Tag: Iron Maiden
-
Iron Maiden on Tampereelle siirtyvän Rockfestin pääesiintyjä
Iron Maiden saapuu ensimmäistä kertaa Tampereella järjestettävän Rockfestin pääesiintyjäksi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7.6.2020. Esiintyminen on osa yhtyeen laajamittaisen Legacy of the Beast -maailmankiertueen loppuhuipennusta. ”Meillä on ollut mahtava kiertue. Kaikki lavashow’sta rekvisiittaan – mukaan lukien Eddie – ovat keränneet ilmiömäistä palautetta. Koko bändillä on ollut todella mukavaa ja odotamme innolla, että saamme tuoda tuotantomme Rockfestiin, […] -
Bruce Dickinson saapuu kertomaan “mitä tämä nappi tekee”
#brucedickinson -
Primus Ruisrockissa – nerokasta, mutta hätäistä
Viime aikoina on näyttänyt siltä, kuin suunnilleen joka toinen vähänkin tunnetumpi 80- tai 90-luvun alternative-bändi olisi tekemässä paluuta keikkalavoille tai julkaisemassa uutta materiaalia. Tässä rytäkässä Primusin uutiset bändin uuden albumin ilmestymisestä ensi syksyllä eivät ole jaksaneet yllättää. Muihin aikalaisiinsa verrattuna Primusia on sentään nähty viime vuosina keikkalavoilla, ja vaikka bändin edellisestä pitkäsoitosta Antipopista onkin ehtinyt […]