefs 3 hurmiossa Pariisin keikoillaan

    SECRET CHIEFS 3 a.P.A.t.T., L’Oeillère ja Charlie O Petit Bain, Pariisi 1.12.2012 FGO Barbara, Pariisi 2.12.2012 Secret Chiefs 3 (tästä edespäin SC3) kiersi syksyllä Eurooppaa ties kuinka monetta kertaa. Yhtyeen Facebook-sivu kertoi että kiertueen päättävillä Pariisin keikoilla kuullaan yhteensä kaikki biisit jotka he ovat treenanneet tätä reissua varten. Lähtöpäätös oli siksi helppo, ja mieli heittää […]

  • Slip Inside This Club – Helsinkiin uusi doom/psykerock-klubi

    Slip Inside This Club – Helsinkiin uusi doom/psykerock-klubi

    Blow Up That Gramophone ja Psychotropic Caravan yhdessä Bar Loosen kanssa ryhtyvät täyttämään doom metalin, psykedeelisen rockin ja niitä läheltä liippaavien alagenrejen klubitarjonnassa olevaa aukkoa. Maaliskuussa starttaava Slip Inside This Club tarjoaa alkuillasta kovan kaliiberin live-esiintyjiä, joiden jälkeen klubin tiskijukat tanssittavat juhlaväkeä aamuyön tunneille asti. Ensimmäisen klubin pääesiintyjänä nähdään Conan. Brittibändi julkaisi huhtikuussa kehutun debyyttipitkäsoittonsa […]

  • Spaceroku Maserati saapuu Suomeen

    Spaceroku Maserati saapuu Suomeen

    Tanssittavaa ja instrumentaalista spacerockia soittava Maserati esiintyy Helsingissä tiistaina 23. huhtikuuta 2013. Suoraan Roadburn-festivaaleilta Kuudennelle Linjalle saapuvan yhdysvaltalaisbändin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 7. joulukuuta. Vuonna 2000 Georgian osavaltiossa Athensissa perustettu Maserati tunnetaan psykedeelisestä instrumentaalimusiikistaan, jossa on kuultavissa vaikutteita myös kraut-, post- ja spacerockista sekä LCD Soundsystemin kaltaisesta punkfunkista. Varsin pian debyyttialbuminsa ”The Language […]

  • Pysähdyttävää musiikkia irlantilaisittain: God is an Astronaut Nosturissa 26.11.

    Pysähdyttävää musiikkia irlantilaisittain: God is an Astronaut Nosturissa 26.11.

    Maanantainen keikkailta alkoi Helsinkiläisen Haltin vedolla. Etukäteen tuntematon yhtye oli yllättävä: rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan yhdistelmä lähestyi musiikkiaan äänimaisemat etusijalla. Junnaavan post-rockin ja dronen yhdistelmä oli vähintäänkin erikoista. Varsinkin bassotyöskentelyn osalta riitti ihmeteltävää, sillä basso toimi niin lead-kitaran tontilla kuin suoranaisena efektikoneena. Harmittavasti alakerran pikkulava ei ollut tunnelmaltaan erityisen toimiva, mutta yläkerran päälavan varaaminen pääesiintyjälle […]

  • High On Fire rankaisee kolmella keikalla Suomessa

    High On Fire rankaisee kolmella keikalla Suomessa

    Yhdysvaltalainen stoner-kolmikko High on Fire saapuu ensi talvena viimeinkin Suomeen. Sleep-yhtyeestä tutun Matt Piken johtama kokoonpano esiintyy tiistaina 26. helmikuuta Tavastialla, ja kahtena seuraavana iltana vuorossa ovat konsertit Tampereen ja Turun Klubeilla. Minikiertueen liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 29. marraskuuta. Vuonna 1998 Oaklandissa perustettu High on Fire tunnetaan raskaasta stoner-, sludge- ja doom-junttauksesta, mutta etenkin […]

  • Year of the Goat palaa Suomeen marraskuussa [PERUTTU]

    Year of the Goat palaa Suomeen marraskuussa [PERUTTU]

    EDIT 20.11.2012 Valitettavasti Year of The Goatin keikat ovat peruttuja. Yhtyeen rumpalin Fredrikin jalassa on veritulppa ja soittaminen on kielletty lääkärin toimesta. Korvaavia keikkapäiviä koitetaan parasta aikaa järjestää. Uusista keikoista tullaan tiedottamaan erikseen. Tumman melankoloista tunnelmaa loihtiva Year of the Goat palaa Suomeen marraskuussa. Ensimmäisen albuminsa joulukuussa julkaiseva kokoonpano ammentaa vaikutteita tummista 60- ja 70-lukujen […]

  • Hidria Spacefolk : Astronautica – Avaruuden äärillä, kaikilla viidellä tähdellä

    Hidria Spacefolk : Astronautica – Avaruuden äärillä, kaikilla viidellä tähdellä

    (Hidria Records, 2012) Lohjalla vuonna 1999 hippikommuunissa alkunsa saanut psykedeelisen, groovaavan, instrumentaalisen avaruusprogen kotimainen laaturyhmä Hidria Spacefolk julkaisee omalla levymerkillään todella kovan, neljännen studioalbuminsa. Pitkän linjan yhtyeenä, Eurooppaakin kiertäneenä sellaisena, sen otteista kuuluu kursailematon intohimo musiikkiaan kohtaan, timanttinen tyylitaju ja päämäärätietoisuus, vaikkakin se leijuu paikoin hyvinkin tiiviisti sisällä omassa, kosmisessa, painottomassa tilassaan. Yhtyeen kiivas, villisti lainehtiva, intensiivinen […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.