The Darkness, tuo puuttuva lenkki kiimaisen Kissin ja bilettävän Queenin välistä, on julkaissut uuden albumin. Samalla paluun tehnyt ryhmä katkaisee seitsemän vuoden mittaiseksi venähtäneen levytystaukonsa, mutta onko yhtyeen räväkälle glam rockille yhä tilausta 10-luvulla?
Vaatii paljon pokkaa avata levy biisillä, jossa todetaan kuinka jokainen mies, nainen ja lapsi ”wants to… suck my cock”, ja tämä toteamus päästetään ilmoille kirkkaalla falsettiäänellä tietysti. Yhtyeen ja sen musiikin aitoudesta olisi helppoa alkaa nillittämään, mutta jos tämän riehakkaan bändin hyväksyy omana itsenään, niin onhan Hot Cakes kiitoksensa ansainnut albumi.
[youtube wAQhHSw6KFk]
Vuoden 2012 The Darkness on juuri sitä samaa glamin räiskettä kuin vajaa kymmenen vuotta sitten. Kitara räimii maisemaan riffejä, joista tulee toistuvasti mieleen toisten yhtyeiden suuret hitit ja vokalisti Justin Hawkins vetää seremoniamestarin roolinsa läpi täysin pistein. Herran kirkuminen, mylviminen ja voimakas laulu saavatkin hymyn nousemaan lähes väkisin huulille. Sinkkubiisit Everybody Have a Good Time ja Nothin’s Gonna Stop Us kertovat jo silkoilla nimillään kaiken oleellisen ja vaikka kaikki kappaleet eivät osu aivan kohteisiinsa, niin kyllähän Hot Cakes viihdyttää.
[youtube lEhgNW-l2Ys]
Albumin loppupuolen kirkkain saavutus on positiivisella ja raikkaalla tavalla queenimäinen Forbidden Love, jonka melodia ja koukkuisuus tekevät siitä takuuvarman kestokeikkahitin. Aivan onnistuneeksi ei voi sen sijaan luonnehtia versiota Radioheadin upeasta Street Spirit (Fade Out) -helmestä, jossa lähes kaikki oleellinen on onnistuttu hukkaamaan aivottomaan glamin loisteeseen.
[youtube Hkmno7nNWTg]
Hot Cakes on parhaimmillaan miltei täydellinen bilelevy, jota voi – ja pitää – luukuttaa nupit kaakossa. Levyllä on heikkoutensa, mutta luulen että maailma on hiukan parempi tai ainakin hauskempi paikka kun The Darkness on täällä taas.
3/5
[spotify uri=”spotify:album:4gvvAVJ7srm6YNGEGxpdil”]