Freedom Festival
Tampere
1.–2.7.2016
Keskikesä on vilkasta aikaa Tampereella. On South Parkia, Metal Meetingiä, Tammerfestiä, Swäg-festivaalia, Tammerkosken sillalla ja viimeisimpänä mukaan tulee Ratinan suvannossa ensimmäistä kertaa järjestetty Freedom Festival.
Freedom Festival on kuin – kuten Laineen Kasperikin välispiikissään mainitsi – pienimuotoinen Flow-festival. Muita hengenheimolaisia löytyy niin ikään Helsingistä Sidewaysista ja Turun H2ö:stä. Siinä missä edellä mainitut leveilevät joko isoilla nimillään tai runsaalla oheistoiminnallaan, keskittyy Freedom enemmän itse pääasiaan eli monipuoliseen genrerajat rikkovaan musiikkitarjontaan.
(Huom! Pienet kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla niitä.)
Death Hawks
Laineen Kasperi & Palava Kaupunki
Elf Kid
Risto
Little Simz
Asa & Band
Saimaa syleili taivaita
Perjantain pääesiintyjäksi oli bookattu Saimaa. Tehosekoittimesta tutun Matti Mikkolan suuruudenhullu projekti kerää lavalle samaan aikaan 14 soittajaa ja yhden tanssijan. Hapsutakissaan kitaraa soittava pääjehu näyttää tipahtaneen väärälle vuosikymmenelle, ja samalta kuulostaa musiikkikin – hyvässä mielessä.
Pepe Willbergin kanssa julkaistun levyn jatkoksi Saimaa on julkaissut albumillisen covereita Matka mielen ytimeen -otsikolla. Keikka alkoi alkuperäisestä reilusti poikkeavalla näkemyksellä Dingon Levottomasta tuhkimosta. Vartin mittainen polveileva proge-eepos vetää liki sanattomaksi; biisin jälkeen Mikkolalla sanottavaa tosin riittää senkin edestä. Lapasesta lähtevä monologi kestää vähintään keskiverron pop-biisin verran, vaikka sisällön voisi tiivistää yksinkertaisemmin: soitto kulkee, fiilis on huikea ja tämä hetki on ainoa, mikä merkitsee.
Fiilis välittyy myös yleisön puolelle. Hurjassa tikissä oleva bändi painaa sata lasissa, ja sen käsittelyssä lähtisi mikä tahansa biisi lentoon. Kuplettilaulaja Esa Pakarisen alun perin tulkitsema Lentävä kalakukko, Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija ja Willbergin Näillä kaduilla puhdistavat pöydän. Saimaa on väärässä ajassa ja väärässä paikassa, mutta silti juuri siellä missä pitääkin. Mykistävän hieno esitys!
Horse Attack Sqwad
Lapinpolthajat
Räpin, hiphopin, indien ja psykedelian tasapainoksi tarvitaan jotain raakaa, alkukantaista ja päin näköä iskevää. Tätä osastoa edusti Freedomissa erityisesti Lapinpolthajat.
Jo ennen vuosituhannen vaihdetta perustettu, joskin uransa alkutaipaleella hajonnut ja sittemmin uudestaan kasattu ryhmä soittaa Laituri-lavalla lyhyen, mutta sitäkin räkäisemmän setin, jossa kuullaan pienimuotoiseksi hitiksi noussut Espooseen, jonka sanoma tiivistyy yhteislauluun soveltuvassa kertosäkeessä: nyt mennään Espooseen / kakkaamaan uima-altaaseen.
Lapinpolthat ei turhia aikaile vaan paiskoo menemään – sinne päin, mutta täysillä ja ilman armoa – ja lopettaa soiton vajaan puolen tunnin jälkeen. Se riittää todisteeksi ryhmän iskukunnosta, ja se on kova.
Iisa
French Films
Kriso
Sara
Plutonium 74 ja Atomirotta järkkäsivät bileet
Omalla tavallaan hippeilyn ytimessä oli myös lauantaipäivän piristäjksi noussut Plutonium 74. Vetävä rytmi, torvet, sopivasti polveilevat ja poukkoilevat kappaleet ovat kuin luotuja festareita varten. Kun kelikin hellii, on meininki mitä maittavin.
Keskimääräistä sankemman yleisöjoukon keikalleen haalinut ryhmä soittaa ja ilakoi ja saa fiiliksen tarttumaan satunnaisenkin ohikulkijan puseroon. Elinvuosiinsa nähden vaatimattomasti levyjä tehtailleella orkesterilla riittää kuitenkin iskusävelmiä, joiden ansiosta Ratinan tanner muuttuu hetkessä tanssilattiaksi.
Atomirotta on ansainnut mainetta tiukkana keikkajyränä, jonka menestys on perustunut aina vain suurempien lavojen valloittamisen sijaan pienempien salien koluamiseen. Fanipohjaa silti riittää, sen todisti Ratinassa vedetty hikinen veto.
Notkeana rottana aiemmassa yhtyeessään tunnettu Mikko Sarjanen on yhdistänyt tuoreimmalla kokoonpanollaan voimansa Rane Raitsikan kanssa. Kemia toimii etenkin livenä: Sarjanen hoitaa laulupuolen ja heiluu paita hiestä märkänä. Raitsikka taas laukoo välispiikeissä omia heittojaan ja yllyttää bändiä alku- ja välijameihin – ja toki mies myös osaa soittaa kitaraa!
Runsaasti radiosoittoa saanut Nenä vie villitsee kansaa, mutta vielä kovemman vastaanoton saa Pöhinää. Kappaleen aikana lavalle nousee myös Nekalan oma poika, Hannibal. Raitsikka ja Sarjanen uhoavat, että aina heidän esiintyessään paistaa aurinko. Sattuman oikusta tapahtuman ainoat harvalukuiset sadepisarat tulevat alas taivaasta vain minuutteja Atomirotan esiintymisen jälkeen.
Teksti-TV 666 pisti pitin pyörimään
Teksti-TV 666 hurmaa paitsi nimellään myös kitaristien määrällä. Kun viisi kitarista ja basisti ahdetaan kera rumpalin ei-niin-suurelle lavalle, syntyy väistämättä yhteentörmäyksen riski. Asetelma toisaalta vain pukee yhtyettä, jonka musiikki on täynnä kitaravyörytyksestä syntyvää sähisevää jännitettä.
Oma viehätyksensä on rujonkauniin musiikin ja yllättävän heleiden lauluäänten yhteispelissä. Ei olisi ihme, mikäli myös näiden miesten kotistereoissa soisi toisinaan Beatles.
Vaikka eroja on vaikka millä mitalla, on Teksti-TV 666:ssa jotain samaa kohtuuttomuutta kuin Saimaassa. Se mikä riittää monelle muulle, on vasta alkua näille yhtyeille. Päälle kymmenen minuuttia kestävä Kuusitoista vuotta sitten käy mainioksi todisteeksi Tekstareiden osaamisesta.
Keikkailu ja kehuja keränneet julkaisut ovat tuoneet yhtyeen entistä suuremman väen tietoisuuteen: lavan edustalla syntyi keikan aikana pitti, mikä kielii paitsi musiikin voimasta myös siitä, että biisit osataan jo kiitettävästi ulkoa.
Scandinavian Music Group
Circle – Hulluja miehiä ja räkäistä menoa
Circle sai urakoida tosissaan. Ennen Freedomin sunnuntain keikkaa oli yhtye ennättänyt esiintyä jo Tuska-festivaalilla. Tiukka rupeama ei yhtyeen lihaksia juuri poltellut, sillä lopputuloksena oli ehkä festivaalin tiukin keikka.
Jumituksen, hevimetallin, progen, punkin, jazzin, taidehäröilyn ja oikeastaan kaiken mahdollisen musiikkiinsa ja esitykseensä yhdistävä ryhmä on pakko kokea livenä. Muuten ei voi ymmärtää Mika Rätön mielipuolista karismaa. Mies laulaa, elehtii ja muuntautuu lavalla kuin sormia napauttamalla mielipuolisesta laulajasta muuten vain puolihulluksi ja takaisin. Maneerit ja temput, mukaan lukien mestatuksi tuleminen, toistuvat keikoilla, mutta mestarin edesottamuksia on kunnia katsella kerta toisensa jälkeen.
Circle on kuitenkin ennen kaikkea yhtye – armottoman kova ja saumattomasti yhteen soittava. Tunnin rypistykseen mahtuu liki koko musiikkimaailman kirjo, jos pieni liioittelu sallitaan. Metalliuniformuihin, niittirannekkeisiin tai sitten vain takaa revenneisiin housuihin pukeutuneet porilaiset saavat hulluimmatkin ideat toimimaan. Circle jos mikä on kokonaisvaltainen elämys.
Freedomilla on tilausta
Freedom keräsi ensimmäisenä vuotenaan yhteensä noin 3 800 kävijää. Paikan päällä väkimäärä vaikutti ehkä vähäisemmältä, mutta sen selittänee osin lukuisat kiinnostavat yhtyeet, jotka hajauttivat yleisömäärän lavojen ja eri kelloaikojen mukaan pienemmiksi ryhmiksi. Suurimman yleisömäärän taisi kerätä Scandinavian Music Group, mutta silloinkin liikkuminen oli helppoa eikä ketään tarvinnut tuuppia pois tieltä.
Ahtainta oli laivalavalla, joka täyttyi esimerkiksi Riston aikana niin äärimmilleen, ettei paatille voinut enää ottaa enempää väkeä. Onneksi artistien seuraaminen onnistui aivan mainiosti myös rannalta käsin.
Ainoa selvä miinusmerkki tulee ongelmista, jotka koskevat montaa muutakin pienelle alueelle levittäytynyttä festaria. Kun isommalla lavalla tuutataan lujaa, jää pienempien lavojen musiikki helposti kakkoseksi. Tästä kärsi muun muassa Player’s Boatilla soittanut Jukka Nousiainen.
Toisinaan tuli tunne, että lavojen eteen olisi suonut pakkautuvan enemmän väkeä. Toisaalta vaakakupissa painaa yleinen viihtyvyys, jonojen vähäisyys ja liikkumisen helppous: Kun halusi oluen, sai sellaisen nopeasti. Bajamajoissa saattoi pistäytyä pikaisesti, eikä nälkään tarvinnut kuolla ruokapisteiden jonoissa.
Ruokapuoli noudatteli vastaavien festareden linjaa: tarjolla oli falafeleja, meksikolaista katuruokaa ja käsityöläisolutta. Maistuvaa, mutta hieman tyyristä.
Kun sääkin suosi festareita, on helppo todeta viikonlopun onnistuneen siinä määrin hyvin, että vastaavalle tapahtumalle suo jatkoa. Tampereen kesä alkaa olla täynnä tapahtumia, mutta vaihtoehtomusiikkifestivaalille luulisi riittävän kysyntää.
Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat ja video: Olli Koikkalainen
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.