The Legendary Barkin’ Benny – “koneistettua, mukaansatempaavaa raivoa”

(Omakustanne / Canin Frenzy 2022)

Tuntemattomuudesta täytenä yllätyksenä eteen tuleva ja eetteristä kajahtava kotimainen Barkin’ Benny on energinen yllätys. Waltarin, Ministryn, Necro Facilityn ja Clawfingerin fuusion tyyppistä, punk-henkistä industrial-elektroa sävytetään välillä banjolla, välillä dubstep-elementeillä. Pääosaa koko auditiivisessa sirkuksessa näyttelee multi-instrumentalisti-tuottaja-huutaja Benny Majabacka räyhäkällä otteellaan. Vuosien varrelta Benny on ehkä jollekulle alan tietäjälle ennestään tuttu turkulaisen HC-stoner-yhtye Dust Eater Dogsin laulaja-kitaristina.

Avausraita “Silver Seasin” tajuntaan porautuva banjokuorrutus ja vastustamaton hevidiskobiitti pakottavat persauksen ylös penkistä. “The Tanninimin” kraut-viitteinen kiireinen poljento pistää entuudestaan vauhtia koneeseen. “500 MPH” tuo itämaisine darkwaven suuntaisine metallisine tuulahduksineen mieleen elektronisemman Samaelin. Turun musiikkielämän monitoimimiehen Mark Bertenyin komean notkeilla kertosäelauluilla ja Bennyn pojan Leon Majabackan veikeillä funk-torvilla feattaama, musiikillisesti Garbage – U2-osaston vaihtoehtoisen popahtavissa tunnelmissa groovaileva “Termites” sekä neo-gootahtavien kosketinmattojen varassa hämähäkin seiteistä roikkuva “Limbo” ovat kokonaisuudesta eniten irralleen jääviä kappaleita. Jälkimmäisessä näistä melodisempi laulusovitus olisi vienyt kappaletta huomattavasti version geneeriseksi jäävää huutolaulua toimivampaan suuntaan.

Albumin B-puoli koostuu köytännössä (yhdessä albumin avausraidan kanssa) Tammikuussa EP:nä streamauspalveluissa julkaistusta kuuden biisin EP:stä. “Shaving Without A Mirror” banjoine ja vahvoine melodramaattisine melodialinjoineen henkii vahvaa länsinaapurista tuttua Covenant (Ruotsin elektropioneeri, ei saman niminen norjalainen bläkkisyhtye) -tyyppistä, taivaita tavoittelevia tunnelmia. Vladimir Putinille ja kaltaisilleen, pöhöttyneille varkaille omistettu, hienoilla, melankolisilla taustalaulumelodioilla vahvistettu “Botox Rock” tuo mukaan dubstep-vivahdetta mutta jää sovituksena hieman ohkaiseksi ja vajaaksi potentiaalistaan.

Daruden “Sandstormille” kuittaileva “Shitstorm” toimii parin promillea verenkierrossa diskopallon alla varmasti hyvin, mutta jää tällaisenaan, jäykähköstä rytmiikasta kärsivänä levyversiona varsin keskinkertaiseksi post-tekno-EDM-paukutukseksi. Jyrkemmät, ylitse vyöryvät drone-murinat Author & Punisherin tyyliin olisivat ehkä tuoneet molempiin edellämainittuihin kappaleisiin vielä enemmän vääntömomenttia ja kappaleiden grooveen alleen liiskaavaa painoa, jota yhtyeeltä toivoisi tulevaisuudessa hyödyntävän. Albumin parhaimmistoon nousee Harri Heikkasen karjahtelema (mukana myös feattaamassa “Botox Rockissa“), kokonaisuuden mukaansatempaavimman ja väkivaltaisimman biitin omaava, vihaisen industrial-metallinen “Phantom Of The Soap Opera”. Päätösnumero “The Lake Of Lilies” on aurinkoisena, hymnimäisenä outrona aurinkoisen ristiriitainen päätepiste. Kirkkourkuteemaa ja triolipohjaista kiipparilooppia kauniisti yhdistelevä ja Bennyn maaniselle, särötetylle karjunnalle vahvaa kontrastia antavaa kappaletta olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin.

“The Legendary Barkin’ Benny” on oiva vaikkei kokonaisuutena ehyt debyyttialbumi. EP:nä paketti toimi jo ihan kiitettävästi. Kokemusta ja näkemystä tuotantotiimillä on selvästi vaikka muille jakaa. Kun seuraavalle levyn kappalemateriaalista saa yhtä tasokkaan mutta tyylillisesti vielä hieman yhtenäisemmän ja tuotannosta jyräävämmän, ovat palaset Bennyn haukulla paremmin kuin kohdallaan. Kolme ja puoli pistettä pyöristyy ylös neljään.

4 / 5