Vihainen ja tiukka punkin kapinaa ylläpitävä amerikkalaisyhtye The Casualties soittaa helmikuussa 2019 kaksi keikkaa Suomessa. Kadun terävät äänet kolisevat maanantaina 25. helmikuussa Tampereen Klubilla ja tiistaina 26. helmikuuta Helsingin On the Rocksissa.
Vuonna 1990 New Yorkissa perustettu kopla on potkaissut uransa aikana ulos yksitoista pitkäsoittoa, joista viimeisin, Written in Blood on uunituore. Levy konkretisoi The Casualtiesissa tapahtununeen muutoksen: laulaja Jorge Herrera on vaihtunut David Rodrigueziin, jonka keesi ja ääni kestävät paineen kuin paineen.
Vaikkapa GBH, The Exploited ja Discharge ovat aina läsnä, kun The Casualties avaa kapinaisen arkkunsa. Punk’s not Dead saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta The Casualties todistaa, että lauseella on yhä ja aina painoa ja merkitystä.
KEIKAT
ma 25.2.2019 Tampere, Klubi (liput alk. 15 e/18 e ovelta)
ti 26.2.2019 Helsinki, On the Rocks (liput alk. 15 e/18 e ovelta)
Ennakkomyynti Tiketti
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.