Uudistuneet Kamelot ja Leaves’ Eyes näyttivät kaapin paikan HIM-miesten tuoreelle Flat Earth -kokoonpanolle

Kamelot, Flat Earth & Leaves’ Eyes
Pakkahuone, Tampere, 26.9.2018

Voimametallin ykkösketjussa 1990-luvulta saakka pysytellyt Kamelot toi syyskuun lopussa The Shadow Theory -maailmankiertueensa myös Helsinkiin ja Tampereelle. Noise.fi kävi katsastamassa bändin nykykunnon Tampereen Pakkahuoneella, joka oli keskiviikkoiltana arviolta puolillaan porukkaa. Ennen Kamelotia lavalle nousivat viikinkimetallibändi Leaves’ Eyes ja HIM-yhteyksistään tunnettu vaihtoehtorocktulokas Flat Earth.

Leaves’ Eyes

Huom! Kaikki kuvat saa klikattua isommiksi.

Pakko myöntää, että kun aloin perehtyä Leaves’ Eyesin tuoreisiin kuulumisiin muutama päivä ennen keikkaa, yllätyin kovasti: bändin heleä-ääninen keulakuva Liv Kristine Espenæs (jonka etunimeä mukaillen yhtye on jopa nimetty) ei ole kuulunut kokoonpanoon enää sitten alkuvuoden 2016.

Mitä ilmeisimmin taustalla vaikuttaa Liv Kristinen ja yhtyeen perustajiin niin ikään lukeutuvan Alexander Krullin avioero. Liv Kristinen ja muun bändin näkemykset siitä, lähtikö sopraano omasta tahdostaan vai erotettiinko hänet, poikkeavat ainakin Wikipedian mukaan niin vahvasti toisistaan, että asiaa saatetaan puida vielä lakituvassa.

Konfliktista huolimatta sekä Liv Kristinen että Leaves’ Eyesin urat jatkuvat: Liv Kristine Espenæs lurittelee nykyään goottimetallibändi Midnattsolissa siskonsa Carmen Elise Espenæsin rinnalla. Leaves’ Eyes puolestaan löysi nopeasti uudeksi laulajakseen Elina Siiralan, pitkään Britanniassa vaikuttaneen suomalaissopraanon, joka on hankkinut metallikannuksiaan myös Angel Nation -nimisessä bändissä. Kiintoisana yksityiskohtana Siiralasta on tapana mainita myös, että hän on muuan Tuomas Holopaisen pikkuserkku.

 

Leaves’ Eyesille oli varattu 40 minuuttia aikaa esitellä nykykuntoaan. Varsinkin aluksi vaikutti, että bändi veti vähän ylikierroksilla yrittäessään kaikin keinoin tehdä vaikutusta Pakkahuoneen yleisöön. Vaikka Elina Siirala ja örinälaulaja Alexander Krull kuinka pyrkivät huudattamaan, hyppyyttämään ja laulattamaan porukkaa, suosio ei ollut järin suuri, sillä väkeä oli paikalla vielä suhteellisen vähän ja yhtyeen tuotantokin oli selvästi vain harvojen hallussa.

Jäyhät hämäläiset kuitenkin lämpenivät vähitellen, ja Siiralan ulosannista aluksi paistanut lievä jännityskin taisi helpottaa siinä määrin, että viimeistään setin puolivälissä homma alkoi toimia oikein kivasti.

Setti painottui luonnollisesti tänä vuonna ilmestyneeseen, järjestyksessään seitsemänteen Leaves’ Eyes -pitkäsoittoon Sign of the Dragonhead,  joka on samalla bändin ensimmäinen Liv Kristinen ajan jälkeinen levy. Uusista biiseistä Siirala tulkitsi komeimmin kevyehkön Riders on the Wind -rallatuksen ja voimametallin suuntaan kumartavan Beowulf-siivun.

Keikan kohokohtiin lukeutuivat myös kelttisävytteinen Swords in Rock ja eeppinen paahto Blazing Waters, jota ennen Krull oli kiskaissut niskaansa melko kornit ritari/viikinkiasusteet miekkoineen ja kypäröineen.

Jos joku muukin kuin allekirjoittanut oli epäillyt, ettei Leaves’ Eyes voi toimia ilman Liv Kristineä, mieli epäilemättä muuttui keikan aikana. Elina Siiralan komea ääni sopii erittäin hyvin bändin sankarilliseen menoon ja Krullin murinoihin. Kunhan esiintymiskokemusta karttuu vielä, yhtyeellä on mahdollisuuksia Siiralala keulillaan vaikka mihin.

 

Leaves’ Eyes Tampereella 26.9.2018:

1. Sign of the Dragonhead
2. Across the Sea
3. Swords in Rock
4. Edge of Steel
5. Riders on the Wind
6. Hell to the Heavens
7. Beowulf
————————-
8. Blazing Waters

 

Flat Earth

Ennen illan pääaktia Pakkahuoneella kuultiin vielä illan muusta ohjelmasta aika runsaasti poikennutta Flat Earthiä. Siinä missä Leaves’ Eyes ja Kamelot luottavat viimeisen päälle tuotettuun metalliin sankarillisine yksilösuorituksineen, Flat Earthiä voisi luonnehtia vahvaa yhteispeliä pelaavaksi, rosoiseksi rockbändiksi. Jonkinlaiseen melodisen vaihtoehtorockin kategoriaan tämä kai parhaiten loksahtaa; välilllä käydään melankolisissa ja psykedelisissä maisemissa, mutta letkeys ja rouheus pitävät pintansa koko ajan.

 

Ei liene ihan sattumaa, että viimeisenä biisinä ennen Flat Earthin alkunauhaa salissa soi HIMin Join Me. Jos jollekulle ei ollut vielä tiedossa, niin bändi tunnetaan parhaiten juuri HIM-yhteyksistään: kitaraa käsittelee välillä jopa petewallimaisella magiikalla Mikko ”Linde” Lindström, ja rumpupatteriston takaa löytyy Mika ”Gas Lipstick” Karppinen.

Superkokoonpanon viittaakin Flat Earthille on soviteltu, sillä basson varresta löytyy Amorphiksessa vaikuttanut Niclas Etelävuori. Entuudestaan tuntemattomampi on vain Kurt Cobain -habituksinen laulaja Anttoni Pikkarainen, jolla on kokemusta ainakin Polanski-nimisestä rockbändistä. Pakkahuoneen keikan perusteella myös hän on varsin pätevä kaveri.

Hiili Hiilesmaan tuottama Flat Earthin debyyttipitkäsoitto None For One ilmestyy marraskuussa. Tampereella kuultujen näytteiden perusteella levystä on lupa odottaa mielenkiintoista kombinaatiota eri vuosikymmenten rocksuuntauksista. Välillä käydään stonermaisessa jyystössä, kuullaan hempeitä melodioita, sukelletaan psykedeelisempiin maisemiin eikä grunge-vivahteikaan peitellä.

Ja kyllä ne HIM-vaikutteet myös paistavat vahvasti läpi niin sävellyksistä kuin Pikkaraisen laulutulkinnoistakin. Esimerkiksi Blame- ja Cyanide-biisit voisi hyvin kuvitella myös HIMin levyille. Iskevimpinä mieleen painuivat raskaampaa kalustoa edustavat None for All ja Noble Swine sekä komean kitarakuvion varaan nojaava potentiaalinen hitti Cyanide.

Flat Earth on tervetullut uusi tuttavuus, mutta Tampereella bändi oli jotenkin väärässä seurassa ja istui aika huonosti illan muun tarjonnan sekaan. Muutenkin tämäntyyppinen rock sopii paremmin klubimiljööhön kuin Pakkahuoneen kaltaiseen saliin. Toivottavasti Flat Earthiä pääsee näkemään seuraavan kerran Tampereella esimerkiksi Tullikamarin Klubin puolella.

 

Flat Earth Tampereella 26.9.2018:

1. Subhuman
2. Blame
3. Limelight
4. None for All
5. The Glow
6. Noble Swine
7. Freedoom
8. Blunt
9. Cyanide

 

Kamelot

Vaikka olen pitkän linjan power metal -miehiä, Kamelot on jäänyt minulle aina jotenkin eteiseksi eikä ole iskenyt koskaan mitenkään lekan lailla. Kaikki elementit ovat periaatteessa kunnossa, mutta yhtyeen tuotokset ovat oman makuuni jotenkin turhan kliinisiä, teknisiä ja sisäsiistejä.

Kamelotin tämän vuosikymmenen levyt olen skipannut aika suosiolla, ja vaikka bändi käy melko usein Suomessa, olin nähnyt sen livenä edellisen kerran kesällä 2009 Sauna Open Airissa. Tuolloin laulajana toimi vielä Roy Khan, joka jätti yhtyeen pari vuotta myöhemmin ilmeisesti jonkinlaisen loppuunpalamisen jälkeen. Sittemmin mikkiin on tarttunut ruotsalainen Tommy Karevik. Oli siis korkea aika tutustua taas Kamelotiin.

 

Kamelotin vahvan visuaalinen ja teatraalinen show alkoi keväällä julkaistun The Shadow Theory -levyn avausbiisillä Phantom Divine. Vahvasti käsillään elehtivä ja tyylikkäästi koko illan laulanut Karevik ilmaantui tummennetulle lavalle mystisesti huppu päässään. Myös vieraileva tähti, amerikkalaisen Once Human-bändin murinalaulaja Lauren Hart teki kappaleen aikana ensimmäisen visiittinsä estradille.

Varsinkin illan alku oli kauttaaltan varsin raskas ja tummasävyinen. The Great Pandemoniumin aikana Karevik kevensi tunnelmaa kehottamalla porukkaa hyppimään, ja sen perään tullut When the Lights are Down -hitti vapautti viimeistään yleisön. Keikan alkupuolelle mahtuivat myös illan kevyimmät vedot: End of Innocence ja kännyköiden valojen loisteessa soitettu Here’s to the Fall -slovari.

Show pääsi toiselle tasolle illan puolivälin paikkeilla, kun aina yhtä komean March of Mephiston alkutahdit kajahtivat ilmoille. Biisi kuului keikan ehdottomiin kohokohtiin. Levyllähän Mephiston roolissa murisee Dimmu Borgirin Shagrath, jonka kengät Lauren Hart täytti Tampereella varsin moitteettomasti.

Vanhempaa, ja yleisöön varsin kovaa kolahtunutta materiaalia saatiin myös Mephiston perään Karma-hitin muodossa. Ennen rumpu- ja kosketinsooloja kuultiin vielä helposti mukana hoilattava Amnesiac. Sooloilun aluksi kosketinsoittaja Oliver Palotai ja jalkavaivaista uutta rumpalia Johan Nunezia tuurannut Alex Landenburg (tuttu muun muassa Rhapsodysta) loihtivat ilmoille jazz-henkisen battlen. Olihan se ainakin vähän erilainen soolotuokio, mutta ilman tätäkin olisi pärjätty varsin hyvin.

 

Soolojen jälkeen oli jäljellä enää grande finale. Sen aloitti Sacrimony (Angel of Afterlife), jonka albumiversiolla Karevikin kanssa laulavat Arch Enemyn Alissa White-Gluz ja Amaranthen Elize Ryd. Tampereella heidän osuutensa oli nakitettu Lauren Hartille ja Battle Beastin manselaiselle Noora Louhimolle. Ja hienostihan se toimi näinkin.

Uuden levyn Burns to Embrace -yhteishoilotuksen jälkeen päätössiivuna saatiin nautiskella vielä 10-minuuttiseksi venytetystä Forever-hitistä. Encoreksi Kamelot oli säästänyt Haven-kiekolta napatun Liar Liar (Wasteland Monarchy) -siivun, jossa Hart ja Louhimo pääsivät vielä kertaalleen esittelemään taitojaan.

Puolitoistatuntinen show oli lopulta jonkin verran parempi kuin olin ajatellut: meno ei ollut sittenkään täysin varman päälle pelattua, ja vierailevat esiintyjät toivat kaivattua säröä pintaan. Ei minusta vieläkään suorastaan Kamelot-fania tullut, mutta bändin hyvät puolet ovat nyt taas paremmin mielessä ja sitä on tullut kuunneltua melko ahkerasti keikan jälkeen. Ja epäilemättä hankkiudun Kamelotin keikalle uudelleenkin, jos sattuvat taas joku päivä kotikulmille.

 

Kamelot Tampereella 26.9.2018:

1. Phantom Divine (Shadow Empire)
2. Rule the World
3. Insomnia
4. The Great Pandemonium
5. When the Lights are Down
6. End of Innocence
7. Veil of Elysium
8. Here’s to the Fall
9. RavenLight
10. March of Mephisto
11. Karma
12. Amnesiac
(rumpu- ja kosketinsoolot)
13. Sacrimony (Angel of Afterlife)
14. Burns to Embrace
15. Forever
—————
16. Liar Liar (Wasteland Monarchy)

 

Teksti ja kuvat, Olli Koikkalainen