Tag: The Sounds

  • Mando Diao ja The Sounds saapuvat kesällä Alls Sea Poolille

    Mando Diao ja The Sounds saapuvat kesällä Alls Sea Poolille

    #allasseapool

  • The Sounds saapuu jälleen Suomeen, nyt kahdeksi illaksi Kaapelitehtaalle

    The Sounds saapuu yli kahden vuoden tauon jälkeen klubikeikoille Suomeen: huippusuosittu ruotsalaisyhtye esiintyy mittavan Euroopan kiertueensa päätteeksi Helsingissä Kaapelitehtaalla perjantaina ja lauantaina 2.-3. maaliskuuta! The Sounds on luvannut soittaa molempina konsertti-iltoina toisistaan poikkeavat setit. Kaksi lämppäribändiä, dj:t sekä perjantai-illan jatkoklubi täydentävät koko viikonlopun kestävät bileet. Keväällä neljännen studioalbuminsa ”Something to Die For” julkaissut The Sounds […]

  • Reckless Love ja Baseballs yllättivät: Ankkarockin sunnuntai

    Korso, Vantaa, 15.8.2010 Sunnuntaina saavuin paikalle parahiksi juuri ennen kotimaisen yllättäjän, Reckless Loven keikkaa. Tsekkasin bändin läpällä Ruisrockissa ja tuolloin pojat yllättivät minut täysin energisellä live-esiintymisellään. Iskussa oli bändi tälläkin kertaa, edes melko jähmeä yleisö ei tuntunut menoa lavalla haittaavan. Bändi tarjoili reteän setin täynnä kasarinostalgiaa, liian kireitä housuja ja täydellistä heittäytymistä. Setin edetessä alkoi […]

  • Ruisrockin lauantai oli suomalaisten juhlaa

    Lauantai on perinteisesti Ruisrock-päivistä vilkkain eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. Tästä pitivät huolen myös bändit: The Baseballs, PMMP sekä odotetun comebackin tekevä Don Huonot. Kaikkiaan Ruissalon luonnonkauniille alueelle ahtautui lauantain aikana noin 30000 ihmistä. Oma päiväni alkoi silti aavistuksen marginaalisemmissa merkeissä. Pienimmälle Converse-lavalle nousi kellon kahden maissa Manna, jolta olin aiemmin todistanut paikallisessa levykaupassa vedetyn […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.