Konkurssiin ajautunut Turun Klubi sai lokakuussa tapahtuma- ja musiikkialan ammattilaisista koostuvan koalition pelastamaan live-toiminnan jatkumisen klubin tiloissa. Viesti sekä yleisöltä että musiikkialan ammattilaisilta on ollut selkeä, kaupunki tarvitsee oman Turun Klubin kokoisen keikkapaikkansa. Uudelleenkäynnistystyön aloittanut Turun päivä ja yö Oy:n on nyt saanut anniskeluluvat ja pystyy pelastamaan suurimman osan loppuvuodelle sovituista keikoista. Live-kerros avaa ensimmäistä kertaa ovensa 20. marraskuuta ja yleisöllä on mahdollista jättää jäähyväiset Turun Klubille keikkatunnelmissa ennen uuden klubin avaamista, josta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Turun Klubin loppuhuipennus aloitetaan 20.11. kahden keikan illalla. Alkuillassa esiintyy syyskuussa uuden albuminsa julkaissut Samae Koskinen yhdessä Korvalääke-yhtyeensä kanssa. Loppuillasta lavan valtaa soolokeikkailun pariin palannut rap-artisti Pyhimys.
Tästä jatketaan vielä vuoden viimeiseen päivään asti, jolloin nykyisen Turun Klubin vuoden ja tarinan päättää turkulaisen Sima.
Uuden klubin vetäjän hakuprosessi on juuri päättynyt ja henkilö julkistetaan lähiaikoina. Vetäjä aloittaa työt yhdessä ravintolapäällikön ja muun henkilökunnan kanssa apunaan pelastustyön aloittanut koalitio. Pelastusjoukkoon kuuluvat Mirva Merimaa, Tom Riski, Lauri Levola, Juhani Merimaa, Nina Hartikainen ja Alex Regan sekä konsultin roolissa Turun Klubin aikaisemmat vetäjät Tero ja Kimmo Viikari. Uusi klubi tulee jatkamaan live-toimintaa monipuolisesti, ottaen musiikin lisäksi mukaan vahvemmin myös muut taiteenhaarat. Klubin eri tilat tulevat saamaan remontin myötä uusia ulottuvuuksia niin miljöön kuin tuotevalikoimankin osalta.
Turun Klubin loppuvuoden keikat (mahdollisia lisäyksiä tulossa)
Pe 20.11. Samae Koskisen Korvalääke
Pe 20.11. Pyhimys
La 21.11. Iisa
To 3.12. Mokoma
Pe 4.12. Eluveitie (CHE), Skalmöld (IS), Ithilien (BE)
La 5.12. Scandinavian Music Group, Wedding Crashers
Pe 11.12. Don Johnson Big Band, Petteri Sariola
La 12.12. Turisas, Barren Earth
To 17.12. Lissie (USA)
La 19.12. Metallihelvetti: Shape Of Despair, Lord Vicar ja Harvest Bell
To 31.12. Sima, Ruma
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.