Tinyhawk & Bizzarro : Neko-A-Sekai – “Nousevan auringon sointumaa”

Savolaisen avantgarde-instrumentaaliyhtyeen Tinyhawk & Bizzarron toinen albumi “Neko-A-Sekai” on kunnianhimoinen jatkumo sille, mitä bändi saavutti Indie Awardsin vuoden tulokas ja Teosto-palkitulla debyytillään, Nekorok vuonna 2024.

Myös Rosita Luu -yhtyeen kokoonpanossa aikoinaan vaikuttaneen iisalmelaislähtöisen klassisen koulun käyneen kitarataiturin, Jenni Kinnusen ja Markus Väisäsen tyylikkään mutta sopivan silottelemattomasti vuoropuhelevan kitaroinnin varassa lepää paljon nelikon äänikuvasta. Piirpaukkeen ja Black Kamelin kaltaisissa, etevissä kainuulaisyhtyeissä kannuksensa hankkineen basistin, Teemu Ahon ja mm. Ina Forsmanin sekä Honey B & The T-Bonesissa soittaneen rumpalin Jaakko Pöyhösen rytmityöstä kuultaa läpi vuosikymmenten varmuus, mutta myös rentous ja kekseliäs lennokkuus.

Bändi vie kuulijan jälleen kauas, tällä kertaa Kinnusen kiinnostuksen kohteen aihepiirin äärelle: Japanin neonvaloihin, yöhön ja lämpimiin katuvaloihin. Proto-Torvisen vokaaliosuuksin feattaamalla singlellä, “Tokyo No Go” erityisesti maalaa vahvoja visuaalisia kuvia. Kappaleen sävellys ja äänimaailma nivoutuvat yhteen sopusointuisina. Myös “Donichi”, joka huokuu lämpöä, mutta mikä ei toimisi läpisoiteltuna, ilman muusikoiden heittäytymistä biisin vietäväksi.

Albumin vahvuus on Kinnusen sävellysten onnistunut valjastaminen äänisuunnittelun kaltaisen työskentelyprosessin avuin audiovisuaaliseksi kokemukseksi sävellyksellisen tarinankerronnan myötä. Vaikka vivahteikas äänimaisema on koristeltu varsin varioivista äänensävyistä, ei homma kaadu halvan oloiseksi efektikikkailuksi. Albumin jokaisella pienellä nyanssiratkaisulla on takanaan selkeä ajatus ja tarkoitus. Jenni Kinnusen sävellykset huokuvat edelleen väkevän kyvykkyyttä kuljettaa kuuntelijaa ilman sanoja, hyvällä dynamiikalla ja väkisin puskematta.

Hieman kokeellisemmalla “Ramen Break” – singlebiisillä viitataan Winstonsin “Amen Break” -biisiin ja sen rumpukomppiin, joka on laatuaan eräs samplatuimpia länsimaisen populaarimusiikin historiassa. Kappaleessa, Tinyhawk & Bizzarron käsittelyssä, huomion varastaa kompin sijaan pirun vangitsevalla prog-surf-kitaroinnilla taituroitu, alati muuntautuva teemakuvio, joka biisin edetessä kietoo kuulijan yhä tiukemmin seittiinsä.

B-puolen avaava “Pikushi” helkähtelee puolestaan japanilaisen kansanmusiikin evein, nyrjähtäneen nuotein ennen iskeytymistä mukavasti jurnuttavan post-grungen fuzz-särötettyihin voimasointuihin ja kokeekeellisen väliosan kautta sähäkästi säksättävään pseudo-diskoon. Konamin vanhan liiton karate-tietokonepelien ääniraidat mieleen tuovan “Moto Ai”:n laskelmoitu kraut-henkinen jähmeys voitetaan loppubiisin keveällä groovepoljennolla. B-puolen loppua kohti tultaessa biisit sisältävät alati vähemmän kipinöivää jännitettä, mikä osaltaan verottaa pisteen verran parhaimmillaan erinomaisuutta hipovasta kokonaisuudesta. “Ebi” jää autenttisuutta tavoittelevassa japanilaistyyppisessa country & western -lurittelussaan auttamatta liikaa pilipalin tasolle. Viimeisenä kuultava albumin nimikkobiisi sisältää mukavasti The Doors -klassikko “The Endin” uhkaavaa herkullisuutta.

Kokonaisuutena “Neko-A-Sekai” on oikein mainio, soinnuin ja sävelin monipuolisesti kuulijaa monitasoisesti puhutteleva teos. Lajissaan se vaatii kuluvana ja mikspä ei tulevanakin vuonna vertaistaan kotimaisten vaihtoehtoalbumien joukosta.

4½/5