Korso, Vantaa, 15.8.2010
Sunnuntaina saavuin paikalle parahiksi juuri ennen kotimaisen yllättäjän, Reckless Loven keikkaa. Tsekkasin bändin läpällä Ruisrockissa ja tuolloin pojat yllättivät minut täysin energisellä live-esiintymisellään. Iskussa oli bändi tälläkin kertaa, edes melko jähmeä yleisö ei tuntunut menoa lavalla haittaavan. Bändi tarjoili reteän setin täynnä kasarinostalgiaa, liian kireitä housuja ja täydellistä heittäytymistä. Setin edetessä alkoi yleisökin herätä koomastaan.
Hyvästä menosta huolimatta oli Recklessin encore pakko jättää tällä kertaa väliin, sillä tuli kiire Korsolavalle, missä Jenni Vartiainen oli juuri aloittamassa ensimmäistä Ankkarock-keikkaansa ikinä. Provinssin keikan laimeasta alusta ei ollut tällä kertaa tietoakaan, tämä keikka oli loistava alusta loppuun. Jennin ääni on sanalla sanottuna ihana ja tänään nainen kuulosti jotenkin erityisen hyvältä. Yleisöä oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta saapunut paikalle runsaasti, mitä artisti itsekin kiitteli. Etenkin uudehko hitti Nettiin sai allekirjoittaneen kananlihalle. Tämä oli omasta mielestäni ehdottomasti koko Ankan paras keikka.
Seuraava tsekkaamisen arvoinen bändi oli sitten Disco Ensemble. Tämä Ankan keikka ei mielestäni vetänyt vertoja bändin loistaville vedoille Provinssi ja Ruisrockissa, ja koska DE on nyt tänä kesänä tosiaan tultu nähtyä jo moneen otteeseen, päätti joukkomme yhteistuumin siirtyä jammailemaan The Baseballsin tahtiin Puistolavalle.
The Baseballsin keräämää yleisömäärää katsellessa on uskomatonta ajatella, että vuosi sitten tästä bändistä ei kukaan ollut kuullutkaan. Tästä bändistä voi olla montaa mieltä, mutta totuus on että livenä bändi on loistava. The Baseballs on juuri täydellinen bändi soittamaan lavalla aurinkoisena kesäpäivänä festareilla, jonne ihmiset ovat nimenomaan tulleet pitämään hauskaa. Kun yleisöön menee oikeanlaisella, ei liian vakavalla asenteella, on tämä bändi hauskaa katseltavaa.
The Baseballsista siirryimme suoraan Rocklavalle tsekkaamaan Mokomaa. Pakko myöntää, että tässä oli kyllä yksi sunnuntain ehdottomasti kovimmista keikoista. Lavan edusta oli täynnä yleisöä ja niin uudet kuin vanhatkin biisit saivat fanien nyrkit heilumaan ilmassa. Mokomaa en ole paljoakaan tullut koskaan kuunnelleeksi, mutta tästä huolimatta nautin keikasta täysillä.
Mokoman jälkeen kuuntelimme hetken jenkkiläistä Against Me!:tä, joka oli valitettavasti melkoinen pettymys. Välispiikkien täydellinen puuttuminen häiritsi, ja biisit kuulostivat kaikki liian samanlaisilta. Tämä ei kauaa jaksanut kiinnostaa ja siirryimme taas tutkimaan ruokakojujen tarjontaa.
Brittiläinen, kovasti odotettu Enter Shikari taas yllätti positiivisesti. Bändi oli yksi energisimmistä mitä olen pitkään aikaan lavalla nähnyt, sääliksi kävi kuvaajia jotka yrittivät pysyä menossa mukana. Yleisö villiintyi täysin ja bändikin tuntui nauttivan lavalla olosta täysin rinnoin. Itselleni keikan kohokohta oli lempibiisini, No Sssweatin kuuleminen viimein livenä, se toimi juuri niin hyvin kun olin etukäteen kuvitellutkin.
Sunnuntain päätti omalta osaltani Suomessa ahkerasti ravaava supersuosittu The Sounds. Henkilökohtaisesti en The Soundsista niinkään välitä, mutta pakko myöntää että loistavan keikan vetivät. Yleisö olisi voinut olla isompikin, mutta muuten en keksi keikasta oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Nuorehko yleisö tanssi uskollisesti joka ainoan biisin tahtiin. Maja Ivarssonia ei turhaan kehuta yhdeksi aikamme parhaista naisesiintyjistä, sen verran itsevarma ja upeaääninen esiintyjä hän nimittäin on. Mielenkiintoisemmankin pääesiintyjään olisi tietenkin voinut valita, mutta toisaalta The Sounds selkeästi miellyttää massoja.
Yhteenvetona tämän vuoden Ankkarock oli varsin mukiinmenevä festarikokemus. Artistitarjonta oli mukavan monipuolinen. Etenkin kotimaisten artistien valinnoissa oli onnistuttu loistavasti ja lähes jokainen tämän Ankan parhaimmista keikoista olikin mielestäni kotimaisen artistin, mikä oli erittäin positiivinen yllätys.