Tracedawn on ehtinyt nuoreksi bändiksi saada paljon meteliä aikaan. Debyyttialbumin (2008) jälkeen yhtye on nähty useilla festareilla ja klubikeikoilla. Möly ei lakkaa – nythän se vasta voimistuu, kun kakkoskiekko Ego Anthem pärähtää kauppoihin tällä viikolla. Vokalisti Antti O. Lappalainen kertoi mitä Ego Anthemilla on luvassa.
Mikä on fiilis uuden Ego Anthem -levyn tiimoilta?
– Mahtava! Lätty on ollut jo puoli vuotta täysin valmiina, joten on vain oikeus ja kohtuus, että muutkin pääsevät sitä pikkuhiljaa kuuntelemaan!
Saitte debyytillä valtavasti huomiota uudeksi bändiksi. Saavutitteko debyytillä silloiset tavoitteet ja miten korkealla ne ovat nyt vuonna 2009?
– Ego Anthemilla soittaa tiukempi bändi kuin vuosi sitten. Ensimmäinen levy avasi meille erittäin paljon ovia. Toisella olisi tarkoitus mennä seuraava askel pidemmälle. Vaikka mitään erityisiä tavoitteita ei ole, tarkoitus on viedä hommaa niin pitkälle kun se on mennäkseen!
Ego Anthemia tehtiin ammattilaisten avustuksella ja lopputulos on sen mukainen. Miten kuvailisit tekoprosessia lyhyesti?
– Melko kivuttomasti saatiin kaikki kasaan. Biisit olivat valmiita jo studiossa, ja meillä oli Janne Joutsenniemi mukana jo demotusvaiheessa, joten ehdittiin tutustua ennen itse äänitysten alkua. Kuukaudessa saatiin kaikki tehtyä, ja usein tehtiin alle 8-tuntisia päiviä. Lyhyt ja miellyttävä sessio kaiken kaikkiaan.
Miten itse kuvailisit Ego Anthemia? Miksi se kannattaa ostaa, mitä saa?
– Miten tuota nyt lähtisi kuvailemaan. Ego Anthem on kuuden jampan soppa, johon jokainen on tuonut omat mausteensa. Jos melodinen meteli iskee, kannattaa kokeilla! Aina sen voi tosin laittaa toimittamaan lasinalusen virkaa, jos musiikki on ripulia korville.
Tracedawn aloittaa ensi viikolla Euroopan kiertueen Suomesta ja suuntaa sen jälkeen Iso-Britanniaan ja Keski-Eurooppaan. Millä mielin tätä odotetaan? Onko Euroopassa millä lailla kannatusta?
– Ollaan jätkien kanssa helvetin innoissamme! Tätä on odotettu ja toivottu jo pitkään. Ensimmäinen levy otettiin Euroopassa vastaan hyvin, ja kun olimme Saksassa soittamassa, vastaanotto oli loistava! Muista maista en sitten tiedäkään. Paikan päällähän sen viimeistään näkee!
Tässä bändin uusi video Ego Anthemin ensimmäisestä sinkusta In Your Name.
Comments
3 responses to “Tracedawn – toinen isku”
Toi levynkansi menee mun henkkoht. TOP10:iin!!! =P
Toi levynkansi menee mun henkkoht. TOP10:iin!!! =P
Olipas todella pitkä ja syväluotaava haastattelu! Kiitos paljon! Oikeastaan ainut parannettava asia tässä journalistisessa taidonnäytteessä olisi haastateltavan nimen kertominen – muuten aika täydellinen teksti.

Mihinkään syväluotaaviin juttuihin ei ole tarkoitus edes pyrkiä. Nämä on tarkoituksellisesti lyhyitä ja ytimekkäitä nostotyylisiä juttuja. Pyrimme tällä enemmän juuri verkkokirjoitteluun sopivaan tyyliin, kun pitkien juttujen lukeminen on näytöltä raskasta.
Kysymyksiin vastaaja oli jäänyt pois, nyt on sekin lisätty tuohon juttuun.