LIVE: The Men (USA). Kuudes Linja 30.1.
Kaatuvia lattiatomeja, sotkettuja fillejä ja bändi joka näyttää soittavan kuin lämppärinä omalle keikalleen. Tätäkö se on se Brooklyn-skene?
Metelirockia ja shoegazingia uuden vuosituhannen estetiikkaan survova The Men on paperilla ainakin lupauksia herättävä. Kuten moni muu viime vuosikymmenen rock-akti, tämäkin kolmikko kauhoo vaikutteita huoletta koko rock-historian ajalta. Menossa on vuoroin Stoogesin riehakkuutta, japanilaisen psykerockin veretseisauttavaa äänivallia, Jesus and Mary Chainin äänekästä dekadenssia ja Pissed Jeansin… no joo, vertailukohtia riittää. Viimevuotinen Leave Home on komea ja munakas paketti vaikkei ihan kartoittamattomille leveyspiireille matkaakaan mutta ainakaan tällä kertaa ne ansiot eivät livetilanteeseen siirtyneet sellaisenaan.
Toisin kuin uimahypyissä, esittävissä taiteessa ei jaeta lisäpisteitä vaikeuskertoimen mukaan, jota tällä kertaa kasvattavat The Menin rehellisen krapulainen lava-habitus sekä aina vaikea maanantai-ilta ja sen mukainen uninen yleisö. Rytmit sekoillaan paikka paikoin vähän sinne päin ja kitaran pedaaliarsenaalin säädöt ovat härskisti maksimissa joka efektille. Esiintymistä seuratessaan huomaa miten paljon Leave Home on riippuvainen overdrive-särön peittämästä mutta silti kohdillaan olevasta äänimaailmasta. Heti kun kappaleiden tasapaino alkaa keikkatilanteessa horjua, yhtye tippuu mitäänsanomattomaksi meteliorkesteriksi.
Negatiivisuudesta huolimatta täytyy todeta että kyllähän nämä veikot rokata osaavat. Noin puolet settilistasta muodostavat Leave Home -kappaleet ovat nopeita ja kiukkuisia kuin katapultista laukaistu ampiaispesä, ja lisäksi moni niistä on sorvattu hieman levystä poikkeavaan muotoon uusilla väliosilla ettei ihan monotoniseksi paahtamiseksi mene. Tuttuja kappaleita rytmittävät kevään mittaan julkaistavan uuden levyn maistiaiset, jotka ovat vertailukohtana edellisille lähes seesteistä pubirokkia. Ilmeisesti huhut ‘lempeämmästä’ suunnasta pitävät paikkansa.
Nousujohteisen illan paras esitys kuullaan lähellä loppua kun basisti Mark Perro tinttaa monitoreihin nojanneesta Jack Danielsista tasoittavat hömpsyt ja rumpali Rich Samis käynnistää motorisoidulla Neu!-kompilla Leave Homen päätösbiisi Night Landingin. Yksinkertaistettujen soundien vuoksi sekin lähtee vähän tukkoisesti käyntiin, mutta paranee kummasti edetessään kun jätkät kiristävät intensiteettiruuvia salakavalasti kasvaneen grooven ympärillä. Keskelle on sovitettu kokonaan uusi väliosa jossa lauluvuoro vaihtuu kuin Circlellä konsanaan. Taitoa ja visiota selvästi on enemmän kuin alkuillasta nähtiin.
Kasvava momentum ei kuitenkaan nosta iltaa encoreen asti. Epämääräisesti loppuneiden kappaleiden välissä ei ole paljoa aplodeerattu, eikä surkastuneita taputuslihaksia herättelevä pienilukuinen mutta sitkeä yritys riitä tuomaan Miehiä levynmyyntiboksia etäämmälle.
Pistetään pettymys tällä kertaa hankalien olosuhteiden piikkiin, ei ole vaikea kuvitella etteikö tämän tyyppinen sofistikoituneen aivoton kaljoittelumusiikki pystyisi räjäyttämään pankkia sopivan riehakkaana perjantai-iltana. Sitä odotellessa.