Taiminen : Tiskin alta – “Perinteikkäästi, omin ehdoin”

Viikatteen Arvona parhaiten tunnettu ja Koljosen Tiekiista sekä ATK -yhtyeistä tuttu kitarataituri (Ari) Taiminen on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa, “Tiskin alta“.

Saatekirjeessä Taimisen kerrotaan kirjoittaneen omia biisejä pöytälaatikkoon pitkin muusikon uraansa, vaikkakin suuri osa tuotannostaan onkin valjastettu vuosien varrella pääbändiensä tarpeisiin. Vuonna 2019 hahmottunut albumi alkoi hiljalleen muotoutua yhteistyössä Kumikamelin, Tekramütischin, Eläkeläisten ja ATK:n Toppo Koposen kanssa.

Albumi on pääosiltaan akustinen, ja hyvä niin. Tämä on tarpeen etenkin pesäeron tekemisen takia enemmän tai vähemmän räminäpainotteisten yhtyeittensä musiikilliseen ilmaisuun. Ilahduttavinta Taimisen biiseissä on ilmavat ja tehokkaasti tarttuvat, iskelmävetoiset melodiat ja etenkin parit lennokkaasti mukaansa riuhtaisevat kertosäkeet.

Tarttuvimmista biiseistä malliesimerkkinä mainittakoon modernin iskelmällinen avausraita “Charlene”, reipastempoinen, järisyttävän tarttuvan kertosäkeen omaava outlaw-kantri “Väärä mies” sekä komeasti kajahtava proge-otteinen tango “Saduton maa”.

B-puoli onkin sitten edeltäjäänsä maalailevampaa tavaraa. Puoliskon avaava videobiisi “Pääskyt lentää matalalla” on silkkaa punkisti roiskaistua Baddingin aikaista Agentsia. “Sato / kato” taas juontaa komean mahtipontisuutensa varhaisen Suomi-progen ja Hectorin musiikillisesta perinnöstä.

Välillä levyä kuunnellessa mielen valtaavat johdonmukaiset assosiaatiot Kasevaan ja Leevi And The Leavingsiin. Välillä tahallisia tai tahattomia viitteitä löytyy myös pääosasta sanoituksista vastaavan Koposen vinompiin bändeihin ja niiden lyyrisiin tuotoksiin, kuten koomisen maaninen “Liha ja teräs” ja leppoisan kohtalokas päätösbiisi “Tervaa ja höyheniä”. Onneksi homma ei sentään missään kohtaa karkaa koposmaiselle pöljyilylle tyypilliseen tapaan käsistä vaan säilyy hyvin lestissään.

Albumin tuotantopuoli on hellyttävän kotikutoinen, mutta jättää toisaalta myös toivomisen varaa. Miksauksen puolesta äänimaiseman keskiössä pääroolissa olevat akustiset kitarat ja mandoliini soivat paikoin turhankin taustalla ja kolkohkon kovalla soundilla. Biisien välillä liikaakin laadultaan vaihteleva rumpu-bassomiksaus on lisäksi paikoin demomaisen kuuloinen ja dominoi äänimaisemaa liiankin kanssa. Jos albumi soisi astetta tai toista selkeämmin erotellusti, pehmeämmin ja huolitellummin miksatusti, voisi teokselle antaa kertaheitolla yhden pinnan lisää.

Parissa biisissä Taimisen nasaaliisti vetämät, korkeammat laulusuoritukset hakevat vielä parasta kuulauttaan ja vaikuttavuuttaan. Tietysti laulutekniikka on tämän sorttisissa biiseissä heti heittäytymisen jälkeen se merkityksellisin asia koko paketin toimivuuteen nähden. Paikoin Taimisen äänessä on jämäkkääkin puskua ja soundia, mutta paikoin se jää ohueksi. Laulutekniikan lisää treenaaminen ei ehkä olisi näinkin pieteetillä tehtyjen iskelmävetoisten biisien tulkitsemista varten Taimiselle ollenkaan pahitteeksi saadakseen biisien pääinstrumentin soimaan entistä tasalaatuisemmin, kirkkaammin ja puhtaammin.

Yhtä kaikki “Tiskin alta” -albumi on kelpo ja itsenäistä näkemystä huokuva pelin avaus raskaamman kotimaisen rockin pitkän linjan tekijältä. Teoksesta aistii vaivatta aidon rakkauden kotimaista kevyen musiikkin perinnettä ja tee-se-itse-asennetta kohtaan.

3/5