Zahir : Seems Normal – “Viron metelin mestareiden kolmas”

(Yes But Records 2022)

Tallinnan noise rock -airut Zahir on julkaissut kolmannen täyspitkän albuminsa “Seems Normal” oman levymerkkinsä Yes But Recordsin kautta. Kolmen kitaran vallalla, bassoitta kurittava nelikko on jalostanut vääntyilevää ja mustan huumorin kyllästämää soundiaan jo kolmekymmentä vuotta. Yhtyeen vokalisti-kitaristi Tampett Jurno omaa velmun ja nokkelan keulamiehen tarvittavat taidot ja älynystyrät. Hänen rinnallaan alati mutantoituvaa kitaravallia leipovat kitaristit Maike Lond ja Raul Reinup. Edellisen erinomaiselta, vuonna 2018 Viron vuoden vaihtoehtorock-albumiksi valitun Zahir -LP:n “What Noise?:n aikaisen kokoonpanon erinomaisen rumpalin Margo Pajulan on korvannut Kiina Vargo. Ensivaikutelmaltaan “Seems Normal” kuulostaa ja näyttää ulkoisilta puitteiltaan hyvin orgaaniselta ja luonnonmukaiselta kokonaisuudelta. Albumin äänityksestä ja miksauksesta on vastannut Talbotin Magnus Andre ja sen masteroinnista Taavi “Taff” Aavik (ex-Pedigree)

Albumin suurin ongelma iskee kuitenkin vastaan heti sen alkumetreillä. Sekavan puiseva post-grungahtava taiderock-teos “Post Boner” ja yksiulotteiseksi jäävä Dead Kennedys-vivahteinen noisebilly-räminä “Bad Tattoo Depression Blues” eivät tiettyä, lyhytkestoista huumoriarvoa lukuunottamatta saa kappaleina liikutettua kuulijaa oikein mihinkään suuntaan. Orastavia heräämisen merkkejä alkaa löytyä kunnolla vasta pahoin sekavan, miehisen rakkauselämän syvyyksiä tonkivan ja Swansin tavoin kevyen kirskuvan melodisesti rockaavan “Roxannen” myötä. Musen, Franz Ferdinandin ja Melvinsin jäljillä vetävästi groovaileva “Kodak Moment” osoittautuu kuuluvansa albumin parhaimmistoon ja Zahirin livesetin vakiokalustoon myös vast’edes. Monitulkintaiset naisvokaalit biisin päätteeksi repivät ihanasti haavaa entistä isommaksi macho-miehen itsetunnossa.

B-puolen alkuun hardcoren viitekehykseen sopiva paukutus, “Uniform” rikkoo puolestaan sopivasti keskitempoisen biisien kavalkadia. Kuin LSD:llä käyvä Helmet yhtye runnoo albumin aggressiivisimpana huipentumana läpi “Return Of The Hypochondriac Manin“. Albumin herkullisin kappale on kuitenkin albumin ainoa bassovetoinen numero, “The Making Of Psycho“. Epävakaasta ja järkkyneen mielen omaavasta kirurgista kertova, häijysti vaaniva biisi on hykerryttävässä pysäyttävyydessään eräs Zahirin uran parhaita. Ainoastaan aavistuksen pitkäksi venähtävässä, psykoottisia tunnelmia heijastelevassa kitaroiden (epä)soolossa olisi ollut minuutin verran typistämisen varaa. Monologimainen äänikollaasi “F” jaksaa pitää pauloissaan loppuun saakka ja olisi ollut erinomainen päätösraita albumille. Hieman yhdentekevä sekä päätön ja hännätön Quicksand ja Unsane -vivahteinen päätösnumero “First Snow” ei tunnu sopivan albumin päätöskappaleeksi. Kappale kuluu hieman samaan kategoriaan kuin albumin avaavat biisit. Mikään niistä ei tunnu löytävän paikkaansa albumilta ja jättää pitkin albumin loppuosan matkaa hienosti jännittyneen tunnelman jälkeen valitettavan kaksijakoisen tunnelman.

“Seems Normal” on kaksijakoinen albumi, eikä yllä yhtyeen muutaman vuoden takaisen “What Noise?“-albumin eheyteen ja tiiviyteen. Myöskään rumpali Pajulan paikkaaminen ei ole selkeästikään ollut helpoin aukko täytettäväksi, vaikka uusi rumpali Kiina kunniallisesti komppausvelvollisuuksistaan albumilla selviääkin. Albumilta löytyy kuitenkin pari yhtyeen huippubiisiä ja merkkejä Zahirin kehittymisestä visionäärisenä bändinä. Ensi kerralla vaan tasaisempi kappalemateriaali kasaan studioon mentäessä, niin homma toimii taas levylläkin täysillä.

3/5