Tag: lo-fi
-
Lust for Youth saapuu Suomeen
#LustForYouth #RedderBand -
Ruotsalainen Summer Heart ensi kertaa Suomeen
Dream pop -vaikutteista chillwavea ja lo-fi-henkistä elektronista synthpoppia esittävä ruotsalainen Summer Heart saapuu lauantai-iltana 29. marraskuuta ensimmäiselle Suomen-keikalleen Kuudennelle Linjalle Helsinkiin. Illan aikana lavalle nousevat myös helsinkiläinen elektropop-kaksikko White Balance sekä levymusiikista vastaava Uusi Perjantai -klubin DJ OttoPetteri. Summer Heart -taiteilijanimen takaa löytyy ruotsalaisen tuottaja-artisti David Alexander, jonka hittisinglejä ”I Wanna Go” ja ”U Got […] -
Satoja levyjä julkaissut lo-fi-pioneeri R. Stevie Moore saapuu Suomeen
Valtaisan tuotteliaana muusikkona tunnettu yhdysvaltalainen R. Stevie Moore konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 23. toukokuuta. Uransa aikana satoja albumeja indiepopista punkiin ja elektronisesta musiikista psykedeliarockiin julkaissut lo-fi-pioneeri on toiminut keskeisenä innoittajana esimerkiksi Guided By Voicesin ja Ariel Pink’s Haunted Graffitin kaltaisille bändeille. R. Stevie Moore (s. 1952) on viettänyt koko elämänsä musiikin parissa. Nashvillelaisartistin isä […] -
Lydia Lunch saapuu Korjaamolle Retrovirus-yhtyeensä
New Yorkin vaihtoehtokulttuurin keskeisiin toimijoihin jo vuosikymmeniä kuulunut Lydia Lunch saapuu nykyisen Retrovirus-yhtyeensä kanssa Helsinkiin. Viime kesänä poikkitaiteellisen konsertin Kuudes Aisti -festivaaleilla esittänyt artisti soittaa tällä kertaa no wave- ja punk-vuosiin keskittyvän keikan. Korjaamolla perjantai-iltana 7. maaliskuuta toteutuvan Lydia Lunch Retrovirus -konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä. Jo 1970-luvun lopulla kulttimainetta nauttineessa no wave […] -
Midlake saapuu Suomeen, uusi levy marraskuussa
Indierockia ja folkia tyylikkäästi yhdistelevä texasilaisbändi Midlake saapuu keväällä Suomeen. Marraskuussa uuden albuminsa ”Antiphon” julkaiseva yhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa tiistaina 18. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 10. lokakuuta Lippupalvelussa. Midlaken läpimurto tapahtui vuonna 2006 julkaistulla kakkoslevyllä ”The Trials Of Van Occupanther” ja erityisesti indiehitillä ”Roscoe”. Neil Youngiin, Fleetwood Maciin ja Flaming Lipsiin vertauksia […] -
Lost in Musicin kansainvälisiä vieraita myös klubikeikoille Helsinkiin
Lokakuun puolivälissä Suomeen saapuu useita ulkomaisia nousevia artistikykyjä. Ruotsalainen Miriam Bryant, virolaiset Elephants From Neptune ja Odd Hugo, tanskalainen Shiny Darkly ja latvialainen Alise Joste soittavat Tampereen Lost in Music -festivaalien ohella myös klubikeikat Helsingissä. MIRIAM BRYANT (SWE) Pe 18.10.2013 Helsinki, Kuudes Linja La 19.10.2013 Tampere, YO-talo, Lost in Music Suomalais-brittiläisten vanhempien Ruotsissa kasvanut tytär […] -
Tanskalainen Shiny Darkly saapuu Suomeen
Tummasävyistä post-punkia ja psykedeliavaikutteista shoegazea soittava Shiny Darkly saapuu lokakuussa esittäytymään Suomeen. Musiikkimedioissa ympäri maailmaa kuhinaa herättänyt tanskalaislupaus esiintyy perjantaina 18. lokakuuta Helsingissä Bar Loosessa, ja seuraavana iltana on vuorossa konsertti Tampereen Doriksessa osana uusia kykyjä esittelevää Lost in Music -festivaalia. Parikymppisten tanskalaismuusikoiden muodostama Shiny Darkly on lyhyessä ajassa kerännyt vertauksia moniin hyvin erilaisiin yhtyeisiin […] -
Lo-fi-artisti Waxahatchee saapuu Suomeen
Alabamalaissyntyisen Katie Crutchfieldin muodostama Waxahatchee saapuu Suomeen syksyllä. Raa’an tyylikkäillä lo-fi-soundeillaan ja tunnustuksellisilla indiepop-kappaleillaan hehkutusta kerännyt artisti keikkailee Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 31. lokakuuta kiinnostavia uusia tulokkaita esittelevällä Novus-klubilla. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 26. elokuuta Tiketissä. Tämä vuosi on ollut Waxahatcheelle varsin kiireinen. Kakkosalbumi ”Cerulean Salt” sai heti Yhdysvaltojen julkaisunsa jälkeen varsin mairittelevia arvioita […] -
Washed Out saapuu ensi kertaa Suomeen
Modernin elektronisen popmusiikin keskeisiin nimiin lukeutuva Washed Out esiintyy tulevana syksynä ensimmäistä kertaa urallaan Suomessa. Yhdysvaltalaisen Ernest Greenen johtamalta kokoonpanolta ilmestyy tällä viikolla uusi albumi, jonka julkaisukiertue saapuu Tavastialle maanantaina 7. lokakuuta. Nuorgam-verkkomedian kanssa toteutettavan konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä kautta maan. Vuonna 2011 Sub Popin kautta julkaistulla ”Within and Without” -debyyttialbumillaan niin […] -
Indie-pioneeri Sebadoh’lta uusi levy 14 vuoteen
Sebadoh julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa 14 vuoteen. Monessa indie-liemessä lusikoitaan lilluttelevien Lou Barlown, Jason Loewensteinin ja Bob D’Amicon pitkäaikainen lo-fi -projekti Sebadoh aktivoituu julkaisurintamalla ja saattaa syyskuussa kauppoihin uuden täysipitkän, Defend Yourself, joka on ensimmäinen yhtyeen itse nauhoittama albumi sitten vuonna 1994 julkaistun Bakesale–albumin. Muun muassa Dinosaur Jr., Deep Wound ja The Fiery Furnaces –kokoonpanoista tutut […] -
Indietulokas Cayucas saapuu ensivisiitille Suomeen
Yhdysvaltalainen indielupaus Cayucas saapuu tulevana syksynä ensimmäistä kertaa Suomeen. Aurinkoisen kesälevyn julkaissut popviisikko esiintyy Kuudennella Linjalla perjantaina 20. syyskuuta. Best Coastin ja The Thrillsin tavoin Cayucas soittaa melodista ja aurinkoista kesämusiikkia, jossa kalifornialainen indiepop kohtaa tanssittavat rytmit sekä The Beach Boys -henkisen surf-musiikin. Vampire Weekendin vokalistia lauluääneltään muistuttavan Zach Yudinin sooloprojektina vuonna 2011 käynnistynyt Cayucas […] -
Phosphorescent tarjoilee indiefolkia Tavastialla
Tämän kevään ylistetyimpiin indienimiin lukeutuva Phosphorescent saapuu loppukesästä Suomeen. Maaliskuussa ilmestyneen ”Muchacho”-albumin ansiosta suuren läpimurron kynnyksellä oleva artisti esiintyy Tavastialla tiistaina 13. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 29. toukokuuta. Phosphorescent on yhdysvaltalaiseen Matthew Houckiin personoituva kokoonpano, jonka kappaleissa on Bon Iverin, Destroyerin ja Spiritualizedin tavoin kuultavissa vaikutteita modernista indie-musiikista, folk-perinteestä, soft rock -psykedeliasta, […] -
Purling Hiss saapuu ensivisiitille Suomeen
Psykedeelistä, lo-fi-henkistä ja garage-vaikutteista vaihtoehtorockia soittava Purling Hiss saapuu toukokuun lopussa ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Kuudennella Linjalla maanantaina 27. toukokuuta toteutuvan konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 12. huhtikuuta. Purling Hiss yhdistelee musiikissaan raskasta 70-lukulaista kitaravääntöä, 60-luvun psykedeliaa sekä punkrockia. Yhtye muovaa vaikutteistaan tuoreen kuuloista soundia samaan tapaan kuin vaikkapa Nirvana, Meat Puppets ja Dinosaur […] -
Lo-fi-folkin kulttisuosikki Daniel Johnton ensi kertaa Suomeen
Yhdysvaltalaisen lo-fi-folkin kulttisuosikki Daniel Johnston konsertoi ensi keväänä ensimmäistä kertaa urallaan Suomessa. Vuosikymmenien mittaisen uran tehnyt muusikko esiintyy Tavastialla tiistaina 21. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 6. helmikuuta klo. 9.00. Vuonna 1961 syntynyt ja Länsi-Virginiassa varttunut Daniel Johnston äänitti ensimmäiset kappaleensa jo teini-ikäisenä vanhempiensa kellarissa pianon ja kirkkourkujen säestyksellä. Suorittaessaan taideopintoja Kent Staten […] -
Veronica putoilee tällä kertaa omalla keikallaan Kutosella
Viime kesän Kuudes Aisti -festivaaleilla hurmannut indiepop-yhtye Veronica Falls palaa Helsinkiin soittamaan ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa. Ensi viikolla uuden albumin julkaisevan brittibändin keikkaliput Kuudennelle Linjalle lauantaille 11.5.2013 tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 1. helmikuuta. Twee-vaikutteista, lo-fi-henkistä ja C86-aikakauden innoittamaa indiepopia soittava Veronica Falls perustettiin Lontoossa vuonna 2009. Kahta vuotta myöhemmin julkaistun nimettömän debyyttialbuminsa myötä indie-yleisöt ympäri […] -
Purkkaa ja punkkia Kutoselle, NOBUNNY ja Bad Sports saapuvat Suomeen
Garagepunk/purkkapop-artisti NOBUNNY sekä 70-lukuista ja melodista punkrockia soittava Bad Sports esiintyvät Kuudennella Linjalla sunnuntaina 14. huhtikuuta. Liput kahden yhdysvaltalaisbändin yhteiskeikalle tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 28. tammikuuta. Autotallipunkia sekä power- ja purkkapoppia The Ramonesin, The Crampsin ja Hunx and His Punxin tapaan yhdistelevä NOBUNNY personoituu bändin keulahahmoon, jänisnaamariin pukeutuvaan, Justin Champliniin. 2000-luvun taitteessa uransa eläinasuisena […] -
Virolainen Maria Minerva saapuu Suomeen
Syntetisaattorivetoista ja lo-fi-henkistä elektropoppia esittävä Maria Minerva esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla lauantaina 26. tammikuuta. Grimesiin, Nina Hageniin ja Geneva Jacuzziin verratun muusikon sekä illan avaavan Samuli Meren sooloprojektin Melting Heartsin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 13. joulukuuta. Tallinnassa vuonna 1988 syntynyt Maria Minerva, oikealta nimeltään Maria Juur, tunnetaan lo-fisti soivasta ja runsaiden bassojen maustamasta […] -
F.L.Y: In the Babyloncity – Tokiolaista city punk rockia
Japanilainen, ja tässä tapauksessa myös japaninkielinen, rock on allekirjoittaneelle melko tuntematon kenttä. Nähtävästi Tokiosta keikoilleen suuntaava F.L.Y edustaa saatteen mukaan ”tokiolaista city punk rockia”, jota kolmimiehinen bändion mätkinyt kiekolle seitsemän raidan verran. Kun yhtyeestä ja sen taustoista ei löydy mitään tietoa on musiikin vain annettava puhua kaikkien puolesta… Kaiken pohjana on punkahtava rock, jossa maksimaalinen […] -
Edesmenneestä Jay Reatardista tehty dokumentti DVD:lle joulukuussa
Hieman turhan aikaisin keskuudestamme poistuneesta punk-artisti Jay Reatardista julkaistaan joulukuussa Better Than Something -dokumentti-DVD. Aikaisemmin dokumentti on ollut vain teatterilevityksessä. DVD-versiossa on myös 20-minuutin ylimääräinen haastattelu. DVD:tä myydään myös DVD+levy+kirja-paketteina. Levyllä on mukana miehen livevetoja erinäisten bändiensä kanssa (Lost Sounds, the Reatards ja Angry Angles). Kirjassa on tekstejä mm. The Black Lipsin Cole Alexanderilta, The […] -
Dream pop -yhtye DIIV ensi kertaa Suomeen
Nousukierteessä kieppuva amerikkalainen dream pop -yhtye DIIV saapuu ensimmäiselle Suomen-vierailulleen loppusyksystä. Krautrockia ja shoegaze-vaikutteita yhdistelevä DIIV esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla maanantaina 5. marraskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin Tiketissä huomenna keskiviikkona 5. syyskuuta. Julkaistuaan debyyttilevynsä ”Oshin” ainoastaan muutama kuukausi sitten DIIV on paistatellut kriitikoiden ylistyksessä, vastaanottaen huomattavia meriittejä. DIIV (alun perin Dive) syntyi Brooklynissa vuonna 2011, […] -
Lo-Fi-indiebändi Dirty Beaches starttaa Euroopan kiertueensa Helsingistä
Lo-fi -henkistä indie-musiikkia esittävä Dirty Beaches aloittaa syksyn Euroopan kiertueensa Helsingistä Kuudennelta Linjalta. Torstaina 6. syyskuuta ensimmäisen visiittinsä Suomeen tekevä artisti lukeutuu Feistin ja Japandroidsin tavoin Kanadan kiinnostavimpiin ajankohtaisiin vaihtoehtonimiin. Taiwanissa syntynyt, mutta valtaosansa elämästään Montrealissa viettänyt Dirty Beaches, oikealta nimeltään Alex Zhang Hungtai, on tullut tunnetuksi lo-fi -hengessä äänitetystä vaihtoehtorockista. Artistin tuotantoa on vuosien […] -
Viime vuoden Flow’ssa vieraillut Ariel Pink’s Haunted Graffiti saapuu klubikeikalle Suomeen
Psykedeelistä ja lo-fi -henkistä indie-musiikkia soittava Ariel Pink’s Haunted Graffiti saapuu loppuvuodesta odotetulle klubikeikalle Suomeen. Viime kesän Flow Festivaleilla vieraillut yhdysvaltalaisbändi nousee Tavastian lavalle torstaina 22. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin tämän viikon perjantaina. 90-luvun puolivälistä lähtien musiikkia julkaissut Ariel Pink liitettiin aikaisemmin lähinnä valtavirtaa karttaneeseen freak folk -liikkeeseen, mutta erityisesti artistin viimeisin albumi […] -
Brooklynilaisindiepoppari Twin Shadow saapuu Suomeen
Brooklynilaisyhtye Twin Shadow kiertää kesäkuussa Eurooppaa ja suuntaa myös Helsinkiin, jossa se nousee Tavastia-klubin lavalle tiistaina 26. kesäkuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy maanantaina 28. toukokuuta Tiketissä. Twin Shadow nousi vaihtoehtoyleisön suosioon viimeistään kehutulla Coachella-festivaaliesiintymisellään vuonna 2011. Nelihenkinen yhtye soitti myös odotetun keikan Flow-festivaalin päälavalla viime kesänä. Musadiggariyleisön maailmanlaajuisesti valloittanut ”Forget”-debyyttijulkaisu (2010) tulee saamaan odotetun seuraajansa heinäkuussa. […] -
Shotgun Club: Autiomaa – post punkista kotimaiseen disco-iskelmään
Stupido Productions, 2012 Helsinkiläinen Shotgun Club julkaisi viime vuonna Love Under the Gun debyyttinsä, jolla ryhmän musiikki seurasi tarkasti ensimmäisen aallon post punkin oppeja. Vertailukohdiksi nousivat tuolloin mm. Joy Division sekä Suicide, ja kiekko oli pienistä soundillisista puutteistaan huolimatta, no, ainakin mielenkiintoinen. Toisella pitkäsoitolla synkkä post punk on saanut tehdä tilaa entistä popahtavamman synapoppailun sekä […]