16 Horsepower -yhtyeestä tutun David Eugene Edwardsin nykyinen kokoonpano Wovenhand konsertoi Helsingissä Ääniwalli-klubilla perjantaina 10. lokakuuta. Liput Supermassive-festivaalin ennakkoklubille tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 1. syyskuuta.
Vahvatunnelmaista alt. countrya, neo-folkia ja vaihtoehtorockia soittava Wovenhand jatkaa 16 Horsepower -nokkamies David Eugene Edwarsin seikkailuja kristillisen mytologian, henkisen itsetutkiskelun ja synkkien ihmiskohtaloiden parissa. Vuodesta 2001 toiminut yhtye on toistaiseksi julkaissut seitsemän studioalbumia, joista viimeisin on huhtikuussa ilmestynyt ”Refractory Obdurate”.
Aikaisemmin Suomessa ainoastaan kevään 2010 klubikeikoilla vierailleen Wovenhandin ajankohtainen uutuusalbumi on yksimielisesti nostettu bändin kirkkaimpien helmien joukkoon. Yhtyeen aikaisempaa tuotantoa raskaampana soivaa levyä on verrattu jopa Swansin tuotantoon, ja Edwarsin vangitsevat lauluosuudet sijoittuvat edelleen Nick Caven ja Mark Laneganin välimaastoon.
22.-26.10.2014 järjestettävän Supermassive-
KEIKKA
Pe 10.10.2014 Helsinki, Ääniwalli
LIPUT
Myyntiin ma 1.9.2014 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 25 EUR
– ovelta 26 EUR
SUPERMASSIVE-KLUBI RAKKAUTTA & ANARKIAA -FESTIVAALEILLA
La 27.9.2014 Helsinki, Andorra & Dubrovnik
Supermassive vierailee myös Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla. Festivaalit toteuttavat yhteistyössä Supermassive-klubin, jossa nähdään Bikini Kill -yhtyeestä tutusta Kathleen Hannasta kertova dokumenttielokuva ”The Punk Singer”. Leffan jälkeen lavalle nousevat lo-fi -hengessä punkia, bluesia ja countrya soittava Panssarijuna, kesäisestä autotallipunkista tunnettu Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? sekä illan teemaan sopivaa levymusiikkia soittavat dj:t.
Elokuvanäytöksen ja jatkobileet sisältävän Supermassive-klubin 12 euroa maksavat liput tulevat myyntiin to 11.9.2014 osoitteessa www.hiff.fi. Tapahtuma ei sisälly Supermassive-