Aino & Hajonneet : Enemmän kuin mitään muuta – “Surkuttelut sikseen ja hanaa!”

Nousujohteista uraa edenneet iskelmäpunkrockarit, Aino & Hajonneet on tullut kolmanteen pitkäsoittoonsa. “Enemmän kuin mitään muuta” -nimeä kantavaan levyyn tarttuu kuitenkin hieman sekalaisin fiiliksin, sillä yhtyeen aiemmat albumit eivät ole liiemmin vakuuttaneet allekirjoittanutta. Aino & Hajonneiden tekemisiä pari vuotta sivusta seuranneena, on kuitenkin käynyt selväksi, että yhtye on puskenut pirusti duunia keikkarintamalla ja muutenkin kehittynyt matkan varrella. Epätietoisuuden tunteet osoittautuvat myös hyvin pian turhaksi, sillä keravalaisviisikko keskittynyt paitsi ajatuksen alta uusien kappaleiden sovittamiseen ja viimeistelyyn, mutta myös kokonaisuuden toimivaan rakentamiseen.

Tarkemmin luonnehdittuna, kokonaisuuden biisien yleisolemus on aiempaa ryhdikkäämpi ja koukuttavampi, ja biisit pusketaan mukavasti up-tempoon. Lisäksi kappaleiden iskelmällisvivahteisissa sanoituksissa osataan myös välttää pahimmat sudenkuopat ja paikoin jättää kuulijallekin mukavasti tulkinnan varaa.

Sen enempää kappaleita erottelematta, siltä ei löydy yhtään hutia eikä oikeastaan heikompaakaan rallia. Hommasta huokuu kauttaaltaan heittäytyminen, tekemisen riemu ja ehtymätön energisyys. Vast’ikään kiirineiden uutisten mukaan Sleepy Sleepersin viiskymppisten juhlakeikoille naisvokalistin pestin on napannut yhtyeen vokalisti, Aino Laakso. Mikäpä siinä, kun hänen tulkinnassaan on enemmän atakkia ja sielua kuin valtaosassa Heiniksessä hengaavien punkkibändien keulakuvien yrityksissä yhteensä.

…Ja vaikka jossain kohtaa “Enemmän kuin mitään muuta” -albumilla kurvataankin banaaliuden ja korniuden rajamailla, se pistää lähinnä hymyilyttämään hyväntahtoisesti. Erityisesti “Sid & Nancyssa” on erityisen hienoa, äkkiväärä sukupuoliroolien häivyttäminen taka-alalle, minkä kaltaista hätkähdyttävyyttä yhtyeeltä olen kaivannutkin pidemmän aikaa. Albumi on täynnä hyviä ellei parempia pop-rock-biisejä, joissa ei jäädä nuorten aikuisten elämän kriisien puinnista huolimatta surkuttelemaan, ja joissa on potkua ja viihdyttävyyskerrointa vaikka muille jakaa.

Yhtyeen puolesta voi olla iloinen siitä, että pitkäjänteinen uurastus on tuottanut tulosta. “Enemmän kuin mitään muuta” on aivan eri luokkaa oleva albumikokonaisuus kuin vuoden 2021 debyytti “Hullui unelmii” ja viime vuonna ilmestynyt kakkosalbumi, “Kuluneita kaikuja”. Samalla kyseessä on heittämällä eräs vuoden 2024 tehokkaimpia pop-rock-albumeja.

4½/5


Posted

in

,

by

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.