Tag: norwegian
-

Synapoppari Sea Change saapuu Suomeen
Helsingin Korjaamo-klubin Kulmasalissa koetaan perjantaina 16. tammikuuta uuden sukupolven elektronisen musiikin tekijöiden kohtaaminen, kun ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva norjalaisyhtye Sea Change esiintyy Pintandwefallista tutun Ringa Mannerin eli The Hearingin seurassa. Sea Change on 80-luvun lopulla syntyneen norjalaisen Ellen A. W. Sundesin alter ego, joka soittaa aavemaista synthpopia ja loopien pohjalle rakentuvaa elektronista musiikkia. KEIKKA Pe […] -

Indierokkari Kakkmaddafakka saapuu kolmelle Suomen-keikalle
Tanssittavaa indierockia soittava Kakkmaddafakka saapuu talvella ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Viime kesänä odotetun esiintymisensä Flow-festivaaleilla viime hetkellä perunut norjalaisyhtye nousee Tavastian lavalle torstaina 5. helmikuuta, ja kahtena seuraavana iltana ovat vuorossa keikat Turun ja Tampereen Klubeilla. Kymmenen vuotta sitten Bergenissä perustettu Kakkmaddafakka saavutti läpimurron ”Hest”-kakkosalbumiltaan (2011) löytyvällä ”Restless”-hitillään, joka on julkaisustaan lähtien ollut voimasoitossa Suomenkin […] -

Norjalainen punkbändi Honningbarna heittää Tampere-Oulu-Joensuu-Jyväskylä-rundin
Ensi vuoden alussa uutta materiaalia julkaiseva Honningbarna soittaa tammikuussa neljän konsertin Suomen-kiertueen. Norjalainen punkrock-bändi nähdään keskiviikkona 28. tammikuuta Tampereen Klubilla ja seuraavina kolmena iltana Oulun 45 Specialissa, Joensuun Kerubissa ja Jyväskylän Lutakossa. Kotimaansa menestyksekkäimpiin punkrock-bändeihin kuuluva Honningbarna nousi maineeseen ”La Alarmane Gå” -debyyttialbumillaan (2011), joka palkittiin Norjassa Grammyja vastaavalla Spellemannsprisen-patsaalla vuoden parhaana rock-levynä. Menestystarinaa jatkoi […] -

Turbonegron juhlakiertue saapuu Suomeen
Norjalaisbändi Turbonegron 25-vuotista uraa juhlistava kiertue saapuu itsenäisyyspäivän aattona perjantaina 5. joulukuuta The Circus -klubille Helsinkiin. Liput Suomessakin valtaisan suositun deathpunk-yhtyeen juhlakeikalle tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 8. syyskuuta. Oslossa vuonna 1989 perustettu Turbonegro nousi kansainväliseen kulttimaineeseen neljällä 90-luvun albumillaan, joista varsinkin ”Ass Cobra” (1996) ja ”Apocalypse Dudes” (1998) sinetöivät bändin aseman punk- ja metallifanien suosikkina. […] -

Norski-HC:ta Bar Looseen, Barren Womb ensi kertaa Suomeen
Norjalainen hardcore-duo Barren Womb saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen levynjulkistamiskiertueellaan. Yhtye esiintyy Helsingin Bar Loosessa torstaina 29. toukokuuta. Trondheimissa vuonna 2011 perustettu Barren Womb koostuu vain kahdesta muusikosta, vokalisti-kitaristi Tony Gonzahlista ja rumpali Timo Silvolasta. Hardcoreen ja noise punkiin sekoitetaan sulavasti elementtejä black metalista, rockista ja kantrista yhtä lailla, ja yhtyeen musiikissa voikin kuulla vaikutteita niin […]



